Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Levyarvio: Avantasia: The Scarecrow

Tobi ja kaverit laatumetallin kimpussa

Kun Edguyn (=muuan keskinkertainen metallibändi Saksasta) ura ei lähtenyt kunnon nousukiitoon, sen nokkamies Tobias Sammet keksi perustaa projektibändin, johon hän kutsui vierailijoiksi tunnettuja muusikoita.

Tämä Avantasiaksi nimetty bändi tekaisi vuosituhannen alussa kaksi levyllistä fantasia-aiheista metallioopperaa. Myös yhtyeen kolmas näytös, The Scarecrow, on teemalevy. Tyylinä on kuitenkin perinteisempi hevi, johon lukuisat vierailijat tuovat taas lisämakua.

Voimametallille tyypillisesti pohjana ovat vahvat melodiat, positiivissävyiset sanoitukset ja tarttuvat kertosäkeet - yhdistelmä, joka on omiaan saattamaan osan hevareistakin oksennuksen partaalle. Mutta kun kitarat jauhavat näin hienosti eivätkä kaikki laulajat kuulu kiekujakastiin, levyä ei kannata teilata kuuntelematta.

Päärooleissa huseeraavat Sammetin kera tällä erää muun muassa sellaiset kultakurkut kuin Michael Kiske (ex-Helloween), Bob Catley (Magnum) ja itse Alice Cooper. Kun kastiin lisätään vielä kauniisti luritteleva Amanda Somerville, sopivan pirtsakka keitos alkaa olla valmis.

Kitarasankareina kunnostautuvat puolestaan esimerkiksi herrat Kai Hansen (Gamma Ray) ja Rudolf Schenker (Scorpions). Mitään hävettävää ei ole myöskään rumpaliksi haalitun Eric Singerin työskentelyssä, jota on takavuosina ihasteltu myös Kississä ja Black Sabbathissa.

Sykähdyttävimmän hetken tarjoaa Michael Kiske, joka veisaa Shelter from the Rainin kuin parhaina Helloween-vuosinaan. Koviin suorituksiin yltää myös norjalainen hevilaulaja Jørn Lande hienosti rullaavilla Another Angel Down - ja Devil in the Belfry -biiseillä.

The Scarecrow on pääosin miellyttävä paketti. Joukkoon on kuitenkin eksynyt pari siirappiballadia ja kesyä rocksiivua, jotka raapivat kokonaisuuteen naarmuja mutta eivät onneksi tuhoa kuin pienen osan viehätystä.


Olli Koikkalainen


Avantasia: The Scarecrow. Nuclear Blast 2008.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto