Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Sivuaine voi ratkaista työllistymisen

Pedagogiset, liiketoiminta tai vaikkapa museologia voivat pelastaa generalistin

"Sivuainevalinnoilla on suuri merkitys työelämään sijoittumisessa", Tampereen yliopiston nettisivuilla lukee monien oppiaineiden esittelyissä.

Nämä oppiaineet ovat useimmiten niin sanottuja generalistialoja eli ne eivät työllistä suoraan mihinkään ammattiin. Eivät myöskään välttämättä epäsuorasti varsinkaan, jos ei osaa valita oikeita sivuaineita. Aviisi listasi työllistymisen kannalta hyödylliseksi havaittuja sivuainevalintoja pääaineittain aineista, jotka eivät tuo suoraan ammattia.

Monessa sivuainevinkissä on jujuna oman pääaineen kanssa varsin erilaisten sivuaineiden metsästäminen, usein toisesta tiedekunnasta. Erikoisella sivuaineella voi erottua toisista työnhakijoista.

"Jos on teoreettinen pääaine, kannattaa ottaa konkreettisia sivuaineita ja päinvastoin", Tamyn hallituksen työllisyysvastaava Mirva Tossavainen tiivistää.


Sivuaineesta saatava hyöty opiskelijalle voi lähteä esimerkiksi sivuaineen opetusmenetelmistä, jotka saattavat poiketa täysin oman pääaineen opetusmenetelmistä. Esimerkkejä työelämää lähellä olevista metodeista ovat vaikkapa työelämäpuheenvuorot, yhteisideointi ja alumnien haastattelu.

Kannattaa lukea eri tiedekuntien opinto-oppaita, sillä niistä voi oppia, mitä taitoja erilaisiin tehtäviin vaaditaan.

"Jos on ammatti, toimi tai tehtävä jo mielessä, polkua voi luoda sinne pikku hiljaa", Tossavainen kannustaa.

Tärkeää on pitää mielessä, että jos seuraa omaa kiinnostustaan sivuainevalinnoissaan, tuleva ammattikin on todennäköisesti kiinnostava. Tosin jos joku sivuaine ei heti ensimmäisellä luennolla kiinnosta, se voi myöhemmin osoittautua hyödylliseksi ja kiinnostavaksikin.

"Yliopiston luonne on osaltaan kasvattaa ihmisiä myös kriittisiksi ajattelijoiksi, joten opintojen aikana on lupa kyseenalaistaa asioita. Se voi olla matka tutkijanurallekin", Tossavainen muistuttaa.

Kyselin opiskelijaopinto-ohjaajilta, opintoasiain päälliköiltä ja muultakin yliopiston opintoneuvontaa tekevältä väeltä, mitkä sivuaineet työllistävät. Yleisin vastaus oli opettajan pedagogiset opinnot. Toinen toistuva vinkki oli, että kunnallisiin hallintotehtäviin olisi fiksua lukea kauppa- ja hallintotieteitä kuten esimerkiksi hallintotiedettä, julkisoikeutta tai laskentatoimea. Usein suositeltiin myös liiketoimintaosaamista sivuaineeksi.

Jos sopivaa sivuainetta ei löydy omasta yliopistosta, sitä voi etsiä JOO-opintojen kautta muista yliopistoista.


Generalistin selviytymispaketti sivuaineviidakossa


Lääketieteellinen tdk.


- Pääaineena kansanterveystiede
: hallintotieteistä ja sosiaalitieteistä on hyötyä terveydenhuollon suunnittelutehtäviin, tilastotiede auttaa tutkijan tehtävissä, terveystiedon opintokokonaisuuden kautta pääsee aineenopettajaksi (myös muut kuin kansanterveystieteen pääaineilijat)



Kasvatustieteellinen tdk.


- Pääaineena kasvatustiede tai aikuiskasvatus
: hallintotieteet tuovat osaamista virkamiehen uralle, kansanterveystiede tuo opetettavan aineen monelle, liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuus työllistää yritysmaailmaan



Yhteiskuntatieteellinen tdk.


- Pääaineena valtio-oppi tai kansainvälinen politiikka
: kielet parantavat valmiuksia kansainvälisiin tehtäviin, erityisesti ranskan kieli on hyödyllinen EU-tehtäviin, monista tulee toimittajia lukemalla tiedotusoppia, virkamiehen uralle auttavat kauppa- ja hallintotieteet
- Pääaineena joku sosiaalitieteistä: hallintotieteistä ja julkisoikeudesta on hyötyä virkamieheksi, kasvatustieteestä saa osaamista ihmiskeskeiseen ammattiin, tilastotiede auttaa matkalla tutkijaksi
- Pääaineena tiedotusoppi (yleinen linja): markkinointi parantaa mahdollisuuksia työllistyä yrityksen tiedottajaksi, mediayrittäjille liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuus voi auttaa alkuun
- Tiedekunnan opiskelijat voivat saada yhteiskuntaopin aineenopettajan pätevyyden, johon kuuluvat pedagogiset opinnot ja opintoja esimerkiksi valtio-opista, sosiaalipolitiikasta tai kansainvälisestä politiikasta.*



Informaatiotieteiden tdk.


- Pääaineena matematiikka
: pedagogisten kautta opettajaksi, tilastotiede auttaa työllistämään yrityksiin ja valtionhallintoon päätöksentekoa tukeviin tehtäviin, tietojenkäsittely IT-yrityksiin, vakuutustiede ja kansantaloustiede vakuutusyhtiöihin ja pankkeihin
- Pääaineena tilastotiede: psykologia, kansantaloustiede, vakuutustiede, kauppatiede ja kansanterveystiede ovat hyviä sovellustieteitä matkalla töihin yrityksiin ja julkiselle sektorille



Humanistinen tdk.


- Pääaineena historia, kirjallisuusaine, teatterin ja draaman tutkimus, kielet tai filosofia
: pedagogisten kautta pätevöidytään aineenopettajaksi
- Pääaineina historia tai taideaineet: informaatiotutkimus pätevöittää kirjastoalalle, mutta auttaa työllistymistä myös muihin informaatio- ja kulttuuritehtäviin
- Pääaineena kirjallisuus: suomen kielen ja tiedotusopin opinnot voivat auttaa matkalla kustannustoimittajaksi

Kaikki humanistit:
- Tiedotusopin kautta voi päästä toimittajaksi tai tiedottajaksi
- Markkinoinnin ja liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuuden kautta voi päästä markkinointi-, myynti- ja konsultointitehtäviin tai saada eväitä yrittäjäksi
- Hallintotieteet ja kunnallistieteet auttavat pääsemään (kulttuuri)hallinto-, suunnittelu- ja kehitystehtäviin sekä projektitehtäviin
- Moni ala voi auttaa työllistymään järjestöihin. Jos haluat kansainväliseen järjestöön, esimerkiksi kansainvälisestä politiikasta voi olla apua. Jos taas kaipaat nuorisojärjestöön, nuorisotyö voi auttaa.
- Museologian opintokokonaisuus auttaa työllistymään museovirkoihin ja tapahtumajärjestäjiksi



Kauppa- ja hallintotieteellinen tdk.


- Pääaineena aluetiede tai ympäristöpolitiikka
: toiset kauppa- ja hallintotieteet voivat auttaa matkalla virkamieheksi, sivuaine tekniseltä alalta (esim. yhdyskuntasuunnittelu) voi auttaa sijoittumisessa yrityksiin ja kuntiin.
- Kaikki hallintotieteet: kielet ja kv-politiikka parantavat valmiuksia kansainvälisiin tehtäviin esim. EU:ssa tai järjestöissä
- Pääaineena markkinointi tai yrityksen hallinto: Laskentatoimen opinnot ovat kaikille kauppatieteilijöille tarpeellista. Myös yritysjuridiikan opinnoista on työssä kuin työssä hyötyä. Suositeltavia sivuaineita ovat tiedotusoppi, kasvatustieteet, sosiaalipsykologia ja psykologia, koska niiden avulla voi erottautua muista työnhakijoista.
- Pääaineena yritysjuridiikka: Laskentatoimen ja vero-oikeuden sivuaineopinnoilla voi suuntautua yritysten taloushallintoon tai erilaisiin tilintarkastusalan tehtäviin. Laaja-alaiset muut liiketaloustieteiden opinnot taas antavat valmiudet mm. yritysten henkilöstöhallinnon tehtäviin.
- Tiedekunnan opiskelijat voivat saada yhteiskuntaopin aineenopettajan pätevyyden, johon kuuluvat pedagogiset opinnot ja opintoja esimerkiksi julkisoikeudesta, hallintotieteestä, kansantaloustieteestä tai kunnallispolitiikasta*


Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Ulla Reinikainen, kuva


*Tarkempia tietoja:
www.uta.fi/tiedekunnat/yht/opiskelu/perustutkinnot/yhteiskuntaoppi.html



Näillä työllistyt


- työkokemus eri aloilta
- vapaaehtoistyö
- luottamustoimet, harrastukset
- gradu/kandityön aihe ja muut projektityöt
- valtavirrasta poikkeava, omakohtaisesti pohdittu sivuainevalinta kuten erikoiskielen hallinta
- viestintä- ja kielitaidot
- työmarkkinatietous, oma asenne
- työnhakutaidot, verkostot
- sattuma

Lähde: Ura- ja rekrytointipalvelujen uraohjaajat

Tarkista, minne sijoitut valmistuttuasi


Missä Tampereelta 2000-luvun alussa valmistuneet olivat viiden vuoden päästä?


laitos/ yleisimmät ammattinimikkeet (montako henkilöä ammatissa*)

historia / luokanopettaja (5), tutkija (4)
kieli- ja käännös/ lehtori (9), kääntäjä (6)
musiikintutkimus/ assistentti (1), informaatikko (1)
näyttelijätyö/ näyttelijä (6)
taideaineet/ kirjailija (2), äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori (2)
opettajankoulutus/ luokanopettaja (57), rehtori (4)
kasvatustieteet/ lehtori (9), kehityspäällikkö (3)
hoitotiede/ lehtori (15), tuntiopettaja (5)
lääketiede/ erikoistuva lääkäri (14), työterveyslääkäri (6)
kansanterveystiede/ tutkija (4), osastonhoitaja (2)
aluetiede ja ympäristöpolitiikka/ tutkija (4), projektipäällikkö (2)
hallintotiede/ poliisipäällikkö (3), ylitarkastaja (3)
julkisoikeus (ja vero-oikeus)/ ylitarkastaja (6), verotarkastaja (5)
kauppatieteet/ business controller (4), palvelupäällikkö (3)
kansantaloustiede/ controller (3), riskianalyytikko (2)
kunnallistieteet/ hallintopäällikkö (3), talousjohtaja (3)
matematiikka, tilastotiede, filosofia/ tutkija (4), lehtori (2)
tietojenkäsittelytiede/ projektipäällikkö (4), project manager (3)
informaatiotutkimus/ kirjastonhoitaja (4), informaatikko (1)
politiikan tutkimus/ toimittaja (3), tutkija (3)
psykologia/ psykologi (17), koulupsykologi (8)
sosiologia ja sosiaalipsykologia/ tutkija (7), erikoissuunnittelija (2)
sosiaalipolitiikka (ja sosiaalityö)/ sosiaalityöntekijä (23), koulukuraattori (5)
tiedotusoppi/ toimittaja (19), tiedottaja (4)
opettajankoulutuslaitos(varhaiskasvatus)/ lastentarhanopettaja (29)

* Pieni luku johtuu joko siitä, että laitokselta on valmistunut vähän väkeä tai siitä että laitokselta työllistytään hyvin erilaisiin tehtäviin. Lisäksi moneen samanlaiseenkin tehtävään on useita eri titteleitä.


Kommentti: Maisteri tarkoittaa opettajaa


Maisteri-sana tulee latinankielisestä sanasta magister, joka tarkoittaa alun perin päällikköä, opettajaa tai ohjaajaa. Perinteisesti yliopistosta valmistutaankin joko pomoiksi, opettajiksi tai asiantuntijoiksi, jotka neuvovat muita.

Tampereen yliopiston maisterien uraseurantaa lukiessa huomioni kiinnittyi siihen, että maisteri tarkoittaa tätä nykyä vinoutuneen paljon opettajaa. Kahden yleisimmän ammatin joukossa oli opettaja näiltä laitoksilta valmistuneilla maistereilla: historia, kieli- ja käännöstiede, taideaineet, opettajankoulutus, kasvatustieteet, hoitotiede sekä matematiikka, filosofia ja tilastotiede. Lista venyisi aikalailla, jos mukaan ottaisi tutkijat ja assistentit, jotka myös opettavat.


Toinen huomioni vanginnut asia seurantatilastossa on, että maisterit valmistuvat varsin yllättäville aloille. Silmiinpistävää on, että taideaineiden laitokselta valmistutaan kirjailijoiksi ja hallintotieteistä poliisipäälliköiksi.

Näihin erikoistapauksiin on kyllä ihan järkiselityskin. Hallintotieteiden turvallisuushallinnon maisteriohjelmaan tulee opiskelemaan jo valmistuneita poliiseja, eivätkä muut hallintotieteen opiskelijat sijoitu poliiseiksi. Kirjallisuudenopiskelijat puolestaan haaveilevat usein kirjailijan ammatista. Joskus se toteutuu mutta ei pelkästään kirjallisuutta ja sen teoriaa yliopistossa lukemalla.


Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. M (20.03.09, kello 20:50)

    Enpä tiedä onko taideaineiden opiskelijan tie kirjailijaksi kovinkaan yllättävä urakehitys. Kaikkialla, missä opintopisteitä saa lukemalla ja analysoimalla kulttuuria ja kirjallisuutta, hiimailee taatusti joukko tulevia Oksasia, Pulkkisia, Härkösiä ja Tervoja...




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto