Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kulmahuone: Turhaa kohkaamista valmistumisajoista

Valmistuminen nopeasti tekee autuaaksi yliopiston ja valtion. Sääli, että opiskelijat tekevät liikaa töitä opintojen kustannuksella tai ovat laiskoja. Tämä on mantra, jonka fuksi oppii nopeasti ja vanhempi opiskelija on jo sisäistänyt.

Totta onkin, että opinnot usein venyvät töiden takia - haitallisuudesta taas voi olla montaa mieltä. Yli 60 prosenttia opiskelijoista kun työskentelee asiantuntija- tai johtotehtävissä. Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan opintojensa ohessa työskennelleet työllistyvät ja ansaitsevat valmistumisen jälkeen paremmin kuin ne, jotka ovat pelkästään opiskelleet. Opiskeluaikainen työssäkäynti myös suojaa työttömyyttä vastaan.


Työurat siis alkavat jo opiskeluaikoina ja tutkimukset osoittavat, että suomalaiset saavat koulutustaan vastaavaa työtä huomattavasti nuorempina kuin monessa muussa maassa. On myös todettu, että vaikka työskentely opiskeluaikana loppuisi, opintoajat eivät lyhentyisi samassa suhteessa, mutta työllistyminen valmistumisen jälkeen olisi hankalampaa.

Toisaalta opiskelijan työssäkäynti johtuu liian usein toimeentulon riittämättömyydestä, jolloin työskentely on pelkkä hidaste opiskelulle. Tämä tiedetään opetus- ja kulttuuriministeriössäkin, sillä viimeksi vuonna 2009 toiminut opintotukiryhmä totesi, että tavoiteajassa valmistumiseen voidaan kannustaa parhaiten takaamalla riittävä opintojen aikainen toimeentulo.

Sen takia onkin käsittämätöntä, että opintotukea uudistamaan on perustettu jälleen uusi työryhmä, jonka pelkkä tehtävänanto jo tekee mahdottomaksi perustarpeet turvaavan mutta joustavan opintotukijärjestelmän luomisen. Havitellulla kustannusneutraalilla uudistuksella kun ei voida parantaa toimeentuloa eikä edistää täysipäiväistä opiskelua.

Valtionhallinto painostaa myös yliopistoja nopeuttamaan opintoja uudella rahoitusmallilla sekä rajaamalla tutkinnonsuorittamisaikoja. Kukkaronnyörien kiristyessä voi vain toivoa yliopistojen panostavan opetuksen ja ohjauksen laatuun pakkokeinojen sijaan.


Opiskelijan näkökulmasta tilanne on skitsofreeninen: opiskelija on syyllinen oman toimeentulonsa riittämättömyyteen ja opintojen viivästymiseen, valtio ei toimeentuloa takaa mutta töissäkään ei saa käydä, koska työuria pitää pidentää työssäkäynti lopettamalla.

Uusi (ja vanhempikin) opiskelija, älä lannistu. Muista, miksi hait opiskelemaan ja ota opiskeluajastasi irti kaikki, mitä tarjolla on. Älä tuijota valmistumisaikoja - sivistä itseäsi, uppoudu opintoihin, harrasta järjestötoimintaa, tartu työmahdollisuuksiin. Innostu ja ota irti, mitä vain voit. Vielä kun voit.


Veera Kaleva

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen puheenjohtaja

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. J-P (04.09.12, kello 12:42)

    Hyvä puheenjohtaja,

    Pieni pyyntö, joka ei liity juuri kirjoitukseen aiheeseen: voisitko pliis olla käyttämättä skitsofreeninen-sanaa tuollaisessa yhteydessä. Skitsofreniaan tautina ei liity mielen, persoonan tai ajattelun kahtia jakautumista, vaikka näin yhä jostain syystä kuvitellaan . Sellaista esiintyy, ja silloinkin erittäin harvoin, lähinnä dissosiatiivisissa, traumaperäisissä häiriöissä. Tällaisen harhakäsityksen levittäminen, ja taudin nimen käyttö epämääräisesti muutenkin, voi ikävästi lisätä ennakkoluuloja ja epäselvyyksiä aiheesta. Kiitos.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto