Levyarvioita

Siperialaiset Serbiassa, mitä hittoa?
Mikael H & Some Siberians: Back From Serbia. Helmi Levyt 2006.
Suomalainen folk-musiikki on voimissaan. John McGregorin viime vuonna ilmestynyt Joki-albumi oli harvinaisen eheä kokonaisuus. Nyt samaa tunnelmaa ja herkkyyttä tavoittelee Mikael H(akkarainen) yhtyeineen Back From Serbia -levyllä.

Lähes tyhjästä tupsahtanut trubaduuri ei kurkottele taivaisiin vaan luottaa laulun voimaan. Mikäs siinä, kun kotikutoisen kuuloiset kappaleet soivat niin ilmavasti. Viulu, sello ja banjo täydentävät perinteisiä bändisoittimia. Levy rullaa juohevasti ja ihanan pienieleisesti. Back From Serbia ei ole mikään hittikimara. Materiaalin maanläheisyyteen ei yleisön kosiskelu istuisikaan. Englanninkielisyys hieman häiritsee, sillä kotimainen lyriikka sopisi näihin tunnelmiin erinomaisesti.

Levyä voi huoletta kuunnella patsulintuoksuisessa hippikommuunissa ja tuntea itsensä kaikkea muuta kuin pöljäksi. Juuri sopivan vapauttavaa, kun joululauluhelvetti saastuttaa mieliämme. Tällaiseen Serbiaan on miellyttävä palata.

Satusedän orpolapset saivat kodin
Tom Waits: Orphans. Anti 2006.
Tom Waits on amerikkalaisen nykymusiikin omaperäisimpiä persoonia. Juurimusiikin sielukasta perintöä vaaliva tarinankertoja on piristävä poikkeus höpöhöpöartistien rinnalla.
Orphans on raskas ja polveileva kokoelma, joka koostuu orvoksi jääneistä harvinaisuuksista ja 30 uudesta kappaleesta.(Waits kirjoittaa levyn saatteessa yrittävänsä parhaansa "nieleskellä, tömistellä, itkeskellä, kuiskata, ruikuttaa, vinkua, änkyttää, mölytä, raivota, vikistä ja vietellä" - ja onnistuu siinä.)
Charles Baudelairen ja Jack Kerouacin teksteihin perustuvat vinksahtaneet iltasadut ja romuvaraston bakkanaaleilta kuulostavat rietastelut edustavat Waitsin musiikin äärilaitoja.
Vaikka niiden väliin mahtuu mittava repertuaari, yksi asia yhdistää kaikkia kappaleita: tarina. Artistin suussa jopa tietosanakirjan hyönteisistä kertova luenta saa kauhukertomuksen muodon. Army Ants -kappale edustaa hypnoottisinta Waitsia.
Closing Time -debyytistä lähtien Waits on toteuttanut johdonmukaista missiotaan. Maailma on muuttunut reilussa
30 vuodessa, mutta artisti kulkee samaa polkua kuin ennenkin. Hän edelleen etsii ihmisyyden ydintä sekopäiden seasta.

Synkkä tanssiinkutsu
Déclassé: Remain Still. Solina 2006.
Dark disco, nykyään niin kovin trendikäs musiikkityyli, on saanut kiinnostavan tulokkaan. Turkulaislähtöisen Déclassén esikoislevy on minimalistisen tanssimusiikin ylistys, kasarisyntikkapopin perinteenjatkaja. Esimerkiksi Burning Rome -kappale sopisi kuin nakutettu New Orderin loistokkaalle Low-Life-levylle (1985).

Parhaimmillaan Remain Still on silloin, kun orkesteri hivuttaa rahtusen svengiä kalsean yleisilmeen sekaan.

Tanssilattioita vartenhan tällaista musiikkia tehdään - että saataisiin turhamaisen jäykkiin poppareihin edes vähän liikettä.

Yhtyeen skaala on kapea ja profiili jylhä. Musiikin syvyys on häivytetty ja pinta estetisoitu äärimmilleen. Ulkokuorta ja sisältöä on mahdoton tarkastella erillään toisistaan.

Eniten levyssä häiritsee se, ettei mikään häiritse. Remain Still on komea ja romanttinen, harmaan eri sävyissä hehkuva albumi. Myös ulkoisesti Déclassén debyytti poseeraa kasvottomana, just oikeassa asennossa, tietäen olevansa älyttömän cool.