Steppi pelastaa

Animaatioita tulee kammottavaa tahtia. On viemärirottia, karhuja, puhuvia autoja, citypesukarhuja ja kaikenkirjavia viidakon eläimiä. Olen jo pitkään odotellut, koska vessaharjoista tehdään sisäistä ääntään seuraavia suurisilmäisiä, uskaliaita sankareita, jotka lähtevät pelastusretkelle pahaan tehdasmaailmaan ja matkan aikana kasvavat vessaharjoina. Infantiilia hapatusta, sanon minä.

Satunnaisia toivon pilkahduksia piirroskuvatuksiin ilmaantuu vain ajoittain. Parhaimmillaan koko perheen animaatioelokuva on juuri sitä, mitä nimi antaa ymmärtää: se ei aliarvioi aikuisen eikä lapsen älyä, se opettaa jotain konkreettista, mutta jättää moraalisen painottamisen katsojan tehtäväksi. Juuri näin tarkkanäköinen on pingviiniseikkailu Happy Feet.

Tarina kertoo pingviiniyhteisöstä, jossa laulu on tärkein itseilmaisun ja erottumisen väline. Jokaisen yksilön oma "heartsong" on olennainen myös puolisoa valittaessa. Kun Mumble-pingviiniltä ei laulu irtoa, alkaa vääjäämätön morkkaus ja syrjintä. Mumble purkaa itseään poikkeavasti - hän steppaa.

Klaanin sisäinen kuohunta menettää kuitenkin merkityksensä, kun pieni pingviiniseurue lähtee selvittämään syitä kalojen katoamiseen. Yhteisön hengelliset johtajat selittävät tätä pingviinijumalan oikuilla, mutta Mumble uskoo maanläheisempään selitykseen. Jälkiä seuraamalla hän löytää ihmisen.

Näyttävän syöksysekoilun lisäksi Happy Feetissä on jopa okkultismiin vihjaavia joukkokohtauksia, joissa urospingviinit hautovat munia revontulijumalan alla ja karjuvat haudontamantraa läpitunkevassa lumisadeyössä, tai joissa kylänvanhimmat pyrkivät vakuuttamaan kansan siitä, että tanssiminen on vaarallista harhaa.

Tai jossa pingviinit kosmisten vastausten toivossa kantavat kiviä falskille lemmengurulle.

Elokuvan tarina herättää jopa ihan oikeita tunteita. Kun päähenkilö vangitaan ja hän menettää järkensä keinotekoisessa ympäristössä, elokuvan valtaa hetkeksi suuri epätoivo. Ihmisten ryöstökalastus ja roskaaminen levittävät rintaan pistävää häpeän tunnetta. Ihmisen ja luonnon järkkynyttä suhdetta jankataan meille jälleen kerran karuin esimerkein. Otammeko opiksemme, onko meistä mihinkään?

Poliittiset kannanotot alkavat piiloutua animaatioihin ja moderneihin satuihin. Niissä voi nähdä jo kuvia ekokatastrofista, terrorismista ja rasismista. Amerikassa Happy Feet on jo leimattu kommunistiseksi viherpiiperöpropagandaksi, mutta ihmisten tervettä ajattelua fundamentalistit eivät voi pysäyttää. Symbolien ja simulaation avulla me kenties näemme kuvan laajemmin ja alamme miettiä asioita.

Pienet siirappiset kliseet hiertävät Happy Feetiä, mutta terävän huumorin ja kritiikin puolesta siinä on animaatioksi huomattavaa ulottuvuutta. Ja kuitenkin ne ovat vain animoituja pingviinejä. Miten kukaan niistä voi liikuttua?

* * * *

Jantso Jokelin

Happy Feet
Ohjaus: George Miller. Pääosissa (ääninä): Elijah Wood, Brittany Murphy, Hugh Jackman, Nicole Kidman. USA 2006. Toimittaja katsoi originaaliversion. Teattereissa myös suomeksi puhuttuna.