Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Mannerheimin roolista sodassa ja taiteessa

Aviisissakin on ehditty käsitellä Katariina Lillqvistin elokuvaa Uralin perhonen, joka on syystä aiheuttanut keskustelua puolesta ja vastaan. Keskustelun herättäminen on erään katsantokannan mukaan taiteen perimmäinen tehtävä, ja tässä elokuva on varmasti onnistunut.

Tosin on myös syytä miettiä, onko taiteella merkitystä, jos sen suurin saavutus on keskustelu taiteen rajoista.

Onko ihmisen, joko fiktiivisen, historiallisen tai yhä elossa olevan, oikeus seksuaalisuuteen kadonnut? Jos Mannerheimiä saa taiteessa väittää homoksi, niin saako myös elossa olevien ihmisten seksuaalisen suuntautumisen kyseenalaistaa?

Ainakaan Tony Halmeen lausunto Tarja Halosesta ja siihen reagointi viisi vuotta sitten eivät viitanneet tähän suuntaan. Entä haluavatko esimerkiksi Oras Tynkkynen tai Pekka Haavisto, että heitä kuolemansa jälkeen väitetään heteroiksi?

Sisällis-, kansalais- tai vapaussodan tapahtumat on tutkittu tarkkaan, vaikka jotkut muuta väittävätkin. Internetistä löytyy erittäin kattava tietokanta sodassa kadonneista ja kuolleista. Myös heidän kuolintapansa on kerrottu. Sekä punaisten että valkoisten sodankäynnistä, ja murheellisista tapahtumista niiden yhteydessä, on olemassa hyvät tieteelliset dokumentit.

Mannerheimin roolista ei todellakaan ole vaiettu. Historialliset faktat ja asiakirjat kuitenkin osoittavat, ettei hän suvainnut pikateloituksia. Sekä psykologia että historia osoittavat, että ihmisestä tulee poikkeuksellisissa oloissa peto, jota ei voi hallita.

Tampereella tapahtunut valkoinen terrori olikin yhtä paljon Mannerheimin ulottumattomissa kuin punainen terrori oli heidän johtajiensa ulottumattomissa, minkä osoittaa muun muassa Suinulan verilöyly.

Jos Lillqvist todella haluaa tuoda esiin Mannerheimin väitetyt "likaiset työt" vuodelta 1918, niin henkilökohtaisuuksiin menevä saippuaooppera tulisi jättää pois. Lähes mykkä nukkeanimaatio ei myöskään ehkä ole paras väline historiallisten asioiden todistamiseen.

Kuten Olli Koikkalaisen kolumnissa (13. maaliskuuta) todettiin, ovat erityisesti sotiemme veteraanit pahoillaan Mannerheimin lokaamisesta.

Tämä johtuu pitkälti siitä, että vielä vuonna 1939 kahtiajakautunut kansa yhdistettiin sotien aikana, ja tämän yhdistämisen keulakuva oli juuri Mannerheim. Henkensä alttiiksi laittaneiden ja menettäneiden rivissä oli sekä punaisia että valkoisia ja heidän poikiaan.

Nyt, kun haavat ovat umpeutuneet, halutaan ne jälleen repiä auki, vaikka siihen ei nykysukupolvilla pitäisi olla enää syytä.

Suomalainen voi kyllä olla hyvää pataa venäläisen kanssa, mutta vanhemmat historialliset tapahtumat eivät tunnu jäävän historian lehdille. Tämäkin osoittaa sen, että veljessota jättää aina syvät arvet.

Taiteella, jopa julkisesti rahoitetulla, tulee saada loukata ihmisiä. On kuitenkin syytä muistaa, että tällä kertaa loukatut ihmiset ovat "pelanneet kuoleman kanssa" muun muassa sen tähden, että Aviisi voi ilmestyä vapaasti ja Katariina Lillqvist saa tehdä rainojaan.

Koska nykysukupolvilla ei onneksi ole pienintäkään käsitystä siitä, mitä on sota, sodan käyneen sukupolven saavutuksia ei valitettavasti aina osata arvostaa.


Matias Hildén

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Henri K. (08.04.08, kello 10:30)

    Lillqvist tiesi kertoa Le Mondessa, että Suomessa (varsinkin Tampereella ja Pispalassa) on järjestelmällisesti tukahdutettu kaikki keskustelu sisällissodasta ja hän nyt lähti rohkeasti tätä vyyhtä purkamaan, ihka ensimmäisenä. :)




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto