Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kulmahuone: Tätä mieltä me olemme

Viime aikoina Tamyn hallitus on paininut Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokousmateriaalien parissa. Liittokokouksessa linjataan yliopisto-opiskelijoiden valtakunnallisen kattojärjestön toimintaa seuraavaksi vuodeksi ja pitemmällekin, joten on hyvä, että päätöksenteon pohjana oleviin asiakirjoihin pääsee vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa.

SYL:n hallituksen pohjaesityksen perusteella näyttää siltä, että liitto on ottamassa yhä vahvempaa roolia työurien pidentämiskeskustelussa ja opiskelijoiden työelämäedunvalvonnassa. Tämä on pelkästään tervetullutta ja toivon mukaan antaa myös yksittäisille ylioppilaskunnille eväitä löytää oma roolinsa työelämäkentällä. Toinen läpileikkaava teema SYL:n ensi vuoden toiminnassa on luonnollisesti hallitusohjelmavaikuttaminen. Tamy esitti sen osalta tavoitteiden tärkeysjärjestykseksi tärkeimmästä lukien: maksuttoman koulutuksen turvaaminen, että työurien pidentäminen ei heikennä opiskelijoiden hyvinvointia ja opintotuen sitominen indeksiin. Lisäksi ehdotimme, että eduskuntavaalivaikuttamisensa ohessa SYL tukisi Polttava Kysymys -kampanjaa tavoitteissaan.


Ensi vuoden toimintasuunnitelmassaan, mikäli liittokokous niin päättää, SYL edistää työllisyysasioita mm. ajamalla opiskelijoiden työelämävalmiuksien ja akateemisen yrittäjyyden kehittämistä. Samoin on tarkoitus selvittää, miten yhä selkeämpi kaksiportaisuus tutkinnoissa vaikuttaa opiskeluun ja työelämään. Useammassakin työryhmässä valtion suunnalta on koetettu tuoda ajatusta, että kandin jälkeen mentäisiin työelämään. Tässä ei välttämättä tulla miettineeksi sitä, että riippumatta siitä ovatko opiskelijoiden valmiudet työelämään jo kandin jälkeen kunnossa, työantajat eivät välttämättä sopeudu ajatukseen, että palkata voi muitakin kuin maistereita.

Sosiaaliturvakysymysten puolella pidimme tärkeimpänä tavoitteena opiskelijoiden asumistukijärjestelmän toimivuuden takaamista. Nykyisellään tuki ei vastaa opiskelijoiden todellisia asumiskustannuksia, ja sosiaali- ja terveysministeriössä palloteltu ajatus opiskelijoiden siirtämisestä nykymalliselle yleiselle asumistuelle huonontaisi korkeakouluopiskelijoiden tilannetta entisestään. Sen sijaan periaatteellisesti tämä olisi hyvä ja tarpeettoman monimutkaista sosiaaliturvajärjestelmäämme yksinkertaistava muutos, ja toivoimmekin SYL:n olevan aktiivisesti mukana kehittämässä tukijärjestelmien välimallia tai yhdistelmää.

Tärkeitä tavoitteita ovat myös mahdollisuus opiskella sairauspäivärahalla osa-aikaisesti ja opiskelijoiden mahdollisuuksien parantaminen käyttää yhtä aikaa kotihoidon tuen kanssa osittaista kunnallista päivähoitoa. Näistä asumistuki toki koskettaa huomattavasti suurinta määrää opiskelijoita.


Aleksi Rantala
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen puheenjohtaja

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto