Yliopisto vai koulu?

"Nähdään koulussa!" ohikulkija huikkaa kadulla.

Kyseessä ei välttämättä ole peruskoululainen tai edes lukiolainen, vaan melko tyypillinen yliopisto-opiskelija.

"Yliopistoa ei olisi missään nimessä sanottu kouluksi mun opiskeluaikanani 80-luvun alussa. Â’KouluunmenossaÂ’ on varmasti mukana arkistamista ja irvailua. Niin suuri osa ikäluokasta saa yliopistokoulutuksen, ettei yliopisto ole enää mikään erityinen statuskysymys", sosiologian professori Pertti Alasuutari miettii.

Lukio ja yliopisto ovatkin lähentyneet toisiaan viime vuosikymmeninä. Lukiot ovat muuttuneet luokattomiksi ja yliopistossa on lisätty opintojen ohjausta.

"Yliopistosta alettiin puhua kouluna lama-aikana, jolloin opiskelijamääriä lisättiin paljon. Koska opiskelijoiden ulkoa ohjattavuus on lisääntynyt, opiskelijat haluavat hahmottaa yliopiston kouluna. Opiskelijat haluavat, että yliopistossakin kerrotaan, mitä pitää oppia", Tampereen yliopiston opintopsykologi Satu Eerola pohtii.

Kukaan ei kerro, mitä oppia

Olennainen koulun ja yliopiston ero on oppimisen ohjauksessa. Lukiossa kerrotaan kullakin kurssilla, mitä pitää oppia. Yliopistossa opiskelijan pitää löytää opittava asia itse.

"Pitää oppia itse kysymään, mikä on mielekäs kysymys ja opiskeltava asia. Vastaanotolle tulevat opiskelijat kysyvätkin tätä välillä minulta", Eerola sanoo.

Yliopistossa opetetaan toisistaan poikkeavia käsityksiä samasta asiasta, joten lukion yhden kirjan sijaan yliopistossa pitää lukea esimerkiksi neljä kirjaa tenttiin.

"Opiskelijat yrittävät pitkäänkin säilyttää samoja opiskelutekniikoita kuin lukiossa. Ekavuotisten suurimpia tuskan aiheita on, että he yritettävät oppia koko tenttialueen kaikkine nippelitietoineen", Eerola sanoo.

Opiskelijan on opittava erottamaan toisistaan olennaiset ja epäolennaiset asiat.

"Pitää miettiä, mikä on se iso kysymys tai iso ilmiö. Ja sen jälkeen alkaa sitoa niitä pieniä asioita isoon kysymykseen. Ekavuotiset lähtevät usein lukemaan tenttikirjoja kauhean lineaarisesti alusta loppuun", Eerola sanoo.

Yliopisto-opiskelijoiden pitää useimmiten itse rakentaa aikataulunsa.

"Jos ei itseä kiinnosta, ei ole ketään ulkoista kontrollia sanomassa, että nyt sun pitää olla paikalla", Alasuutari sanoo.

Kaikissa tiedekunnissa opiskelu ei ole yhtä itseohjautuvaa. Esimerkiksi tulevat lääkärit saavat valmiin lukujärjestyksen, koska kaikki opiskelijat eivät mahdu kerralla pienopetustiloihin ja työharjoitteluihin.

Lääketieteen opiskelijat etenevät yleensä opinnoissaan samaa tahtia kurssikavereidensa kanssa. Lääkäriopiskelijat työskentelevät tuutoriryhmissä, joissa ratkotaan opettajien antamia lääkärin työhön liittyviä tehtäviä.

"Suurin osa ensisijaisesti Tampereelle lääketiedettä opiskelemaan hakevista tietää, että meillä on käytössä ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä. Menetelmä edellyttää aika suurta omaa aktiivisuutta ja ryhmätyöskentelyä. Kuitenkin on osunut kohdalle myös opiskelijoita, jotka eivät ole kokeneet ryhmätyöskentelyä itselleen sopivaksi oppimismuodoksi", yleislääketieteen professori Irma Virjo sanoo.

Vaikka lääkäriopiskelijat eivät joudu suunnittelemaan opintojaan yhtä paljon kuin suurin osa muista opiskelijoista, heilläkin on vapaaehtoisia opintoja ja mahdollisuus välivuosiin.

"Tavoitteena on, että lukujärjestys ei olisi mahdottoman tiivis. Olisi hyvä, että jäisi aikaa itseopiskeluunkin, eli että voisi käydä kirjastossa tai kliinisten taitojen laboratoriossa itsekseenkin harjoittelemassa opetettuja asioita, kuten kuinka laitetaan tippa", Virjo kertoo.

Pelkkä näkemys ei riitä

"Uusien opiskelijoiden tulee oppia ennen kaikkea ajatuksella lukemista ja problematisointia sekä kirjaston ja tietokantojen käyttöä. Varsinaisesti koulutetaan itsenäiseen ajatteluun ja pohtimiseen. Ei niinkään, että olisi joku informaatiosisältö, joka pitäisi hallita", Alasuutari kertoo sosiologian opiskelusta.

Sosiologian professori kiirehtii lisäämään, että kirjat on silti opeteltava.

"Joskus opiskelijat luulevat, että itsenäisen ajattelun korostaminen tarkoittaa, että Â’ei mun tarvitse lukea tenttikirjoja, jos mulla on näkemystäÂ’. Mutta ei sitä näkemystä voi olla, jos ei tiedä, että näkemystä suhteessa mihinkä. Muuten voi olla vaikka kuinka nokkela, mutta ne asiat on jo moneen kertaan sanottu tai ei itsekään tiedä, miten sijaitsee suhteessa keskusteluun", Alasuutari varoittaa.

Sivuaineita kannattaa valita ennakkoluulottomasti.

"Laaja-alaisesta tutkinnosta on hyötyä, jos tietää, mistä haluaa oppia. Kokonaisuus saadaan kasaan parhaiten, jos käy hyvinkin monissa oppiaineissa ja osallistuu monien opettajien opetukseen", Alasuutari sanoo.

Asioiden sisäistäminen ja monipuolisen tiedon hankkiminen ovat ristiriidassa opintoaikojen rajauksiin. Opiskeluputkessa opiskelusta voi tulla koulumaista suorittamista, eikä itsensä laaja-alaista sivistämistä.

"Opiskelijat ovat hyvin sisäistäneet sen, että pitäisi valmistua viidessä vuodessa. Ekoina vuosina opiskellaan paniikinomaisesti ja suoritetaan paljon. Oppimisen oma arviointi jää silloin liian vähälle."

"Syventävissä opinnoissa aletaan usein miettiä, mitä osataan. Voi tulla paniikki, että osaako mitään. Hyvä oppiminen yliopistossa edellyttää, että varhaisessa vaiheessa pystyy rakentumaan käsitys itsestä tieteen alan nuorempana kollegana", Eerola sanoo.

Alasuutari uskoo, ettei opintotuen loppumisen ensisijainen syy ole laaja-alaisen tutkinnon rakentaminen.

"Tuen loppuminen johtuu usein siitä, että opiskelija on samaan aikaan paljon töissä. Jos opiskelija puolestaan opiskelee koko ajan päätoimisesti, niin tuki voi loppua kesken, koska opiskelutekniikassa tai gradun tekemisessä tai siihen ryhtymisessä on joku ongelma", Alasuutari sanoo.

Hertta-Mari Kaukonen