Carnagessa kaadetaan porvariperheiden kulissit

Taidekirjat ja Hollannista lennätetyt tulppaanit koristavat kahvipöytää, jonka ympärille on kokoontunut kaksi pariskuntaa selvittämään poikiensa välistä riitaa. Epäilyttävän täydellinen asetelma huutaa särkymistään. Tekohymyt muuttuvatkin irvistyksiksi, kun poikien riidan lisäksi kahvipöydälle nostetaan avioliittojen varsinainen tila. Kyseessä on Vihan jumalat (God of Carnage) näytelmän pohjalta elokuvaksi muokattu draamakomedia Carnage.

Roman Polanskin ohjaama elokuva etenee uskottavasti kohti väistämätöntä ylilyöntiä. Suomalaiskatsojalle humaltuneen pariskunnan riitelyn seuraaminen on tosin liiankin tuttua.

Yhteen asuntoon sijoittuva elokuva on kunnianhimoinen yritys tehdä erilaista elokuvaa. Vaikka teatterimaisuus näyttää olevan tietoinen valinta, olisi elokuvallisia keinoja hyödyntämällä voitu saada aikaiseksi mieleenpainuvampi kokonaisuus. Takaumien tai henkilöiden sisäisten maailmojen kuvaamisella lopputulos olisi ollut ilmavampi. Nyt asunnon painostavuuteen jää henkilöhahmojen lisäksi jumiin myös katsoja.

Henkilöhahmot (Christoph Waltz, John C. Reilly) ovat herkullisen tuttuja keskiluokkaisessa tärkeydessään. Jo parin minuutin jälkeen katsoja tietää vihavansa kaikkia henkilöhahmoja tasapuolisesti. Naisroolien (Kate Winslet, Jodie Foster) kätketty kireys on liikekieltä myöten ihailtavaa katseltavaa.

Elokuvan tekopyhä arvomaailma on helposti tunnistettavissa meistä jokaisesta, mutta mieluummin sen näkee kritiikkinä hyvätuloista porvaristoa kohtaan kuin suostuu tunnistamaan itseään siitä.

Carnage on keskisormen nosto ylempää keskiluokkaa kohden. Parhaiten vitsi toimii vasta, kun elokuva löytyy kokoomuslaisen kodin hyllystä, heti kahvipöydän taidekirjojen vierestä.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

***½