Tiedettä fiktion muodossa

"Ethän sinä vaan harkitse, että rupeaisit tutkijaksi!"

Anu Hirsiaholla, 34, oli graduohjaajansa mielestä paljon mielikuvitusta ja kaunokirjallisia lahjoja, mutta hankaluuksia pidättäytyä tieteellisen kirjoittamisen muotissa.

"Faktojen tarkistaminen ja lähteiden merkitseminen juuri tietyllä tavalla oli mielestäni turhauttavaa, koska en ole kovin pitkäjänteinen", lukutaitotutkija hymyilee vuosia myöhemmin.

Hirsiaho väitteli viime vuonna tohtoriksi pakistanilaisten naisten omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta.

"Oli lama, joten tutkijaksi ryhtyminen oli turvallinen vaihtoehto siihen verrattuna, että olisin alkanut miettiä muita yhteiskuntatieteellisiä töitä. Yliopisto työpaikkana sopii muutenkin paremmin yksinhuoltajalle, koska siellä ei vaadita työajoissa joustamista samalla tavalla kuin yritysmaailmassa."

Hirsiaho muistaa yhä tuntemuksensa opiskelijana ja antaa omien opiskelijoidensa kirjoittaa esseet vapaammassa muodossa esimerkiksi lukutaidon sosiologian kurssilla.

"Kannustan opiskelijoita yhdistelemään eri kirjoitustyylejä, jotka sopivat aiheeseen. Noin 20 prosenttia kurssilaisista tarttuu tilaisuuteen, ja osa on tullut kiittelemään tästä mahdollisuudesta. Opiskelijat ovat yhdistäneet esseisiinsä runoutta, valokuvia ja erityisesti perhettä ja sukua käsittelevää omaelämäkerrallista kirjoittamista."

Muottiin mahtumaton

"Suomalainen peruskokemus", Anu Hirsiaho luonnehtii naureskellen rivitalonpätkäänsä Atalassa.

Jyväskylässä syntynyt Hirsiaho on hyvin juurtunut Tampereelle ja Tampereen yliopistoon, vaikka hänellä on tutkijan paikka Jyväskylän soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa.

"En lähde Tampereelta, vaikka tuskin saan jatkoa tutkijan vuoden pätkääni ilman muuttoa."

Osa tutkijan viikosta menee Jyväskylän lisäksi Tampereen yliopiston sosiologian ja naistutkimuksen laitosten tuntiopettajana.

"Tutkijan pitää nykyisin koko ajan julkaista, vaikka ei olisi vielä mitään tuloksiakaan. Se vie aikaa pääasialta eli opettamiselta"

Opetuksessaan Hirsiaho taistelee yliopiston liiallista tulosvastuullisuutta vastaan.

"On paljon parempi, että opiskelija keskittyy esseessä vain yhteen kysymykseen ja että hänellä on vaikka vain pari lähdettä, joihin hän tutustuu kunnolla. Eihän kukaan voi muutamassa viikossa ehtiä kuin raapaista sellaista kirjapinoa, minkälainen kirjalista opiskelijoilla usein on lähdeluettelossa."

Hirsiahon mielestä yliopistossa keskitytään vain asiapuolen opettamiseen.

"Varsinaista kirjoittamisopettamista ei ole ollenkaan. Gradu voi jäädä roikkumaan, koska opiskelijalla on huono itsetunto kirjoittajana. Jokaisella laitoksella pitäisi olla yksi kirjoitustaidon ohjaaja. Jos opiskelija osaa kirjoittaa sujuvasti, työllistymismahdollisuudet ovat hyvät."

Väitöskirja romaanimuodossa

Anu Hirsiaho innostui luovan kirjoittamisen ja tieteellisen tekstin yhdistämisestä ollessaan vaihdossa Yorkin yliopistossa Kanadassa.

"Muuten olisin jo hypännyt pois tiedemaailmasta, mutta jatko-opinto-ohjaajani Rishma Dunlop kannusti minua yhdistämään tieteelliseen kirjoittamiseen kaunokirjallisuutta. Dunlop on sekä kasvatustieteiden professori että runoilija, joka on tehnyt väitöskirjansa romaanimuodossa."

Hirsiahon väitöskirjassa on kohtauksia, joissa hyödynnetään kaunokirjallista kerrontaa.

"Kanadassa kirjoittamisesta puhuttiin enemmän. Suomessa uskotaan, että on vain yksi tapa kirjoittaa tiedettä. Monet tuttuni ovat tehneet väitöskirjansa romaanimuodossa ulkomailla."

Tällä hetkellä Hirsiaho tutkii havainnoivalla metodilla Hervannassa maahanmuuttajien arkisia luku- ja kirjoitusongelmia kuten esimerkiksi työhakemusten tekemisen ongelmia.

"Suomessa ei myöskään kovin paljon puhuta kirjoittamisen seurauksista. Itse esimerkiksi koen ongelmalliseksi, että minun pitäisi nopeasti kiskoa maahanmuuttajista heidän tarinansa ulos. Teenkin osallistuvaa havainnointia, jossa voin tehdä heidänkin eteensä jotain eli tavallista vapaaehtoistyötä kuten tiskaamista."

Tutkimukseensa Hirsiaho aikoo sisällyttää yhä enemmän fiktiivisen kerronnan keinoja.

"Suomessa suhtaudutaan vielä karsaasti varsinkin opinnäytetöiden fiktiiviseen muotoon, koska pitää ensin osata tavallinen tapa kirjoittaa. Muutenkaan fiktion ja tieteen sekoittamiseen ei olla totuttu. Kuitenkin Taideteollisessa korkeakoulussa on jo kirjoituslajeja yhdistelevää tutkimusta, joten ilmiö on tulossa Suomeen."

Anu Hirsiaho haaveilee kokonaisen tutkimusraportin kirjoittamisesta fiktiivisen romaanin muotoon.

"Varsinkin luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia on niin vähän Tampereella, että olisi eettisempää kirjoittaa heistä fiktiivisessä, ei tunnistettavassa muodossa."

Hirsiaho haluaisi kaunokirjallisen raportin myös ison yleisön luettavaksi eli kaupalliseen levitykseen.

"Voisi myös kysyä, onko fiktion paikka yliopistossa vai olisiko rehellisempää lähestyä alun perin kaupallisia kustantamoja niin kuin kaikki muutkin tekevät", Hirsiaho nauraa.

Lukutaidon mallimaa?

Tuleva lukutaitotutkija oppi itse lukemaan kenenkään opettamatta 4-vuotiaana ja kirjoittamaan 5-vuotiaana.

"Kävin peruskoulua reaalisosialismin aikana 1980-luvulla. Taso, jota vaadittiin oli turhauttavan alhainen. Omilla lapsillani taso on onneksi kyllä noussut, mutta on nähtävissä jakoa erikoistuneisiin eliittikouluihin ja tavallisiin lähiökouluihin."

Hirsiaho työskentelee osan viikkoa kotonaan Atalassa, koska hänellä ei ole työhuonetta Tampereella.

"Lapset näkevät, että kirjoittaminen on minulle jokapäiväinen, luonnollinen tapahtuma. Sebastian oppi jopa matkimalla kirjoittamaan ennen kuin hän oppi lukemaan, vaikkei ymmärtänyt, mitä kirjoitti."

Seitsenvuotinen väitöskirjan kirjoittamisrupeama vei energiaa muulta kirjoittamiselta, mutta nyt sitä liikenee taas muuhunkin kirjoittamiseen. Hirsiaho käy kolmivuotista Tampereen työväenopiston luovan kirjoituksen kurssia Viita-akatemiaa toista vuotta. Hän kirjoittaa tapaamisiin novelleja ja runoja iltaisin ja viikonloppuisin.

"Runojen kirjoittaminen on terapeuttista ja nopeaa."

Hirsiaho on kaksikielinen ja hän ajattelee kahdella kielellä.

"Nuorena pidin hienona, että tieteellisiä tekstejä kirjoitetaan englanniksi. Nykyisin suren sitä, että suomen kieleni on kärsinyt välillä, kun olen ollut pitkiä aikoja ulkomailla. Viita-akatemiassa olen saanut apua anglismeihini."

Lukutaitotukijalla on vahvat näkemykset suomalaisten äidinkielen taidoista.

"Suomesta puhutaan lukutaidon mallimaana, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Suomessa ei tiedosteta lukutaito-ongelmia. On paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä lukemaansa eikä heillä riitä pitkäjänteisyyttä edes lehtiartikkelin lukemiseen. Eikä osata edes ajatella, että naapurissa asuva maahanmuuttaja ei osaa välttämättä lukea mitään kieltä."

Suomea osaavillakin maahanmuuttajilla on ongelmia työnhaussa ja esimerkiksi asumistukilomakkeiden kanssa.

"En yhtään ihmettele, että maahanmuuttajilla on hankaluuksia virastojen lomakkeiden täyttämisessä. Itsellänikin on hankaluuksia Kelan lomakkeiden ja niiden liitteiden kanssa", lukutaitotutkija nauraa.

Hertta-Mari Kaukonen