Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kenen tarinaa kerrot?

Muutama vuosi sitten työkaverini kysyi, minkä supersankariominaisuuden valitsisin, jos voisin. Vastasin, että haluaisin osata muuttua näkymättömäksi.

Yliopistolla opiskellessani toimittajaksi en koskaan tuntenut oloani kotoisaksi. Vaikutti siltä, että parhaita toimittajia ja kuvaajia tuli niistä, jotka olivat eniten ulospäinsuuntautuneita. Viihdyn paremmin sivussa tarkkailijana. Muut tuntuivat päättäneen jo kauan sitten haluavansa toimittajaksi. Minä vain jotenkin ajauduin sopuleiden laumaan.

En koskaan sisäistänyt meille opetettua ajatusta, että journalismin täytyy olla yksiselitteistä, kun todellisuuskaan ei sitä ole. Näyttäkää minulle inhimillisen elämän ilmiö, joka on yksiselitteinen, ja minä näytän teille sotkuisen vyyhdin, jota filosofit, runoilijat ja sosiologit ovat vuosikausia heikoin tuloksin setvineet.

Tarinat minua ovat aina kiehtoneet, ja tarinankerrontaa journalismikin on. Oikeastaan koko elämämme on tarinankerrontaa. Kuten filosofi Søren Kierkegaard totesi: "Elämä eletään eteenpäin, mutta ymmärretään taaksepäin."

Tarinoilla punomme järkeä siihen sattumien kirjoon, joka elämämme on. Olisi liian kiusallista ajatella, että elämä on vain satunnaisten tapahtumien tilkkutäkki.



Näkymättömyys on toimittajan erikoiskyky journalismissa. Toimittajan oma ääni kuuluu jutussa harvoin.

Toimittajat luovat jatkuvasti todellisuutta, muokkaavat sitä kenttää, jolla asioista puhutaan, ja määrittelevät, miten niistä puhutaan. Avaamalla toimitusten sisäisiä prosesseja lukijalle voisimme tehdä valintojamme ymmärrettäväksi ja lisätä journalismin uskottavuutta.

Kerromme tarinoita muista ihmisistä ja ilmiöistä. Toimitusprosessissa tuo tarina kulkee yleensä ainakin kolmen ihmisen editoivien käsien läpi: uutispäällikön tai osaston esimiehen, oikolukevan kollegan ja sivun taittajan. He muokkaavat jutun sanamuotoja, rakennetta, otsikoita. Aviisissa toimittajien jutut kulkevat päätoimittajan ja oikolukijan käsien läpi.

Toimittajaa lukuun ottamatta kukaan heistä ei ole tavannut haastateltavaa eikä välttämättä tunne jutussa käsiteltävää ilmiötä.

Tähän lehteen kaavailin juttua, jossa taiteilija Teemu Takatalo olisi keskustellut kaupungin edustajan kanssa virkamiesten vallasta. Takatalo oli matkoilla, joten päätin luopua ajatuksesta. Sen sijaan Takatalo kirjoitti sivun 32 kolumnin.

Anna Egutkinan sivujen 16-19 reportaasissa Valko-Venäjältä yksi haastateltava kritisoi omalla nimellään presidentti Aljaksandr Lukashenkaa. Jätimme haastateltavan nimen pois, jotta hän ei joutuisi vaikeuksiin.

Kati Pehkosen ja Helmiina Suhosen haastattelun sivulla 6-7 tein kysymys-vastaus-muodossa, joka mielestäni on haastava muoto nimenomaan toimittajalle, koska se ei anna piilottaa kysymyksiä tarinankerrontaan. Toki tässäkin jutussa on vain yksi kolmasosa haastattelusta. Muuten voisitte lukea jutusta muun muassa, kuinka ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja jäätyy minuutiksi, kun ei keksi kysymystä unohdettuaan kysymyslappunsa toimitukseen.

Pehkonen ja Suhonen olivat mukana Björn Wahlroosin epävirallisen elämäkerran kirjoittaneessa Tutkivassa työryhmässä, joka osoittaa, että ihmisellä ei ole yksinoikeutta omaan tarinaansa - etenkään, jos hänellä on taloudellista tai poliittista valtaa. Wahlroosin ääntä ei kuulla kirjassa ollenkaan. Hyvä niin.

Parhaimmillaan journalismi voi antaa äänen niille, joilla sitä ei muuten ole. Jos me journalistit emme puhu yhteiskunnan vallattomien äänellä, kenen äänellä puhumme? Ja kuka heidän äänellään sitten puhuu?




Samuli Huttunen

Kirjoittaja on Aviisin vt. päätoimittaja,
joka inhoaa pääkirjoitusten laatimista



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto