Epäkorrekti hätähuuto

Teatteri Telakka, Prettyful. Käsikirjoitus ja ohjaus: Tuomas Timonen. Rooleissa: Jarkko Lahti, Tanjalotta Räikkä, Kaisa Sarkkinen. Valosuunnittelu: Tuukka Toijanniemi. Pukusuunnittelu: Ulla-Maija Peltola. Seuraavat esitykset 9., 10., ja 17.9. Esityskausi jatkuu 11.11. asti.

Teatteri Telakka aloittaa syyskautensa dramaturgi Tuomas Timosen kirjoittamalla ja ohjaamalla näytelmällä Prettyful. Lavalle ei tuoda sitä iänikuista sohvaa, pöytää ja tuolia eikä taustalla soi hento pianomusiikki.

Prettyful kertoo naisesta, miehestä ja toisesta naisesta - rakkaudettomuudesta. Se on näytelmä ihmisistä, jotka hukkuvat itseensä koska heillä ei ole mitään muuta.

Toimettomuus ja rakkaudettomuus aiheuttavat näytelmän henkilöissä ristiriitoja, jotka näyttävät väistämättä johtavan väkivaltaan, hyväksikäyttöön ja itsemurhaan. Itsemurhia pitäisi tehdä enemmän, julistaa huuto näyttämöltä.

Miksemme tee
itsemurhaa?

Katsomossa joutuu tahtomattaan miettimään, mikä Prettyfulin kaltaisia ihmisiä - tai ketään meistä
- lopulta estää tappamasta itseään.

"Kun mikään ei tunnu enää miltään" on lause, joka tavalla tai toisella on tullut toistetuksi jo lukuisissa näytelmissä.

Prettyfulin aiheet ja teemat eivät ole uusia, mutta tuoreita ovat ne oivallukset, joita näihin liitetään. Mitä pahaa on kärsimyksen aiheuttamisessa ihmiselle, joka on siihenastisen elämänsä valittanut, ettei mikään tunnu miltään?

Timonen on valinnut näytelmänsä tukipuiksi naisen ja miehen väliset erot mutta ei tässäkään sorru kliseisiin eikä asetu kummankaan puolelle. Henkilöt taistelevat samaa epätoivoa vastaan eri keinoin.

Ulla-Maija Peltolan suunnittelema yksinkertainen puvustus osaltaan osoittaa, kuinka samankaltaisia henkilöt ovat näennäisestä persoonallisuudestaan huolimatta. Näyttäminen, ulkomuoto ja sen ylikorostuminen pakkomielteeksi esitetään kekseliäästi, eikä näytelmä sorru liioitteluun.

Timonen on ohjauksessaan siivonnut näytelmästä kaiken ylimääräisen ja antaa näin onnistuneesti tilaa tekstilleen. Näytelmän kieli on tiivistä ja omaperäistä, alkupuolella lyyrisempää, lopussa toiminnallisempaa.

Kohtausvaihtojen ilmaiseminen puheessa säästää näytelmällisiltä siirtymiltä, teksti jatkuu ilman turhia pimennyksiä eikä sitä tarvitse odottaa. Kohtausvaihtojen toimivuus on varmistettu onnistuneesti Tuukka Toijanniemen suunnittelemilla valoilla.

Valosuunnittelu on oivaltavaa eikä tuo itseään liiaksi esille. Se on osa minimalistista lavastusta tehtävinään tunnelman luomisen lisäksi tilan muuntelu.

Hymyjen
takana hätä

Tanjalotta Räikän roolisuoritus nainen nro 1:nä on hauska, todentuntuinen ja aito. Hänen roolihenkilönsä kärsii alati hermostuneen hymynsä takana eikä ole aivan varma onko sittenkään olemassa. Räikän näyttelijäntyö on varmaa ja hallittua.

Jarkko Lahti on näytelmän miehenä tuskastuttavan uskottava jääräpäisyydessään ja testosteronianalyyseissaan. Päällepäsmärin rooli on milloin nainen nro 1:llä, milloin miehellä ja taistelu suhteen johtajuudesta on arkisen taitavasti esitetty ja erittäin hauska.

Kaisa Sarkkisen rooli on tekstillisesti hivenen heikkoluisempi kuin muut. Räikän ja Lahden esittämät hahmot ovat herkullisen erilaisia ja eripuraisia keskenään. Nainen nro 2:n asema kolmiodraamassa voisi olla selkeämpi. Hahmon tehtävänä tuntuukin olevan saada muista jotain olennaista esille ja hänen oma persoonansa jää hiukan vieraaksi. Sarkkinen saa rooliin kuitenkin pontta ja näyttelijöiden keskinäinen kemia toimii.

Prettyful käsittelee raskaita teemoja mutta on loppuun asti katsojaystävällinen. Hauskuus syntyy siitä, että tapahtumat ovat jokaiselle katsojalle tuttuja. Aivan kuin Timonen haluaisi sanoa "tällaisia olette - ettekä voi sille mitään". Prettyful esittää kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastauksia. Näytelmän loputtua sen toivoisi jatkuvan vielä hiukan pidempään.