Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Sanoja taiteesta: Teatterikritiikin perusteet

Sain palautteen, jonka mukaan teatterikritiikkini eivät ole mistään kotoisin ja ne on kirjoitettu vääristä näytelmistä.

Palaute tuli henkilöllisyyden peittävästä sähköpostista nimettömänä. Yritin vastata ja kiittää palautteesta, mutta vaikka olin lähettämässä viestiä alle parin tunnin sisällä viestin saapumisesta, palautteen lähettäneen sähköposti ei ollut enää toiminnassa. Hän oli ilmeisesti tehnyt sähköpostiosoitteen vain tätä yhtä viestiä varten.

Teatterikritiikeille on syynsä. Arvioitavat teatteriesitykset valitaan ensi-illan ajan perusteella. Aviisi menee painoon yleensä joka toinen tiistai ja ilmestyy saman viikon torstaina. Tiistaita edeltävän reilun viikon aikana olevat ensi-illat ovat hyvin vahvoilla arvioitaviksi näytelmiksi.

Jos valinnanvaraa on, suosimme pieniä, opiskelijahintaisia teattereita ja niistä mielenkiintoisenoloisia näytelmiä.

Lukijan kannalta on olennaista arvioida mahdollisimman tuoreita esityksiä. Jos ottaisimme arvioitavaksi esityksen, jonka ensi-ilta on painotiistai-iltana, voisimme arvioida sen vasta yli kahden viikon päästä ilmestyvässä numerossa. Jos kyseessä olisi pienen teatterin esitys, huomattava määrä esitysajoista olisi mennyt jo ohi ja osa lukijoista olisi jo ehtinyt katsoa näytelmän.

On ymmärrettävää, että varsinkin pienten teatterien toimijat ovat pettyneitä, jos kukaan Aviisista ei tule edes katsomaan uutta esitystä. Opiskelijoiden pyörittämät teatterit ja teatteriryhmät katsovat oikeudekseen joka ikisen näytelmänsä käsittelemisen. Valitettavasti emme kirjoita aina samoista teattereista, jotka ovat tottuneet näkemään oman esityksensä arvion lehdessä.

On melko mahdotonta katsoa kaikkia Tampereen teatteriensi-iltoja ja valita sen jälkeen kaikkein mielenkiintoisin arvioitavaksi, koska myös uutiset, reportaasit ja kolumnitkin pitäisi kirjoittaa. Eri asia sitten on, mitä kukakin toimittaja käy omaa harrastuneisuuttaan katsomassa.

Saamastamme palautteesta olen päätellyt, että teatterikriitikolta odotetaan erityistietämystä draamasta, vaikka hän kirjoittaisi lehteen ihan kaikkia muitakin juttuja. Samoja odotuksia ei kohdenneta elokuvaan. Kyse on varmaan siitä, että teatteria tehdään myös harrastajavoimin, toisin kuin teatterilevityksessä olevia elokuvia.

Harrastajateatterin näyttelijä käyttää ensi-illan kynnyksellä teatteriin kaiken vapaa-aikansa ja toivoo samanlaista omistautumista arvioijalta.

Aviisin tulevat ilmestymisajat ovat tässä lehdessä. Ehkä jotakin ensi-iltaa voi jopa siirtää.

Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto