Arvio: Kun on annettu huonot eväät

Viiki, Jorma: Kuksteri

Myllylahti 2013

Kun orpokodeista tuli lastenkoteja, niin hullujenhuoneista tuli psykiatrisia sairaaloita, vaivastaloista kunnalliskoteja, apukouluista erityisluokkia ja paskaa ruvettiin sanomaan päästöksi".

Kaunisteluista ei ole apua 1950-luvun koulukodissa, jossa useimpien kohtalona on vain siirtyä tilastosta toiseen: orvoista rikollisiin. Esikoiskirjailija Jorma Viiki (s. 1943) on etäännyttänyt omat kokemuksensa romaaniksi. Kuksteri-teoksen päähenkilö Tarmo päätyy alkoholisoituneiden vanhempien luota koulukotiin. Koulukodissa vallitsee raadollinen todellisuus, jossa kaikki on kaupan. Teoksen nimi tulee lempinimestä, jonka Tarmo saa koulukodissa. Siellä jokaisella on kutsumanimi, sillä "oikeat nimet kuuluivat siviiliin, missä oikea elämäkin on".

Viikiä ei voi luonnehtia taitavaksi kielenkäyttäjäksi, saati mestarilliseksi juonen kuljettajaksi. Paremminkin hän on hyvä tarinankertoja. Keskiössä ovat tapahtumat. Lukijasta tuntuu kuin hän istuisi kuuntelemassa muistoja vuosikymmenten takaa. Parempi niin, sillä muuten ei kestäisi kaikkia raakuuksia. Kun pedofiili lähestyy lasta aseman vessassa, on lohduttavaa tietää valmiiksi, että tästäkin tullaan selviämään.

Kiintoisinta teoksessa ovat koulukodin sisäiset valtarakenteet. Kiristäminen, väkivalta ja seksi kuuluvat henkilökunnan ja kasvattipoikien välisiin suhteisiin sekä kasvattien keskinäisiin suhteisiin.

Lähes 400 sivun kahlaamisen jälkeen on Tarmo ehtinyt vasta täysi-ikäiseksi. Teos huutaa jatko-osaa. Merimiehenä elantonsa hankkineella Viikillä olisi varmasti vielä jokunen tarina kerrottavana.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

***½