Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Näin on: Opintopisteiden inflaatio on jo todellisuutta

Yliopistot saavat tulevaisuudessa yhä merkittävämmän osan rahoituksestaan sen perusteella, kuinka suuri osuus opiskelijoista suorittaa lukuvuodessa 55 opintopistettä. Siitä, miten tähän tulisi pyrkiä, voit lukea tämän lehden Kulmahuone-palstalta. Yliopiston ponnistukset osuuden kasvattamiseksi tulee suunnata siten, ettei 55 opintopistettä vain suoriteta vaan ne myös opitaan.

Kuitenkin opiskelija-aktiivit eri yksiköistä ovat raportoineet, että opetusohjelmia työstettäessä on laitettu paikoitellen mutkia suoriksi. Aiemmasta kolmen opintopisteen kurssista voikin miltei samalla sisällöllä saada nykyään viisi pistettä. Kahdeksasta pisteestä on ollut helppo pyöristää kymmeneen. Samalla saadaan käteviä viiden ja kymmenen pisteen paketteja, joista on helppo koota OKM:n palkitsema 55 opintopistettä.

Opintopisteiden inflaatiosta on syytä olla huolissaan. Pahimmillaan voidaan edetä tilanteeseen, jossa henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta panostaa yhtään enempää aikaa ja resursseja opetustyöhön tutkimusta vahingoittamatta eikä opiskelijoilla mahdollisuutta panostaa yhtään enempää aikaa opintoihin esimerkiksi työn tai perheen takia.

Henkilökunnan on hyvä turvata oma uransa turvaamalla yliopiston rahoitus ja opiskelijat turvaavat toimeentulonsa suorittamalla pisteitä.

Molemmat voivat hyötyä pisteiden inflaatiosta. Jos tämä sallitaan, tehdään kuitenkin suuri karhunpalvelus opiskelijoiden akateemiselle osaamiselle.

Sanni Pietilä

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto