Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Aika kaivaa Suede kaapista



On kuuma
heinäkuun ilta festareilla. Yleisö on pakkautunut päälavan eteen nähdäkseen vilauksen Sueden kukkoilevasta keulahahmosta Brett Andersonista. Tytöt kiljuvat ja pojat miettivät, miten voisivat olla yhtä aikaa noin vaarallisia ja kiehtovia.


Tuosta on yli kymmenen vuotta aikaa, mutta muistot ovat eläviä. Ne heräsivät henkiin taas, kun Suede lupasi julkaista uutta samettisenpehmeää ja hekumallista anarkiaa pursuavaa brittirockia. Odotukset maaliskuussa julkaistavalle Bloodsports-albumille ovat korkealla. Ajoitus on täydellinen, sillä tekeehän myös heimoveli Blur paluuta.


Blurin tavoin Suede ei kohkaa, vaan tekee jopa kappaleita, jotka sopivat tähtitaivaan alla makoiluun. Niitä sekä meneviä ralleja löytyy vuonna 1996 julkaistult Coming Up -albumilta. Se oli Sueden läpimurtolevy, joka vei yhtyeen kiertueille ympäri maailmaa. Se on täynnä hittejä filmitähdistä, nuoruudesta ja laiskoista lauantai-illoista. Levyn mukana ihmiset voivat vuoron perään hoilata olevansa Trash tai Beautiful Ones.


Andersonin flegmaattinen laulutyyli, keikkuva lantio ja yhteiskunnan normeille nyrpistely sai etenkin nuorison innostumaan. Emme mekään halua kasvaa vielä aikuisiksi! Oi olisipa aina letkeä kesäpäivä.


Coming Up on paras levy aloittaa tutustuminen Suedeen. Se on ehjä kokonaisuus ja sisältää paljon radiohittejä. Silti se pitää pintansa vielä lähes kaksi vuosikymmentä ilmestymisensä jälkeenkin. Tämän albumin parhaimmistoa Suede ei voi olla soittamatta tulevilla comeback-kiertueillaan.


Suede: Coming up (nude records 1996)





Annastiina Airaksinen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto