Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Asioiden oikea laita: Facebookin virtuaalikilpavarustelu on koomista touhua

Muistan vuosien takaa kampanjan, jolloin kuulin ensimmäisen kerran sloganin "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia". Paitsi toiset pyrkivät aina olemaan muita arvokkaampia ja parempia.

Heille on äärimmäisen tärkeää luoda vaikutelma siitä, että he paistattelevat ihanaa päivää upean elämänsä näyttämöllä. Heidän saavutuksensa, pienimmätkin sellaiset, ovat heidän omasta mielestään verrannollisia maailmanrauhan saavuttamiseen. Ja jos maailmanrauha on saavutettu muiden ihmisten seurassa, on näiden ihanien ystävien seura aina ollut parasta, koska eihän parhaalla ihmisellä voi olla huonoa seuraa.



Totesin hiljattain nettikeskusteluja selaillessani, että ihmiset ovat aina olleet tyhmiä, nyt meillä vain on internet. Mutta eivät internetin tarjoamat mahdollisuudet rajoitu tyhmyyteen. Virtuaalimaailman kilpavarustelu on koomista itsetunnon rakentamista sanahelinään, jossa tärkeintä on minä, minä ja minun ego.

Arkisista askareista on tullut opettavaisia kokemuksia, voitetuista vastoinkäymisistä suuria viisauksia, urheilusuorituksista endorfiineja pursuavia maaliviivan ylittämisiä ja harrastuksista tärkeitä meriittejä. Nautinto ei ole suoritus itsessään, vaan nautinto on suorituksesta puhuminen ja sillä kehuminen. Menestystarinan luominen.

Kuka nyt haluaisi olla keskiverto?

Arki ruokakasseineen ja tiskivuorineen ei ikävä kyllä ole kovin hohdokasta. Onneksi senkin voi sosiaalisessa mediassa brändätä lifestyleksi, jossa kalsarien ostaminen on esteettistä kulutusjuhlaa ja ruoka-annoksen hehkuttaminen kuvan kera Facebookissa äärimmäisyyksiinsä hioutunutta kulinarismia. Vakuuttavalla tittelillä varustettuna, totta kai.

Mutta. Minuapa ärsyttää. Ottaa päähän. Oman elämänsä toimitusjohtajat, buddhat, pyhiinvaeltajat, elämysmatkailijat ja superkokit: te olette uuvuttavia ihmisiä ja ihailun sijaan aiheuttatte useimmiten väsymystä ja myötähäpeää. Toisinaan jopa ylemmyydentunnetta.



Kaikki eivät hehkuta elämänsä upeinta päivää kerta toisensa jälkeen tietokoneensa näytölle, mutte se ei tarkoita, etteikö heillä olisi ollut kenties yhtä upea päivä kuin teillä parhailla ihmisillä. Se, että kaikki eivät tuotteista elämyksellistä päiväänsä ja omia hyviä tekojaan näytön ääressä, saattaa tarkoittaa sitä, että joillekin päivän merkityksellisyys on ollut hetkissä, ei vasta viimeisen päälle hiotuissa korulauseissa.

Voi se tietysti tarkoittaa sitäkin, että päivä on ollut totaalisen paska, mutta siitä päästään yli ilman selvitymistarinaa, jonka kliimaksina toimii Gandhin sitaatti.

François Lelord on kirjoittanut kirjan Matka onneen. Luin sen vuosia sitten, enkä valitettavasti hekumoinut sen viisauksilla julkisesti. Nyt koen tarvetta poimia kirjasta ajatuksen, jonka turvin on ollut aika hyvä elää: paras tapa pilata oma onnensa on vertailla itseään muihin.



Mira Vuorinen

Kirjoittaja on suuri kolumnisti, runoilija, kirjailija ja taiteilija. Etenkin omasta mielestään.



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (6)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Markku (30.03.12, kello 15:50)

    En voisi enempää olla samaa mieltä! Sama homma näkyy monessa muussakin asiassa. Lomamatkat yms nähdään lähinnä kameran läpi ja joka tilanteesta pistetään jatkuvasti päivityksiä naamakirjaan. Ettei keltään vaan jäisi huomaamatta.

  2. Jane (30.03.12, kello 16:59)

    Tämä oli n. 237. kolumni tästä aihepiiristä.

  3. Jouni (30.03.12, kello 17:02)

    Tarvitseeko kaikkia statuspäivityksiä ja -hehkutuksia peilata omaan elämäänsä?

    Jos tarvitsee, onko syy statuksen kirjoittajassa vai sen lukijassa?

    Itseäni ei haittaa pätkääkään, jos ystäväni haluaa jakaa iloansa, kiillottaa kilpeänsä, valittaa vieressä istuvasta pahanhajuisesta kanssamatkustajastaan tai hehkuttaa lomamatkastaan.

    Ja miksi?

    Koska voin valita, eläydynkö, ilahdunko vaiko ärsyynnynkö. Voin jopa valita, etten reagoi ollenkaan.

    Tätäkin toimittajan kirjoitusta luetaan ja jaetaan nyt sosiaalisessa mediassa.

    Herää kysymys: Miksi toimittaja kirjoittaa puhtaasti omia mielipiteitään Aviisiin eikä facebookiin? Onko jalompaa kirjoittaa facebook-tyylinen kirjoitus lehteen eikä omaan statukseen?

  4. Seppo Honkanen / Aviisi (30.03.12, kello 17:50)

    Psykiatri Elias Aboujaouden mielestä internet kärjistää narsismia.

    "Netissä, ristiriitaisesti sen globaalin luonteen kanssa, itse kukin on sivujensa ja selaustensa keskipiste.

    Sosiaalinen media on itsensä kauppaamista. Ivallisesti kirjoittaja huomauttaa sanan "I" (minä), ja "you" (sinä) esiintymisestä jo tuotenimissä, kuten iPad, iPhone tai MySpace ja YouTube.

    Sosiaalisessa mediassa mainonnan säännöt koskevat myös yksilöä.

    "Me objektisoimme itsemme, poimimme parhaat puolemme ja korostamme niitä, sitten kauppaamme niitä samalla tavalla kuin kaupataan autoja tai shampoota", kirjoittaa Aboujaoude. Ja jos emme saa tarpeeksi käyntejä tai ystäviä sivuillemme, korjaamme mainosta."

    www.hs.fi/kirjat/artikkel... - lukemisen arvoinen artikkeli.

  5. Majsteri Rantaluola (10.04.12, kello 3:54)

    Jos puhutaan siitä, mikä Facebookkaajissa ärsyttää, oma listani näyttää tältä:

    1) Peliautistit. Heidän päivityksensä koskevat pelejä FarmVille jne. joissa tehdyt maksimitulokst ovat todella tärkeitä, kuten myös Jampen 100£ voitto hedelmäpelistä. He luulevat, että muilla riittää aikaa, rahaa tai intoa pelaamiseen.
    2) Valokuvaajat. Päivitykset ovat kuvia, kuvia, vielä lisää kuvia, joissa parhaimmillaan ja pahimmillaan ollaan Etelässä vkolla 13 ja Pohjoisessa vkolla 14. Kovia matkustamaan, huonoja analysoimaan, yleensä mitään.
    3) Lapsi-lakonistit. Kommenteissa ja päivityksissä suositaan yhtä sanaa, joka on kirjoitettu pienillä kirjaimilla tai lyhenteeksi, tai se on hymiö. Sen perässä on !!!! tai ????
    4) Tietotoimistot. Päivittävät kaikille tiedoksi Ylen, maikkarin, hesarin, aamulehden tai Ålandspostin uutisia, ikään kuin muut eivät lukisi tai osaisi lukea niitä. Elämä on "tuolla ulkona". Ei täällä sisällä.

    Nuo neljä ryhmää ovat rasittavia, mutta ne voi poistaa syötöstä lopettamalla niiden "tilaus". Lopulta etusivulle jää niiden ihmisten uutisia, jotka haluaakin saada tai joissa on edes jotain potentiaalia olla potentteja. Lopetetut tilaukset eivät näy niiden suoltajille, mikä on helpottavaa. Heiltä voi edelleen pummata rahaa, jos yllättävää tarvetta esiintyy...

    Olen havainnut, että FB tuo meistä esiin jonkin uuden roolin tai persoonan, jota emme ehkä ole aiemmin edustaneet. Se poikkeaa muista rooleistamme, sillä yleensä olemme ystäviemme kanssa face-to-face jotain yksi kerrallaan. FB:n kaikkea-kaikille rooli määrittää päivityksiämme, kommenttejamme ja oheistiedostoja. Sääntöjä keksitään samalla kuin kuljetaan. Toitaiseksi ne ovat kaikkea muuta kuin selvät.

  6. Arto (24.08.13, kello 9:13)

    "Onnellisuus ei ole sitä, että saa, mitä haluaa. Onnellisuus on sitä, että haluaa, mitä saa." Olen sitä mieltä, että onnellisuus on paljolti mielen tila, miten suhtautuu ympäristöönsä ja elämäänsä. Jos arkeen suhtautuu siten, että se on tylsää, niin onhan se tylsää. Arkeen voi suhtautua myös niin, että siinä on kohokohtia ja iloisia hetkiä. Ei ihminen voi jatkuvasti olla tekemässä elämää suurempia tekoja. Sen vuoksi onnellisuus kannattaa ottaa pienistä asioista, joita tapahtuu joka päivä.

    Kun ystäväni hehkuttaa tavallista päivää, olen onnellinen hänen puolestaan. Hänellä on hyvä olla. Miksi minun pitäisi olla hänelle kateellinen tai vihainen siksi, että hän osaa nauttia omasta elämästään. Hän elää jonkun mielestä tylsää arkea, mutta ehkä hän omasta mielestään elää täysillä. Jotkut haluavat pitää onnellisuutensa sisällään, toiset haluavat jakaa sen muiden kanssa.

    Hehkutuskirjoituksiin voi suhtautua monella tavalla. Niihin voi suhtautua niin, että kirjoittaja haluaa korottaa itsensä. Minä suhtaudun niihin siten, että kirjoittaja haluaa kertoa ystävilleen ja kavereilleen olevansa onnellinen. En näe siinä mitään väärää.

    Minä olen väsynyt lukemaan kirjoituksia, joissa ihmisiä neuvotaan, mitä facebook-päivitykseen saa ja ei saa kirjoittaa. Ei niitä ole pakko lukea, jos ei halua. "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia". Niinpä, pitääkö meidän puristaa kaikkien facebook-päivitykset samaan muottiin, vai saako jokainen kirjoittaa, mitä itse haluaa?

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto