Klassikkoni: Punainen ympyrä

Näky jäi pelottamaan minua pitkäksi aikaa: rotat, sisiliskot ja käärmeet tunkeutuvat sisään ovenraosta ja kipuavat sängyssä makaavan, hikoilevan miehen päälle. Lopulta mies ponkaisee seinää pitkin ylös ja huutaa kurkku suorana.

Tuskin kukaan toinen ohjaaja on onnistunut visualisoimaan liskojen yötä niin taitavasti kuin Jean Pierre-Melville Punaisessa ympyrässä. Yves Montandin esittämän ex-poliisi Jensenin juoppohulluuskohtaus ylittää karmivuudessaan rankempaakin rankemman kauhuelokuvan.

Olin suunnilleen kuusivuotias, kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa televisiosta. En osannut tuolloin vielä edes lukea, mutta isäni istui vieressäni ja luki ääneen elokuvan tekstityksen.Kun muut pihan pojat kertailivat, mitä viimeisimmässä Uuno-elokuvassa oli tapahtunut, minä lauoin Punaisesta ympyrästä oppimiani repliikkejä edes tajuamatta niiden merkityksiä: “Kaikki ihmiset ovat syyllisiä. He syntyvät syyttöminä, mutta eivät ole sitä kauaa". Elokuva oli syöpynyt lähtemättömästi tajuntaani.

Kun näin elokuvan toisen kerrankymmenisen vuotta myöhemmin, tuntui kuin edellisestä kerrasta olisi aikaa korkeintaan viikko. Muistin täydellisesti elokuvan reaaliaikaisen timanttiryöstökohtauksen, Volontèn piileskelyn auton takaluukussa, armottoman lopun kuten senkin, että poliisikomisarion koti oli täynnä kissoja. Tämän jälkeen elokuva on ollut miltei pakko katsoa uudestaan vähintään kerran vuodessa.

Punainen ympyrä on ainoa lapsuudessa näkemäni elokuva, jonka teho ei ole laskenut milliäkään aikuisiällä nähtynä. Lapsuuden sankarit indianajonesit, tarzanit ja robinhoodit ovat kauan aikaa sitten kuolleet lapsellisuuteensa. Punaisen ympyrän antisankarit tulevat elämään ikuisesti.

Henri Waltter Rehnström

Punainen ympyrä (Le Cercle rouge). Ranska 1970. Ohjaus: Jean-Pierre Melville. Pääosissa: Alain Delon, Yves Montand, Gian Maria Volontè, André Bourvil.