|
Kun 23 vuotta sitten tulin Aviisin päätoimittajaksi, olin vasta toinen naispäätoimittaja lehdessä. Lisäksi olin telaketjufeministi ja yhden äpärän äiti.
Minulla oli missio. Halusin, että femakoiden sorkanjäljet näkyvät kaikkialla lehdessä. En tiedä, onnistuinko, mutta sen verran kuitenkin, että Härmälän Poikuuden Puolustajat julistivat minut ja muut akkaryhmäläiset oitis hakusaartoon Aviisin palstoilla. Muistelen vastanneeni, ettei tilanne ole huolestuttava, koska "kyllähän poika antaa, jos äitiinsä tulee ja jos isäänsä — suorastaan tyrkyttää". Olin oikeassa.
Pestini alkaessa Aviisin ilmassa roikkui vielä toukokuisen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden laskeuma. Järkytyin tapauksesta paljon, koska Suomeen puuhattiin juuri viidettä ydinvoimalaa.
Onneksi TamynAkkaryhmä innostui ottamaan omakseen ydinvoimanvastaisen synnytyslakon organisoinnin. Keräsimme lyhyessä ajassa ilman nettiä yli 5 000 nimeä naisilta, jotka sitoutuivat olemaan neljä vuotta synnyttämättä yhtään lasta, jos Suomi päättäisi rakentaa voimalan.
Luovutimme adressimme silloiselle kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblomille ja Aviisissa lappasi kansainvälistä lehdistöä New Yorkerista Sterniin. Luonnollisesti kampanja näkyi myös oman lehtemme sivuilla. Sillä kertaa saimme ydinvoimalan torpedoitua, ja seuraavana vuonna Suomeen syntyi viisi tuhatta lasta vähemmän.
Neljännesvuosisata sitten Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa parveilivat feministien ohella myös punkkarit, vihreät, kehitysmaakauppaväki, pahkasikailijat, kaapeista ulos rynnistäneet homot ja lesbot sekä luonnollisesti edelleen sankka joukko perinteisempiä poliitikkoja kommunisteista kokoomukseen.
Kehitysmaakauppa perustettiin yo-talon kivijalkaan ja Aviisissa kerrottiin taajaan Reilun kaupan kahvin ja teen alkuperämaista sekä kehitysmaakauppaliikkeen Estelle-laivasta, joka alkaisi seilata Suomesta Afrikkaan tuota pikaa. Kunnostamiseen meni vuosikymmen ja Turun telakalla kävi ahertamassa moni tamylainen. Laiva tosin taisi purjehtia vain kerran kunnostuksen jälkeen.
Vihreä liitto järjesti nuukailupäiviä, autottomia päiviä, älä osta mitään -päiviä ja yliopistolle kutsuttiin puhumaan Pentti Linkola, joka käski vetää sairaaloiden keskoskaappien töpselit irti, koska "pelastusveneeseen ei mahdu enempää väkeä". Tilaisuudesta kirjoitettiin haltioituneeseen sävyyn myös Aviisissa, vaikka monet meistä eivät ymmärtäneet, miksi karsinta olisi aloitettava juuri lapsista. No, Linkolahan oli jo tuolloin ikämies.
Yo-talolta oli jo haihtunut 1970-luvun lopun raskas hamppu-usva, mutta onneksi 1980-luvun moottoritie oli kuuma, ja kaikki tahtoivat rakastella sinua. Akkaryhmä tosin taisi Akka-Aviisin (ilmestyi kansainvälisenä naistenpäivänä) sivuilla katkaista suhteensa miehiin ja totesi, että yhdyntä, ainakin oman miehen kanssa, on Marxin kuvailemaa reproduktiotyötä eli laskettava lisäksi naisten muutenkin raskaaseen kotityötaakkaan.
Homojen ja lesbojen Pride-liike järjesti monia tapahtumia yo-talolla. Aviisikin oli mukana vaatimassa Toasin perheasuntoja myös homo- ja lesbopariskunnille. Oikeus saatiin. Sen sijaan tuona vuosikymmenenä toteutumatta jäi transsukupuolisten vaatimus ilmaisista sukupuolenvaihdosleikkauksista niille, jotka kokivat jääneensä ansaan väärää sukupuolta olevaan ruumiiseensa.
Toinen mahdottomalta kuulostanut vaatimus oli Aviisin naapurin, Pahkasian, pyrkimys saada keskiolut R-kioskeihin. Toiveen toteutumiseen ei tainnut uskoa edes Aviisin toimittaja Simo Frangén, joka tuolloin ahkeroi myös Pahkasiassa ja ylioppilaskunnan perustamassa surullisenkuuluisassa Radio 957:ssa. Epäusko ei estänyt meitä markkinoimasta vaatimusta.
Olimme kuulleet jo tiedotusopin laitoksella, että uusi visuaalinen aikakausi oli alkamassa. Siispä loistavan Heikki-Pekka Miettisen lisäksi hankimme Aviisiin legendaarisen sarjakuvapiirtäjä Jukka Tilsan sarjakuvia. Timo Vottonen otti taidekuvia kehittelemäämme kirjoitelmasarjaan "Pelkoa ja inhoa yliopistolla". Sarjan kirjoitelmista jäi yli 20 vuodeksi mieltä painamaan erään tytön kuvaus laitoksensa opintomatkasta, jolla professori onnistui raiskaamaan bussiin sammuneen opiskelijan miespuolisten opiskelutovereiden seuratessa vierestä. Toinen mieleen jäänyt kirjoitelma liittyi yliopistoväen suosimaan Tillikkaan, jossa kuuluisa professori arvioi suureen ääneen opiskelijanaisten ulkoisia ansioita sekä puutteita ja päätyi lopulta selvittämään kiinnostuneille, ketkä yliopistomiehistä olivat tutustuneet professorin vaimoon myös intiimisti.
Pelkoa ja inhoa suuremman suosion sai kuitenkin juttusarja "Suomen Persläpi", jonka tarkoituksena oli valita maan masentavin kolkka. Yllättävän moni opiskelija tahtoi kertoa kotiseudustaan Aviisille. Yleisön suosikiksi nousi ansaitusti Inari, joka voitti kilpailun lähinnä lahjakkaan kirjoittajan ansiosta.
Vaikka tuolloin uskoimmekin, että hyvä voittaa pahan 2-0, kaikki loppui aikanaan. Aviisikin joutui siirtymään Atalpaan. Olin koko puheenjohtajakauteni Tamyn hallituksessa taistellut maailman kauneimman Kauppakatu 10:n puolesta ja rumaa Atalpaa vastaan. Siirto tuntui raskaalta ja puolipäiväpalkka pieneltä. Sain töitä Kajaanista Kansan Tahdon aluetoimittajana ja nostin Taikan Ladaan. Kerroin lähteväni "Pohjoiseen susia naimaan". Vielä viime vuonnakin joku moitti internetissä minua moisten törkeyksien kirjoittamisesta. Oli tainnut jäädä pojalla Tuntematon sotilas lukematta.
Marjo-Riitta Liukkonen
Kirjoittaja oli Aviisin päätoimittaja 1986-1987
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen