Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Työllisty sivuaineilla

Sivuaineiden valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Liiketoimintaosaaminen, opettajaopinnot tai vaikkapa museologia voivat pelastaa generalistin työuran.

"Sivuainevalinnoilla on suuri merkitys työelämään sijoittumisessa", Tampereen yliopiston nettisivuilla lukee monien oppiaineiden esittelyissä.

Nämä oppiaineet ovat useimmiten niin sanottuja generalistialoja eli ne eivät työllistä suoraan mihinkään ammattiin. Eivät myöskään välttämättä epäsuorasti varsinkaan, jos ei osaa valita oikeita sivuaineita. Aviisi listasi työllistymisen kannalta hyödylliseksi havaittuja sivuainevalintoja pääaineittain aineista, jotka eivät tuo suoraan ammattia.

Monessa sivuainevinkissä on jujuna oman pääaineen kanssa varsin erilaisten sivuaineiden metsästäminen, usein toisesta tiedekunnasta. Erikoisella sivuaineella voi erottua toisista työnhakijoista, koska Tampereen yliopiston vapaa sivuaineoikeus on hyvin poikkeuksellista. Useimmissa muissa yliopistoissa sivuaineita ei voi ottaa yhtä helposti toisesta tiedekunnasta - tai toisia tiedekuntia ei edes ole. Esimerkiksi Tampereen yliopistosta valmistunut kauppatieteiden maisteri kilpailee usein työnhaussa Helsingin kauppiksesta valmistunutta kollegaa vastaan, jolla ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta lukea humanistisia tai yhteiskunnallisia aineita omassa yliopistossaan.


Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos on teoreettinen pääaine, kannattaa ottaa konkreettisia sivuaineita - ja päinvastoin. Mutta poikkeuksiakin löytyy.

"Generalistiaineet sivuaineina eivät ole välttämättä ollenkaan huono idea - esimerkiksi eräs markkinoinnin asiantuntija haki lukemaan sosiologiaa, koska tuntee tarvitsevansa tämänkaltaista tietoa omalla alallaan", yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintoasian päällikkö Leena Wilkman kertoo.

Sivuaineesta saatava hyöty opiskelijalle voi lähteä esimerkiksi sivuaineen opetusmenetelmistä, jotka saattavat poiketa täysin oman pääaineen opetusmenetelmistä. Esimerkkejä työelämää lähellä olevista metodeista ovat vaikkapa työelämäpuheenvuorot, yhteisideointi ja alumnien eli entisten opiskelijoiden haastattelu.

Kannattaa lukea eri tiedekuntien opinto-oppaita, sillä niistä voi oppia, mitä taitoja erilaisiin tehtäviin vaaditaan.

"Jos on ammatti, toimi tai tehtävä jo mielessä, polkua voi luoda sinne pikku hiljaa", Tamyn hallituksen työllisyysvastaava Mirva Tossavainen kannustaa.

Tärkeää on pitää mielessä, että jos seuraa omaa kiinnostustaan sivuainevalinnoissaan, tuleva ammattikin on todennäköisesti kiinnostava.

"Sivuaineen kannattaa olla sellainen, joka ihan oikeasti kiinnostaa", humanistisen tiedekunnan opintoasiain päällikkö Tuija Puntanen painottaa.

Tosin jos joku sivuaine ei heti ensimmäisellä luennolla kiinnosta, se voi myöhemmin osoittautua hyödylliseksi ja kiinnostavaksikin.

"Yliopiston luonne on osaltaan kasvattaa ihmisiä myös kriittisiksi ajattelijoiksi, joten opintojen aikana on lupa kyseenalaistaa asioita. Se voi olla matka tutkijanurallekin", Tossavainen sanoo.


Kyselin opiskelijaopinto-ohjaajilta, opintoasiain päälliköiltä ja muultakin yliopiston opintoneuvontaa tekevältä väeltä, mitkä sivuaineet työllistävät. Yleisin vastaus oli opettajan pedagogiset opinnot. Toinen toistuva vinkki oli, että kunnallisiin hallintotehtäviin olisi fiksua lukea kauppa- ja hallintotieteitä kuten hallintotiedettä, julkisoikeutta tai laskentatoimea. Usein suositeltiin myös liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuutta.

Jos sopivaa sivuainetta ei löydy omasta yliopistosta, sitä voi etsiä myös JOO-opintojen kautta muista yliopistoista.

Hertta-Mari Kaukonen


Opas sivuaineviidakkoon

Lääketieteellinen tdk.

- Pääaineena kansanterveystiede: hallintotieteistä ja sosiaalitieteistä on hyötyä terveydenhuollon suunnittelutehtäviin, tilastotiede auttaa tutkijan tehtävissä, terveystiedon opintokokonaisuuden kautta pääsee aineenopettajaksi (myös muut kuin kansanterveystieteen pääaineilijat)

- Bioteknologian koulutusohjelma: ympäristöpolitiikan kautta voi päästä töihin valtion laitoksiin, liiketoimintaosaaminen sivuaineena voi johdattaa tuote-esittelijäksi yrityksiin



Kasvatustieteellinen tdk.

- Pääaineena kasvatustiede tai aikuiskasvatus: hallintotieteet tuovat osaamista virkamiehen uralle, kansanterveystiede tuo opetettavan aineen monelle, liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuus työllistää yritysmaailmaan



Yhteiskuntatieteellinen tdk.

- Pääaineena valtio-oppi tai kansainvälinen politiikka: kielet parantavat valmiuksia kansainvälisiin tehtäviin, erityisesti ranskan kieli on hyödyllinen EU-tehtäviin, monista tulee toimittajia lukemalla tiedotusoppia, virkamiehen uralle auttavat kauppa- ja hallintotieteet

- Pääaineena joku sosiaalitieteistä: hallintotieteistä ja julkisoikeudesta on hyötyä virkamieheksi, kasvatustieteestä saa osaamista ihmiskeskeiseen ammattiin, tilastotiede auttaa matkalla tutkijaksi

- Pääaineena tiedotusoppi (yleinen linja): markkinointi parantaa mahdollisuuksia työllistyä yrityksen tiedottajaksi, mediayrittäjille liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuus voi auttaa alkuun

- tiedekunnan opiskelijat voivat saada yhteiskuntaopin aineenopettajan pätevyyden, johon kuuluvat pedagogiset opinnot ja opintoja esimerkiksi valtio-opista, sosiaalipolitiikasta tai kansainvälisestä politiikasta.



Informaatiotieteiden tdk.

- Pääaineena matematiikka: pedagogisten kautta opettajaksi, tilastotiede auttaa työllistämään yrityksiin ja valtionhallintoon päätöksentekoa tukeviin tehtäviin, tietojenkäsittely IT-yrityksiin, vakuutustiede ja kansantaloustiede vakuutusyhtiöihin ja pankkeihin

- Pääaineena tilastotiede: psykologia, kansantaloustiede, vakuutustiede, kauppatiede ja kansanterveystiede ovat hyviä sovellustieteitä matkalla töihin yrityksiin ja julkiselle sektorille



Humanistinen tdk.

- Pääaineena historia, kirjallisuusaine, teatterin ja draaman tutkimus, kielet tai filosofia: pedagogisten kautta pätevöidytään aineenopettajaksi. Kielten opettajaksi aikovien kannattaa opiskella sivuaineena toista kieltä (huom. lähtötasokokeista tarkempaa tietoa: www.uta.fi/laitokset/kielet/yht/opiskelu/lahtotasokokeet.html )

- Pääaineina historia, kirjallisuusaine tai etnomusikologia : informaatiotutkimus ja interaktiivinen media pätevöittää kirjastoalalle, mutta auttaa työllistymistä myös muihin informaatio- ja kulttuuritehtäviin

- Pääaineena kirjallisuus: suomen kielen ja tiedotusopin opinnot voivat auttaa kustannustoimittajaksi


Kaikki humanistit:

- tiedotusopin kautta voi päästä (kulttuuri)toimittajaksi tai tiedottajaksi

- markkinoinnin ja liiketoimintaosaamisen sivuainekokonaisuuden kautta voi päästä markkinointi-, myynti- ja konsultointitehtäviin tai saada eväitä yrittäjäksi

- hallintotieteet ja kunnallistieteet auttavat pääsemään (kulttuuri)hallinto-, suunnittelu- ja kehitystehtäviin sekä projektitehtäviin

- moni ala voi auttaa työllistymään järjestöihin. Jos haluat kansainväliseen järjestöön, esimerkiksi kansainvälisestä politiikasta voi olla apua. Jos taas kaipaat nuorisojärjestöön, nuorisotyö voi auttaa.

- museologian opintokokonaisuus auttaa työllistymään museovirkoihin ja tapahtumajärjestäjiksi



Kauppa- ja hallintotieteellinen tdk.

- Pääaineena aluetiede tai ympäristöpolitiikka: toiset kauppa- ja hallintotieteet voivat auttaa matkalla virkamieheksi, sivuaine tekniseltä alalta (esim. yhdyskuntasuunnittelu) voi auttaa sijoittumisessa yrityksiin ja kuntiin.

- Kaikki hallintotieteet: kielet ja kv-politiikka parantavat valmiuksia kansainvälisiin tehtäviin esim. EU:ssa tai järjestöissä

- Pääaineena markkinointi tai yrityksen hallinto: Laskentatoimen opinnot ovat kaikille kauppatieteilijöille aina tarpeellista. Myös yritysjuridiikan opinnoista on työssä kuin työssä hyötyä. Suositeltavia sivuaineita ovat tiedotusoppi, kasvatustieteet, sosiaalipsykologia ja psykologia, koska niiden avulla voi erottautua muista työnhakijoista.

- Pääaineena yritysjuridiikka: Laskentatoimen ja vero-oikeuden sivuaineopinnoilla voi suuntautua yritysten taloushallintoon tai erilaisiin tilintarkastusalan tehtäviin. Laaja-alaiset muut liiketaloustieteiden opinnot taas antavat valmiudet mm. yritysten henkilöstöhallinnon tehtäviin.

- tiedekunnan opiskelijat voivat saada yhteiskuntaopin aineenopettajan pätevyyden, johon kuuluvat pedagogiset opinnot ja opintoja esimerkiksi julkisoikeudesta, hallintotieteestä, kansantaloustieteestä tai kunnallispolitiikasta

Tarkempia tietoja yhteiskuntaopin opettajan pätevyydestä www.uta.fi/tiedekunnat/yht/opiskelu/perustutkinnot/yhteiskuntaoppi.html



Yliopiston opintoneuvonta:

- saat opintojen alussa tuutorin, joka neuvoo sinut opintojen alkuun

- yleisiin opintoja koskeviin kysymyksiin vastaavat opintoasiain sihteeri Maarit Moberg 03- 35516236 ja opintoneuvojaElisa Tervanen 03- 3551 6376

- opiskelija-opinto-ohjaajat eli ootit neuvovat muun muassa sivuainevalinnoissa, JOO-opinnoissa, opintojen suunnittelussa ja ajankäytössä, opiskelutekniikassa, työllistymisessä sekä pääaineen vaihtamisessa. Oottien yhteystiedot: uta.fi/opiskelu/opintoneuvonta/ootit/yhteystiedot.html

- kannattaa käydä sivuaineinfoissa

- omalla laitoksellasi voit kysyä neuvoa käytännön asioista ja opetuksesta kansliasta, amanuenssilta, assisenteilta ja opettajilta

- tiedekunnastasi saat apua tutkintorakenteeseen liittyvissä kysymyksissä

- ura- ja rekrytointipalvelut tarjoaa työnhakuun liittyvää neuvontaa ja loppupään opiskelijoille uraneuvontaa: www.uta.fi/rekry




Työllistymiseen vaikuttaa

- työkokemus eri aloilta

- vapaaehtoistyö

- luottamustoimet, harrastukset

- gradu/kandityön aihe ja muut projektityöt

- valtavirrasta poikkeava, omakohtaisesti pohdittu sivuainevalinta kuten erikoiskielen hallinta

- viestintä- ja kielitaidot

- työmarkkinatietous, oma asenne

- työnhakutaidot, verkostot

- sattuma

Lähde: Ura- ja rekrytointi-
palvelujen uraohjaajat




Kommentti: Älä luota sattumaan


Sivuaineen valitseminen
on hankalaa ja monet kysyvät ainakin jostain apua valintaansa. Useimmiten vastaus on, että kannattaa seurata omaa kiinnostustaan. Totta, mutta yliopiston laajasta tarjonnasta on vaikea tietää, mikä itseä kiinnostaa eniten, varsinkin kun monet yliopiston aineet ovat aika kaukana lukion oppiaineista.

Sivuaineen valintakriteerinä voi pitää oman kiinnostuksen lisäksi työllistävyyttä tai yleissivistävyyttä. Tyypillisiä sivuaineenvalintakriteerejä ovat kuitenkin myös se, että kaverikin lukee samaa ainetta tai tuutori kertoi, että sivuaineessa pääsee helpolla. Monilla valintaa ohjaa silkka sattumaa eli se, että kyseisen aineen tunnit sopivat lukujärjestykseen näpsäkästi.

Oman kyselykierrokseni perusteella sivuainevalintaa kannattaa kysyä ennen kaikkea opiskelijaopinto-ohjaajilta, sillä heillä on erittäin vankkaa tietoa asiasta.

Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto