![]() |
|
"Ei pidä ryypätä kaverin kanssa, jos huomaa, että viina aiheuttaa hänelle ongelmia", toteaa Reijo Kulmala, päihde- lääketieteen erikoislääkäri A-klinikalta. Se on vähintä, mitä alkoholi- ongelmaisen auttamiseksi voi tehdä.
"Kerro minulle, kenen seurassa viihdyt, niin minä kerron millainen olet. Vanha sanonta pitää juomatouhuissakin paikkansa."
YTHS:n ylilääkäri Aira Virtala korostaa varhaisen puuttumisen tärkeyttä. Jos huomaa, että jollakulla on mopo karkaamassa hallinnasta, täytyy kaveriporukalla olla rohkeutta huomauttaa asiasta.
"Ymmärrän, ettei se ole helppoa. On kuitenkin tärkeää, että asia otetaan avoimesti puheeksi. Suomessa on omituinen ilmapiiri, jossa kännissä tehdyille typeryyksille vain naureskellaan ja niillä ylpeillään."
Mielenterveysongelmat ovat, tapaturmien ohella, yleisimpiä nuorten holtittoman alkoholinkäytön haittoja. Virtala ja Kulmala korostavat ryyppäämisen negatiivista vaikusta mielialaan.
"Ahdistuneisuus, masennus, unettomuus ja keskittymiskyvyn puute ovat usein seurausta alkoholin käytöstä. Juomisen merkitystä vähätellään. Asenteiden pitäisi muuttua."
Lääkärit ovat yksimielisiä siitä, että asennemuutosta pitäisi tukea alkoholiveron korottamisella.
"Juomisen määrään vaikuttavat asenteiden lisäksi vain saatavuus ja hinta."
Italiassa ja Ranskassa alkoholin käyttö on romahtanut puoleen 30 vuoden aikana. Mahdollista se siis on.
"On totta, että opiskelijatapahtumiin kuuluu usein alkoholi. Viimeistään pitää herätä, jos juo korjatakseen uniongelmia tai alakuloa. Pitkällä tähtäimellä viinasta on pelkkää haittaa", neuvoo Virtala.
Hän myöntää itse juoneensa opiskeluiässä, mutta vain vähän. Reijo Kulmala tunnustaa:
"Join opiskeluaikana liikaa."
Seppo Honkanen, teksti
Tero Koskela, kuva
Alkoholi vaikuttaa useisiin mielihyvää tuottaviin välittäjäaineisiin: dopamiiniin, serotoniiniin, endorfiiniin, gamma-aminovoihappoon (GABA) ja glutamaattiin.
Alkoholi vaikuttaa GABA:n kautta hermosoluja rajoittavasti. Sen vuoksi eräät aivojen osat toimivat tavallista hitaammin, ja olo tuntuu rentoutuneelta.
Glutamaatin välityksellä tapahtuva tiedonkulku muistikeskus hippokampuksessa hidastuu. Vastikään tapahtuneiden asioiden muistaminen on humalassa vaikeampaa ja kyky tarkkailla omia toimia alentunut.
Välittäjäaine dopamiinin eritys lisääntyy nousuhumalassa. Dopamiinipurkaus virtaa aivojen mielihyväkeskukseen, ja olo tuntuu miellyttävältä.
Myös serotoniinin eritys lisääntyy. Olo tuntuu mainiolta sekä muut ihmiset aiempaa läheisemmiltä.
Alkoholi vapauttaa aivoihin endorfiineja. Myös ne lisäävät hyvänolon tunnetta ja vähentävät kipuja.
Naiset:
Suurkulutuksen rajana pidetään 16 annosta viikossa
= 16 pulloa keskiolutta tai
= 2 1/3 pulloa mietoa viiniä tai
= 1 1/5 pulloa viinaa
Kertakäytön yläraja on viisi annosta.
Miehet:
Suurkulutuksen rajana pidetään 24 annosta viikossa
= 24 pulloa keskiolutta tai
= 3 1/2 pulloa mietoa viiniä tai
= 1 3/4 pulloa viinaa
Kertakäytön yläraja on seitsemän annosta.
Näin lasket annokset: 1 annos 12 grammaa on 1 pullo keskiolutta tai siideriä, lasi (12 cl) viiniä, annos (8 cl) väkevää viiniä tai paukku (4 cl) viinaa.
"Suhteellisen korkea viikkoannosraja koskee vain terveitä aikuisia ja nimenomaan väestönosaa, jolla ei ole herkkyyttä kehittää riippuvuutta", korostaa Reijo Kulmala.
Etanoli eli etyylialkoholi on muun muassa alkoholijuomissa käytettävä myrkyllinen, antiseptinen aine.
Etanoli on niin myrkyllistä, että kemikaalilain mukaan alkoholijuomat pitäisi varustaa pääkallomerkillä aivan kuten muutkin hengenvaaralliset kemikaalit. Kemikaalilaissa alkoholin myrkyllisyys on kierretty siten, ettei laki koske juotavaksi tarkoitettuja alkoholijuomia.
Alkoholi saattaa aiheuttaa voimakkaan, vaikeudeltaan opiaattiriippuvuutta vastaavan fyysisen ja psyykkisen riippuvuuden. Alkoholin vieroitusoireet voivat kuitenkin olla jopa hengenvaaralliset, toisin kuin nikotiinin ja opiaattien.
Kun alkoholi palaa kehossa, se tuottaa soluille myrkyllisiä, syöpää aiheuttavia ja elimistöä vanhentavia aldehydejä.
Gramma alkoholia sisältää energiaa lähes yhtä paljon kuin gramma rasvaa. Koska kehossa oleva etanoli estää muiden ravintoaineiden hyväksikäytön, ylimääräiset kalorit varastoituvat helposti rasvakudokseen.
Alkoholin liikakäyttö ja ylipaino ovat merkittävimpiä suomalaista kansanterveyttä uhkaavia tekijöitä.
7—8 ravintola-annosta illassa aiheuttaa miehillä testosteronipitoisuuden romahtamisen yhteen viidesosaaan.
Alkoholi sekoittaa keskushermoston säätelymekanismeja ja aiheuttaa masentuneisuutta. Terveelläkin ihmisellä alkoholinkäyttö vaikuttaa keskushermoston kemiaan. Mieliala laskee käyttöä seuraavana päivänä, mutta korjaantuu krapulan väistyessä.
Masennustilaa ei milloinkaan saisi lääkitä alkoholilla. Alkoholi sotkee samaa välittäjäainetoimintaa, jota pitkäjänteisellä masennuksen lääkehoidolla yritetään hoitaa kuntoon.
Lähteet: Yths, Päihdelinkki, Alko, Wikipedia, tukiasema.net, Neuvoa Antavat -lehti
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
elina mellin (10.02.12, kello 19:36)
Mieheni on ollut alkoholisti koko ikänsä, en tajunnut sitä silloin kun mentiin yhteen. Tää ois pitkä tarina mut en sitä nyt kirjoita. ihmettelen vaan että näitä säälitään ja paapotaan kun he käyvät sillointällöin kertomassa kuinka kamalaa on ja kukaan ei ymmärrä. Vaimona minua on pyydetty tulemaan "kuulemaan" miten mieheni voisi parantua kun "pälä pälä" Ihmettelen vaan kun näille hörsöille kirjoitellaan vielä unilääkkeitä ja kaikkia muita pään sekoittavia pillereitä.
Tekis mieli kysyä joltain taholta mikä näistä tietää et saako pillereitä määrätä ihan tolkuttomasti sellaselle joka ei pysty itse kontrolloimaan tekemisiään.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen