Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 
Aviisi 03/2006
kansi

Kun Tampereella kuohui

Telakan juhlanäytelmässä palataan vuoden 1905 suurlakon tapahtumiin

Teatteri Telakan väki palaa sadan vuoden takaiseen Tampereeseen.
Teatteri Telakan väki palaa sadan vuoden takaiseen Tampereeseen.

Teatteri Telakka juhlii 10-vuotista taivaltaan Tomi Salmelan ohjaamalla, suurlakon päiviin sijoittuvalla draamallisella kabareella Tampere 1905. Sata vuotta sitten Suomessa puhjennut lakko oli kansan yhteinen vastalause ensimmäisen sortokauden laittomuus- ja sortopolitiikkaan.

Sen seurauksena helmikuun manifesti kumottiin ja maassa alettiin nopeasti valmistella uudistusta, joka sisälsi valtiopäivien muuttamisen yksikamariseksi eduskunnaksi sekä äänioikeuden laajentamisen kaikkiin 24 vuotta täyttäneisiin. Tapahtumien keskipisteenä toimi Tampere.

Yksi näytelmän päätavoitteista onkin juuri paikallishistorian esiin nosto. Ohjaaja korostaa, että vuonna 1905 Tampereesta tuli hetkeksi maan poliittinen pääkaupunki. Ilman voimakeinoja aikaan saadut uudistukset kiinnostivat myös ulkomaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia.

"Muun muassa Lenin on siteerannut suurlakon tapahtumia. Lisäksi Mahatma Gandhi seurasi Englannista käsin suomalaisen passiivisen vastarinnan menestystä. Voitaneen jopa sanoa, että Suomen historia on periaatteessa vaikuttanut hitusen verran Intian historiaan."

Salmela kuvailee Telakan esitystä lumoavaksi ja kiinnostavaksi silmäykseksi lakkoajan tapahtumiin.

Kehyksiltään hyvin yhteiskunnallista näytelmää kuljettaa rakkauskertomus, jossa yksilöiden välistä suhdetta koetellaan suurlakon kuohuvien tapahtumien keskellä.

Festarikulttuurin
kylvösiemen

Nykypäivään tämän paikallishistoriallisen näytelmän tapahtumat peilautuvat etenkin kansalaisten yhteistoiminnan kautta.

"Vuonna 1905 kylvettiin ensimmäinen siemen suomalaiselle festivaalikulttuurille. Tuolloin massojen yhteen kokoontumisesta saatiin ensi kertaa kunnon esimakua", Salmela kertoo.

Myös raittiusliike oli voimissaan 1900-luvun alun Suomessa. Viinan käyttöaste oli todella pieni nykyiseen kulutukseen verrattuna.

"Vuonna 1905 nautittiin tilastollisesti 1,5 litraa puhdasta alkoholia per henki, kun taas Stakesin mukaan vuonna 2004 sitä meni suomalaisten kurkusta alas 8,2 litraa. Sata vuotta sitten osattiin vielä pitää hauskaa yhdessä ilman viinaa", Salmela naurahtaa kuivasti.

Suurlakon alkuvaiheissa väkijoukko tunkeutui Tampereen Seurahuoneelle ja keskeytti ruotsinkielisen teatteriesityksen. Tämä tapahtuma on
Tampere 1905:n lähtökohta ja keskiö, jossa ajan kuohunta ja pauhu vyöryy muutaman nuhjuisen viihdetyöläisen yli. Tässä mielessä suurlakon kumouksellisuus peilautuu myös 10 vuotta toimineen Teatteri Telakan historiaan.

"Alussa oli vain käyttöön otettu tyhjä makasiini, jonka toimintaa virkavalta ryhtyi epäluuloisena seuraamaan. Nyt tässä seisoo menestyvä teatteritalo, joka oli syksyllä ehdolla jopa Vuoden teatteri -palkinnon saajaksi", Salmela kehaisee.

Teatteri Telakan nykytilaa ohjaaja kuvailee taiteellisesti pulskaksi, mutta taloudellisesti niukaksi.

Telakan juhlanäytelmän on käsikirjoittanut HannÃ¥ Eskola. Juhlanäytelmän rooleissa nähdään Markus Myllyniemi, Eero Pekkonen, Markku Peltola, Kaisa Sarkkinen, Tanjalotta Räikkä ja Esko Varonen.

Tomi Nordlund

Tampere 1905:n ensi-ilta Teatteri Telakalla keskiviikkona 22. helmikuuta, esityksiä 17. toukokuuta asti.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto