Mitäs Hämeenlinnassa puuhataan?

Matti Johannes Koivu: Puuhastellen. M.dulor 2006.
Ultramariini: Kauempana kuin kuu. M.dulor 2006.

Hämeenlinnassa ollaan ahkeria. Tammikuussa ilmestyi kaksi albumia, joiden tekijäkaarti ei tipauta tuolilta. Samat heputhan näitä ovat olleet väkertämässä. Matti Johannes Koivu, Ultramariinin solisti, on päättänyt koota omat sävellyksensä ja sanoituksensa soololevyksi.

Puuhastellen-levyä vaivaa kevyt uskottavuusongelma. On vaikea hyväksyä, että nostalgiakaipuu on yhtä rehellistä kuin se on muodikasta.

Ensivaikutelma levystä on huvittunut ("heh, mitäs tämä nyt taas on?"), sitä seuraava ärsyyntynyt ("onko tämä jokin vitsi?") ja kolmas yllättynyt ("levyhän on oikein mallikas").

Kappaleet ovat pieniä ajattomia helmiä. Ei mitään kovin juhlavaa tai maata mullistavaa. Silti se, että tällaista musiikkia tehdään, on tärkeämpää kuin uskoisikaan. Trubaduuriksi Koivu on sopivan rehellinen ja naiivi.

Musiikille tekee hyvää henkilöityä. Samaa ei voi sanoa Ultramariinista, jolla on jylhä perusilme. Sama vieraantuneisuuden tunne tunkee läpi niin musiikista kuin levyn kansitaiteesta. Monumentaaliset siltarakennelmat ja apaattiset kaupunkinäkymät tekevät haikeiksi. Musiikissa on sama pysähtyneisyyden tunnelma. Tässä piilee samalla yhtyeen tylsyys ja kiehtovuus. Näin abstraktia popmusiikkia ei vain tehdä. Se ei toimi, eikä sille löydy kohdeyleisöä. Piste.

Kaikkien ennusmerkkien vastaisesti Ultramariinin musiikissa on lämpöä, johon harvoin enää törmää. Kauempana kuin kuu -levyllä yhtye on kuuden uuden kappaleen lisäksi luottanut vanhoja raitojaan muiden käsiin. Muun muassa Violan, Arttu Tolosen ja Egotripin Knipin miksaukset tekevät alkuperäisille kunniaa, mutta tuovat myös kaivattua lisäväriä Ultramariinin muuten niin syvänsiniseen sävyyn.