Zyskowicz häiriköi Palefacea

Rap-artisti Karri Miettinen alias Paleface taitaa olla tällä hetkellä Suomen tunnetuin protestilaulaja. Hän kertoo saavansa aiheet protestilauluihinsa kotikaupunkinsa Helsingin kaduilta.

"Riittää, kun katsoo ympärilleen. Suuryrittäjien bisnesedut menevät Suomessa kaiken muun yläpuolella. Taloutta pitäisi kontrolloida enemmän."

Miettisen mukaan protestilaulu on liukuva käsite. Esimerkiksi Bomfunk MCÂ’s:n Freestyler tunnetaan länsimaissa tanssihittinä, mutta entisen Neuvostoliiton alueella se on täysiverinen taistelulaulu.

"Taiteilija verbalisoi protestilaulussa isomman kansanryhmän tunnot. Yleensä laulut ovat sidoksissa johonkin ihmisen aiheuttamaan vääryyteen."

Miettisen mielestä vanhat suomalaiset kupletit ovat pohjimmiltaan protestilauluja ja Bob Dylan protestoi 1960-luvulla soittamalla vanhoja työväenlauluja. Protestilaulut voivat kummuta myös Suomen historiasta.

"Esimerkiksi Perustuslaillisten riemumarssissa irvaillaan äänioikeudelle, joka ei alkujaan ollut yleinen ja yhtäläinen."

Suurin osa protestilaulajista on miehiä, mikä johtuu hänen mielestään patriarkaalisesta yhteiskuntanäkemyksestä. Jo runonlaulajat olivat aikanaan miehiä, ja naiset on nähty lähinnä äiteinä.

"Naisten on vaikea päästä esille miehisellä musiikkialalla, jos he eivät vilauta tissiä."

Miettinen kävi luennoimassa rap-kulttuurista Turun yliopistolla, ja siellä hän tapasi pari feministi-lesbo-räppäriä. Ehkä heistä kasvaa uuden sukupolven protestilaulajia.

Talous määrittelee Miettisen mielestä kaiken kvartaalikapitalismissa. Se ei kuitenkaan kerro, voivatko ihmiset henkisesti hyvin. Hänen mukaansa raha sivuuttaa rakkauden ja muut inhimilliset arvot, koska niitä on vaikea mitata ja tilastoida.

"Elämässä pitää olla muitakin arvoja kuin raha. Miten helvetissä lasten mielenterveyspalvelut voivat olla tulosvastuullinen yksikkö?"

Miettinen ei tavoittele sosialismia. Hän uskoo kapitalismin toimivuuteen, jos sitä säädellään riittävästi.

Tuloerot lähtivät Suomessa jyrkkään kasvuun 1990-luvun alussa. Hänen mukaansa Suomessa voidaan osoittaa yksi päivä, jolloin yhteiskunta alkoi polarisoitua rikkaisiin ja köyhiin.

"Kaikki lähti siitä, kun Esko Ahon hallitus eriytti pääomaverotuksen tuloverotuksesta."

Luottamus edustukselliseen demokratiaan voidaan pelastaa, jos eduskuntaan saadaan nuoria tulisieluisia esikuvia. Hän kehottaa äänestämään maahanmuuttajia ja alle 30-vuotiaita.

"Kansanedustajien ei pidä olla pönöttäviä hahmoja, jotka puhuvat käsittämätöntä ulkoavaruuden kieltä."

Miettisen mukaan politiikasta tuli Suomessa ammatti 1970-luvulla. Vielä sitä ennen eduskunnassa istui tavallisia teollisuusmiehiä ja opettajia.

"On pelottavaa, että maata hallitsevat broilerit, jotka ovat hypänneet politiikkaan suoraan koulun penkiltä."

Hän haluaa murtaa poliitikon mielikuvan, joka liittyy Kekkosen kauden pysähtyneisyyteen.

"Miksi äänestyskopissa äänestetään vuodesta toiseen samoja vitun tyyppejä?"
Hänen mielestään suomalaiset ovat pikemmin herranpelkoista kuin herravihaista kansaa.

"Kristittyjen miekkalähetys istutti meihin herranpelon. Myöhemmin taivaan herra vaihtui mahtimiesten pelkoon."

Markku Into ja Jarkko Laine ovat Miettisen suuria esikuvia. Poliittisesta laululiikkeestä hän arvostaa eniten Reijo Frankia, joka on säilyttänyt työväenperinnettä jälkipolville. Frank levytti Elsa Rauteen kirjoittaman lyömättömän rauhanlaulun Veli siskon.

Miettinen nostaa esiin myös Mikko Perkoilan, jota hän pitää yhtenä Suomen parhaista protestilaulajista. Hänestä Punikin kirjelaatikon levyttäminen oli kulttuuriteko Perkoilalta.

Miettinen arvostaa myös Hectoria, Juicea ja Pelle Miljoonaa. Hienoja protestilauluja ovat esimerkiksi Vexi Salmen Herrojen kanssa pellon laidalla ja Henrik Otto Donnerin Laulu taantumuksesta.

"Koko Love Recordsin katalogi on upeaa kuunneltavaa, kuten Lautanen Guatemalan verta ja Suojele luontoa - ihmistäkin.

Työväenlauluissa on Miettisen mielestä paljon kestäviä teemoja, kun kuorii pois kommunismin ihailun, josta hän sanoutuu jyrkästi irti.

Hänen mukaansa kansainvälisillä mittareilla asiat ovat Suomessa hyvin, koska valtio kustantaa vastasyntyneelle lapselle hienot lähtökohdat kunnallisella hammashuollolla ja neuvolatoiminnalla.

Kaikki valtaapitävät eivät voi sietää protestilauluja. Kun Miettinen vieraili Emma-gaalassa, Ben Zyskowicz oli kuulemma häirinnyt hänen esitystään tarjoilemalla pöytäseurueelle kovaäänisesti viiniä.

Hän oli vastikään pääministeri Jyrki Kataisen kanssa samassa yhteiskunnallisen vastuun tilaisuudessa.

"Katainen marssi mielenosoituksellisesti pois paikalta, kun aloitin soittamisen. "

Miettinen sai myös erikoisen tarjouksen eräältä kristillisdemokraattien ehdokkaalta, joka halusi käyttää Riisto räppääjää vaalimainonnassa.

"Hän ei tainnut ymmärtää laulun sanomaa."

Tällä hetkellä Miettisellä on meneillään kaksi levytysprojektia, jotka julkaistaan ensi keväänä.

"Uusia protestilaulujakin on luvassa, sillä en taida päästä yhteiskunnallisesta kulmasta koskaan irti."

Irvimistä ilman muutosehdotuksia

Helsingin yliopiston musiikkitieteen dosentti ja filosofian tohtori Juha Henriksson on perehtynyt suomalaisiin protestilauluihin.

Henrikssonin mukaan suurimmassa osassa suomalaisista protestilauluista naureskellaan ja irvitään herroille, mutta niissä ei esitetä konkreettisia muutoksia yhteiskuntaan.

"Junnu Vainion, Simo Salmisen ja Irwin Goodmanin (Antti Hammarberg) laulut ovat pohjimmiltaan yhteiskuntaa säilyttäviä, vaikka niissä on herravihaa", Juha Henriksson kiteyttää.

Hänestä herravihaan perustuva protesti oli hyvin suomalainen ilmiö.

Laura Henriksson kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Juha Vainion ja Veikko Lavin kupleteista ja laulutyylistä. Hän on Juha Henrikssonin puoliso.

Laura Henriksson määrittelee kupletit huumorintajuisiksi ja kantaaottaviksi lauluiksi, joiden tekstit liittyvät usein ajankohtaisiin aiheisiin tai sattumuksiin.

"Laulun kertoja kokee tavallisesti, että valtaapitävät henkilöt ovat päättämässä laulajan asioista", hän kertoo.

Juha Henrikssonin mielestä vasta 1960- ja 1970-luvun poliittinen laululiike esitti protestilauluissaan konkreettisen vaihtoehdon porvarilliselle maailmankuvalle.

"He propagoivat kommunistista maailmankuvaa ja kannattivat yleismaailmallista vastuuta kaikista kansoista."

Lauluissa käsiteltiin muun muassa Vietnamin sotaa, Chilen tapahtumia, porvareiden pääomaa.

Poliittisen laululiikkeen huippukausi kesti vuodesta 1966 aina 1970-luvun puoleenväliin. Liike kuoli taistolaisaatteen kannatuksen hiipumiseen.

"Laululiikkeeltä putosi pohja, kun sitä kannatteleva ideologia romahti."
Poliittisen laululiikkeen keskeisimmät nimet olivat KOM-teatteri ja Agit Prop.

Monet laulajat olivat näyttelijöitä esimerkkeinä Vesa-Matti Loiri ja Sinikka Sokka.

Juha Henrikssonin mielestä myös 1960-luvun folk-liikkeen lauluissa oli jäsentynyttä protestia. Esimerkiksi Hectorin Palkkasoturissa esitetään pasifistinen vaihtoehto.

Henrikssonin mukaan punk rantautui Suomeen 1970-luvun lopulla Englannista. Pelle Miljoona ja Eppu Normaali olivat tunnetuimpia suomalaisia punk-yhtyeitä.

"Punk-tekstit olivat hyvin suorasukaisia. Yhtyeet eivät olleet tyytyväisiä nykytilanteeseen, mutta he eivät tienneet, mitä haluavat tilalle."

Punk kumpusi nuorison turhautumisesta työttömyyteen ja syrjäytymiseen. Nuoret eivät kokeneet yhteiskuntaa omakseen ja punk tarjosi purkautumiskeinon.

Juha Henriksson kertoo, että punk jatkoi elämistään valtavirran ulkopuolella, vaikka uudet punk-yhtyeet eivät tavoittaneet enää laajaa kansansuosiota.

Hän pitää 1990-luvulla suursuosion saavuttanutta Ultra Brata poliittisen laululiikkeen selkeänä perillisenä.

"Ultra Bran sanoitukset ovat vähemmän poliittisia kuin Agit Propilla, koska kappaleista puuttuu taistolaisuuden pohjasanoma."

Suurin osa protestilauluista on sävyltään vasemmistolaisia, mutta tässä ei ole Henrikssonin mielestä mitään yllättävää.

"Mitä vastaan oikeistolaiset protestoisivat, koska yläluokan asiat ovat yleensä aika hyvin? Protestilaulut kumpuavat yleensä alaluokan syrjäytymisestä."

Kuplettien tekijöiden rivit harvenivat 1990-luvulla, kun Vainio ja Lavi kuolivat. Laura Henrikssonin mielestä kupleteille voisi olla kysyntää myös nykypäivänä.

"Jos kupletti on ajankohtainen, hauska, mielellään riittävän tarttuva ja musiikillisesti mielenkiintoinen, se kiinnostaa yleisöä aina. Tosin tämä ei välttämättä tarkoita suurta levymyyntiä."

Monet kupletille tyylilliset aiheet olisivat ajankohtaisia, jos niitä käsittelisi tuoreella tavalla. Henriksson ottaa esimerkiksi aikakauden muoti-ilmiöt, sosiaalisen epätasa-arvon sekä poliitikkojen puheiden ja käytännön välisen ristiriidan.

"Toisaalta vanhemmat kupletit kuten Tannerin ja Jurvan tuotanto välittävät konservatiivisia näkemyksiä esimerkiksi naisten ja miesten suhteista", Laura Henriksson myöntää.

Juha Henrikssonin mukaan rap on nykyajan protestia, joka on suunnattu nuorisolle. Sen sijaan Suomesta puuttuu aikuisväestön protestilaulaja, nykyajan Irwin.

"Perussuomalaiset eivät ole pystyneet tuomaan sanomaansa esiin musiikin tai teatterin kautta. Ehkä se johtuu siitä, että porukka ei ole kovin kulttuurimyönteistä."

Jösse Järvenpää on ehkä selkeimmin perussuomalainen protestilaulaja.

Juha Henrikssonin mielestä protestilaulut ovat muuttaneet Suomea herättämällä yhteiskunnallista keskustelua.

"Jos protestilaulussa viitattiin johonkin hyvin konkreettiseen epäkohtaan kuten saastuttavaan tehtaaseen, laulu saattoi parantaa asian."

Perkoila: Rap lopetti hiljaiselon

Laulaja ja lauluntekijä Mikko Perkoila on pitänyt hengissä yhteiskunnallisen satiirin perinnettä Suomessa. Perkoila oli mukana poliittisessa laululiikkeessä, ja ensimmäisen soololevynsä hän julkaisi vuonna 1980. Viime vuosina hän on tehnyt erityisesti lastenmusiikkia.

Perkoila ei halua kutsua itseään protestilaulajaksi, koska hän pitää sitä arveluttavana määritelmänä. Hän puhuu mieluummin kantaaottavista lauluista.

"Minusta nykyään tehdään hämmästyttävän paljon lauluja, joissa on kritiikin siementä. Kappaleissa ei ole suoraa julistusta kuten 1960-luvulla, mutta ei tarvitsekaan olla."

Perkoilan mukaan räppärit palauttivat yhteiskunnallisen laulun henkiin pitkän hiljaiselon jälkeen. Hän seuraa mielenkiinnolla muun muassa Asan ja Palefacen tekemisiä.

"Olen itse niin vanha äijä, että jäähdyttelen suosiolla. Olen yli-ikäinen saarnaamaan nuorille."

Perkoila esittää mielellään työväenlauluja, mutta sopivat tilaisuudet ovat harvassa. Syksyllä hän on esittänyt työväenlauluja kaksi kertaa Tampereella.

"Esitän työväenlauluja yleensä työväenjärjestöjen tilaisuuksissa, joissa on paikalla vanhaa järjestöväkeä. Työväenlauluja on kiva vetää, kun jengi laulaa mukana."

Hänen mielestään työväenlaulut ovat tyyliltään aikaan sidottuja, mutta tekstien sisältö ei ole vanhentunut.

"Mikään ei ole muuttunut noista ajoista, me elämme Suomessa kasvun diktatuurissa."

Jos Perkoila tekisi uusia työväenlauluja, hän muotoilisi sanoman eri tavalla ja perustelisi julistusta vähemmän.

Perkoila levytti edellisen laman aikana yhä ajankohtaisen kappaleen Säästön hinta.

"Mitä helvetin järkeä säästöissä on, kun 20 vuoden päästä sosiaali- ja terveysmenot paisuvat joka tapauksessa?"

Perkoila on huolissaan nuorisotyöttömyydestä ja ihmisten pahoinvoinnista. Hän pelkää, kuinka pitkään Suomessa saadaan nauttia eläkkeistä.

Pelkkä herraviha ei ole ollut koskaan Perkoilan juttu, koska hän pitää esimerkiksi Irwinin lauluja yhden lajin perussuomalaisuutena.

"Haluan nähdä asiat laajemmin. Me olemme samalla lailla vastuussa koko maapallon hyvinvoinnista."

Perkoilaa ei huvita tehdä uutta musiikkia, koska kukaan ei soita tai osta enää levyjä. 1980-luvulla oli vielä pieniä paikallisradioita, jotka soittivat myös vähemmän tunnettujen artistien kappaleita.

"Nykyään ylikansalliset radiot soittavat yhtä ja samaa moskaa", Perkoila kiroaa.

15 suomalaista protestilaulua

1. Hiski Salomaa, Vapauden kaiho, 1929

2. Esa Pakarinen, Kylymässä mualimassa, 1952

3. Simo Salminen, Rotestilaulu, 1966

4. M.A. Numminen, Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa, 1966

5. Kristiina Halkola, Laulu 20 perheestä, 1969

6. Veikko Lavi, Limperin Hilma, 1969

7. Henrik Otto Donner, Laulu taantumuksesta, 1971

8. KOM-teatteri, Kolme pikku miestä, 1971

9. Agit Prop, Natalia, 1972

10. Pelle Miljoona, Väkivalta ja päihdeongelma, 1978

11. Juha Vainio, Helsingin herrain salongissa, 1979

12. Hector, Kuivaa sympatiaa, 1980

13. Irwin Goodman, Hurraa! Me teemme laivoja, 1990

14. Ultra Bra, Kahdeksanvuotiaana, 1996

15. Paleface feat Hilja Grönfors, Kun saapuu elokuun yö, 2010

Lista on täysin subjektiivinen. Kaikki kappaleet ovat kuunneltavissa Youtubesta.

Teksti: Juho Mäkelä

Kuva: Sami Lindfors