Pääkirjoitus

Mikä olisikaan parempi aika tuijottaa omaan napaan kuin joulu?

Harjoitimme omaan napaan tuijottamista muiden ylioppilaslehtien toimittajien kanssa viime perjantaina täällä Tampereella. Mukana oli väkeä kaikista Suomen yliopistokaupungeista. Se on aika hyvin, kun ottaa huomioon, että suurimmassa osassa ylioppilaslehdistä on vain yksi palkattu työntekijä.

Yhteistä meille kaikille tuntui olevan se, että vaikka töitä paiskitaan jatkuvasti iltamyöhään ilman ylityökorvauksia, sitä työtä ei tunnuta aina arvostettavan. Tässä emme varmasti poikkea ylioppilaskuntien muistakaan työntekijöistä - tai opettajista, sairaanhoitajista ja siivoojista.

Me itse pidämme työtämme arvokkaana. Ylioppilaslehdet ovat paitsi hieno journalistinen instituutio myös opiskelijoiden tärkein - ja usein ainoa - äänitorvi. On vähän noloa, että tätä pitää itse toitottaa.

Tamynkin edustajistossa ajatellaan hienosti ylioppilaskunnan jäsenten, opiskelijoiden, asemaa, mutta välillä tuntuu unohtuvan, että työnantajan edustajina edaattoreilla on vastuu myös työntekijöistään.

Kun edustajisto muutama viikko sitten päätti ensi vuoden talousarviosta, kuinka moni mahtoi tietää, mistä todella päätti? Ei siis sitä, minkä verran rahaa mikäkin momentti vie, vaan mitä sillä rahalla tehdään. Kutsuin syksyllä kaikkien edustajistoryhmien puheenjohtajat toimitukseen kyselemään Aviisin työstä. Kukaan ei tullut, mutta ehkä kaikki tiesivät siitä jo tarpeeksi, vaikka harva on ikinä edes poikennut toimituksen ovella.

Ihan turha puhua vastuullisesta työnantajuudesta - kuten edustajiston hyväksymissä Tamyn arvoissa edellytetään - jos työntekijöillä on jatkuvasti liikaa töitä eikä ylitöitä ole mahdollista korvata mitenkään. Surullista on sekin, että meillä Tamyssa asiat ovat paremmin kuin monessa muussa ylioppilaskunnassa.

Se ei ole mikään selitys, että ylioppilaskunnissa on toimittu näin aina. Tai se, ettei tiedetty. Työnantajan pitää tietää.

Tuomo Tamminen
päätoimittaja