Massaluennoitsijan mustelmat

Vesa Jaaksi, filosofian tuntiopettaja. Opettanut filosofian johdantokursseja ja Tieteen filosofia -kursseja.Suurin massaluento: n. 375 opiskelijaa.

"Lenni-Kalle Taipale sanoi joskus jännittäneensä niin paljon esiintymistä, että oksensi. Ei luennoiminen alkuaikoina nyt ihan niin jännittänyt, mutta kyllä se keskittymistä vaati. Massaluennointi sujuu nykyään jo rutiinilla. Joskus pienillä luennoilla on jopa jännittävämpää luennoida, koska ihmiset ovat läsnä persoonina.

Kuulijoiden viihtymiseen voi vaikuttaa sillä, millaisen roolin ottaa. Se voi olla persoonaton objektiivisen tiedon välittäjä, mikä on kuulijan kannalta tylsintä. Viihdyttäjän roolissa taas tiedollinen sisältö voi kärsiä. Jossakin näiden välillä on ideaali.

Voiko massalle puhua? Aikaisemmin kohdistin katseeni takarivin keskelle kaikkien päiden yläpuolelle, jolloin syntyi illuusio, että puhuin kaikille. Nyt puhun enemmän niille, jotka osoittavat kiinnostusta katseella tai kysymyksillä. Silloin muut helposti unohtuvat. On opiskelijan itsensä vastuulla, haluaako tulla opetetuksi.

Vitsit ja muu hauskuutus saavat opiskelijat mukaan. Ne luovat luennolle draamallista rytmiä. Tosin mokiakin sattuu: Kerroin opiskelijoille kerran Platonin lintuhäkkivertauksesta. Kevyenä siirtymänä sanoin, että kaikillahan meillä on lintuja päässämme. Sain itse vartin naurukohtauksen. No, ehkä ne opiskelijat muistavat tuon vertauksen."

Iiris Ruoho, tiedotusopin ja mediakulttuurin yliassistentti. Opettanut mm. Yhteiskuntatieteiden ajankohtaisia kysymyksiä -luentosarjaa ja tiedotusopin peruskurssia. Suurin massaluento: n. 300 opiskelijaa.

"Isolle määrälle opiskelijoita on vaikeampi luennoida kuin esimerkiksi 50:lle. Luennoitsijan on vaikea saada välitöntä palautetta. Pidän siitä, jos saan kontaktin opiskelijoihin, ja siksi isot luennot ovat itselleni hankalia.

Massasta nousee yksilöitä yllättäenkin, mutta useimmiten heidät pitää kaivaa luentosalin kätköistä. Keskustelu on ison ryhmän kanssa vaikeaa, ja opiskelijat kokevat joskus toisensa kilpailijoiksi. Muut voivat kokea aktiivisen keskustelijan häiritsijäksi. Itse en ole törmännyt opiskelijaan, joka olisi häirinnyt minua.

Palaute on ollut yleensä positiivista, mutta jokaisella luennoitsijalla on joku, joka ei voi sietää juuri tätä luennoitsijaa.

Luennoitsijalta vaaditaan myös uskallusta, jonkinlaista itsensä peliin heittämistä. En ole sitä tyyppiä, joka viihdyttäisi opiskelijoita kertomalla hauskoja juttuja. Se ei kuulu persoonaani muutenkaan. Opettaa voi vain olemalla oma itsensä.

Joskus olen antanut kurssin alussa vapautuksen sukupuolesta, koska keskustelu menee muuten helposti Â’mitä sinä miehenä tai naisena tästä ajattelet?Â’ -linjalle. Inhoan kaikenlaista ihmisryhmien karsinointia."

Seppo Saloranta, tilastotieteen lehtori. Opettanut tilastotieteen peruskursseja yhteiskuntatieteilijöille. Suurin massaluento: n. 250 opiskelijaa.

"Luentotilaisuuteni ovat hyvä mahdollisuus opiskelijalle loistaa - tai varsinkin munata itsensä. Opiskelijat osallistuvat rohkeasti, mutta eivät tahdo sietää erehdystä. Ehkä en osaa käsitellä epäonnistunutta ehdotusta sopivan pehmeästi. Nykyään en kutsu tilaisuuksia luennoiksi, ne ovat enemmänkin koonti- ja yhteenvetotilaisuuksia.

Perinteiset massaluennot ovat tilastotieteen oppimiselle lähes mahdoton tilanne. Siksi olenkin jo vuosia sitten siirtynyt v-tyyliin, jossa vee on yhtä kuin vuorovaikutus. Uran alkuvaiheessa massaluennot jännittivät, koska silloin oli tapana nimenomaan luennoida.

Mutta jännitys laukesi heti, kun pääsi asettelemaan kalvoja olanyliheittimelle. Taidoksi riitti se, ettei puhunut liian nopeasti ja osasi siirtyä heijastetun kuvan edestä pois.

Kyllä luennoiminen - ja varsinkin niin sanottu vaihtoehtoinen luennoiminen - vaatii tietynlaista persoonaa. Pitää olla omasta asiasta innostunut ja motivoitunut, kokenut ja samalla kokeilunhaluinen. Myös huumori auttaa pitämään opiskelijoiden mielenkiinnon yllä. Se vapauttaa jäykän tilanteen ja antaa tilaa keskustelulle, jopa ajattelulle. Kerran tosin kerroin oikein hyvän vitsin, eikä kukaan nauranut. Mutta niin on päässyt käymään tosiaan vain kerran, eli se johtui sattumasta."

Hanna Suutela, teatterin- ja draamantutkimuksen professori. Opettanut mm. teatterintutkimuksen perusteita ja teatterihistoriaa. Suurin massaluento: 70 opiskelijaa.

"Massaluentojen maine on liian huono. Se ei välttämättä ole passivoiva opetusmuoto. Helsingin yliopistossa kuuntelin Esa Saarisen massaluentoa, joka oppimistilanteena toimi aidosti. Esityksessä oli karismaa ja vuorovaikutusta. Se vaatii teknistä taitoa ja läsnäoloa.

Luennon aloittaminen tuntuu useimmiten rennolta, mutta jos en tunne pienintäkään ramppikuumetta, luennosta ei tule hyvä. Pienen paineen avulla sitä ylittää itsensä. Itselläni on muusikko-
tausta, ja puhuminen isolle joukolle on paljon helpompaa kuin soittaminen, sillä puheen voi aina keskeyttää ja virheet oikoa.

Yliopistossa pitäisi sallia enemmän opettajan persoonaan sopivia opetusmuotoja. Isolle yleisölle puhuessa on oltava sinut sen kanssa, kuka on. On turha yrittää esittää syvällä rintaäänellä luennoivaa professoria, sillä etenkin teatteriin tottuneet opiskelijat näkevät heti sen läpi. Lisäksi huoliteltu ulkonäkö auttaa: jos ei tarvitse miettiä miltä näyttää, kestää olla katseiden ja kritiikin kohteena.

Yksilöille on helpompi puhua kuin massoille. Itse etsin massasta yhden silmäparin, josta näkee että tuo on kiinnostunut ja keskittynyt. Kuuntelemisen aistii kauas."

Risto Väntsi, yritysjuridiikan yliassistentti. Opettanut mm. yritysjuridiikan johdantokursseja. Suurin massaluento: n. 300 opiskelijaa.

"On sama, onko salissa 50 vai 250 opiskelijaa, sillä luennointi tapahtuu henkilöltä henkilölle, ei henkilöltä ryhmälle. Jokainen kuulija ottaa tiedon vastaan yksilönä. Huonoin puoli massaluennoissa on se, että tenttipapereita tulee valtavasti.

Opiskelijat eivät yleensä uskalla kysyä mitään, olipa salissa sitten muutamia kymmeniä tai satoja opiskelijoita. Ilmeisesti he ujostelevat toisiaan.

Mutta kokenut luennoitsija aistii kuulijoiden kasvoista tai ilmeistä, pitääkö asiaa tarkentaa vai onko porukka kyllästynyt. Joskus oppilaat kysyvät ainoastaan itseään kiinnostavista asioista, ja silloin salissa on 250 ihmistä, joita juttu ei kiinnosta. Se voi olla kiusallista.

Jos puheessaan käyttää huumoria, se on kätkettävä rivien väliin. Silloin ne, jotka todella keskittyvät asiaan, löytävät sen. Luennoitsija ei kuitenkaan saa ryhtyä klovniksi.

Paras rooli massaluennoitsijalle on ajatusten ärsyttäjä, joka kyseenalaistaa totuttua ajattelua. Silloin kuulija joutuu keskustelemaan itsensä kanssa ja oppii löytämään ratkaisuja itse. Opiskelijoilta tämä
edellyttää sen ymmärtämistä, milloin luennoitsija toimii ärsyttäjänä ja milloin faktatietojen antajana. Tosin joskus provokaatioksi tarkoitettu heitto on löytynyt sanasta sanaan opiskelijan tenttivastauksesta."

Mia Ylönen