Tiede onkin nyt taidetta

"Sibalta kerrottiin, että mun työ on aiheuttanut kohua Tampereen yliopistossa. Hienoa!" Tuuli Talvitie-Kella kirjoitti blogiinsa 15. joulukuuta.

Hänen väitöstyöhönsä kuuluvat konsertit Hääpolskasta haitarijatsiin - Väitöskirja soi! esitettiin viime viikolla Tutkivan teatterityön keskuksessa täysille saleille. Kyseessä on musiikintutkimuksen väitöskirja, jonka metodina on soittaminen. Taltioidun konsertin lisäksi väitös sisältää tavallisen määrän tieteellistä tekstiä.

Taiteen ja tieteen sekoittamiseen ei olla Tampereen yliopistossa kovin paljoa totuttu. Musiikintutkimuksessa ei ole koskaan ennen yhdistetty konsertteja osaksi tieteellistä väitöskirjatyötä.

Perinteisesti Suomessa on ajateltu, että tiedeyliopistoissa tehdään tieteellisiä opinnäytteitä ja taideyliopistoissa taiteellisia opinnäytteitä. Ulkomailla jako ei ole aina yhtä vankka. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa romaani voidaan hyväksyä väitöskirjaksi.

Rajat käyvät Suomessakin hankalammiksi, kun puhutaan taiteen tutkimuksesta. Humanistisessa tiedekunnassa on valtakunnallisia tutkijakouluja, joissa on opiskelijoita sekä tiede- että taideyliopistoista.

"Tällaisissa tutkijakouluissa yhdistelevää tutkimusta syntyy helpommin Tiedekunta on ennakkoluuloton näissä asioissa. Kun tutkitaan kulttuurituotetta, se mitä tutkitaan, voi olla läsnä. Aina kaivataan kuitenkin perusteluja", humanistisen tiedekunnan opintoasiain päällikkö Terttu Orpana sanoo.

Orpana ei rajaa oppiaineita, joissa taiteen ja tieteen yhdistäminen on mahdollista.

"Asia on uusi. Ei ole yksinkertaisia malleja, miten tällaisia töitä voi arvioida. Nämä ovat vaikeitakin asioita", hän jatkaa.

Tuuli Talvitie-Kellakin tekee väitöstään tieteellistaiteellisessa musiikin ja näyttämötaiteen tutkijakoulussa. Yksi Talvitie-Kellan väitösohjaajista Vesa Kurkela toimii populaarimusiikin tutkimuksen professorina sekä Tampereen yliopistossa että Sibelius-Akatemiassa.

"En tiedä, poikkeaako ohjaaminen mitenkään tavallisesta väitöksestä. Tässä on myös tavallinen tieteellinen osuus. Pitää muistaa, että taiteentutkimuksessa on aina mukana jollain lailla kohde. Kohdetta voi esittää, kunhan mukana on myös analyysiä. Jos on pelkkää esitystä, opinnäyte kannattaa suunnata Sibelius-Akatemiaan."

Tampereen yliopistossa näyttelijätyön opiskelijat tekevät taiteelliset opinnäytetyöt. Kurkela muistaa, että nätyltä on tehty myös ainakin yksi taiteellinen tohtorintutkinto.

"Soittaminen on hyvä lisä musiikin tutkimukseen. Tiedeyhteisön on jopa helpompi ymmärtää tutkimusta", hän sanoo.

Tuuli Talvitie-Kellan, 31, väitökseen kuuluva konsertti on hiukan omituista katsottavaa ja kuunneltavaa. Hyvin taitavien kansansoittajien ja -tanssijoiden lisäksi lavalla on kertoja, joka selittää tanssimusiikin historiaa. Mieleen tulee hetkeksi Koulu-tv, mutta mielikuva häviää esityksen edetessä pikku hiljaa. Konsertin juoni on yhteneväinen väitöskirjan sisällysluettelon kanssa.

"Esityksen voi tulla katsomaan sellaisenaan tietämässä väitöskirjasta mitään. Kuitenkin konsertti-dvd täytyy olla rinnalla, jotta väitöksen voi ymmärtää", Talvitie-Kella sanoo.

Kun Talvitie-Kella alkoi tehdä väitöskirjaa vuonna 2005, hän suunnitteli tekevänsä siitä perinteisen. Tiedettä ja taidetta yhdistävässä tutkijakoulussa ajatukset kuitenkin muuttuivat.

"Pystyn kyllä kirjoittamaan, miltä joku soittotyyli näyttää, miltä se kuulostaa tai mitä teknisesti tapahtuu, mutta eihän se kerro kenellekään yhtään mitään."

Talvitie-Kella koki rajoittavaksi puhtaasti tieteellisen työn, koska hän on sekä musiikkipedagogi, viulisti että tutkija.

"Alkoi syntyä kysymys, että miksi minun pitää kiskoa itseäni kolmeen rooliin, kun mä voin tässä työssä yhdistää ne kolme."

Talvitie-Kella on joutunut perustelemaan valintaansa ensin ohjaajilleen, sitten laitoksen väelle, joillekin tiedekunnassa ja laajemminkin yliopistolla. Hän naurahtaa, että on varmaan perustellut päätöstään kuitenkin eniten itselleen.

"Jos minä soitan 1800-luvun lopulla syntyneen soittajan tyylillä, imitoinko minä, onko tämä täysin minun oma versio vai tulkintaa alkuperäisestä? Olen päätynyt siihen, että se on tulkintaa. Minä poimin soittotyylistä esille sen, mikä tälle soittajalle on ominaista. Sehän on tiedettä."

Hän on valmistellut konserttia ja tieteellistä tekstiä rinta rinnan. Nyt kun konsertti on taltioitu, hän alkaa koota tekstiään. Väitöskirjan on tarkoitus olla valmis ensi jouluna.

Pioneerityö on säikyttänyt rahoittajat. Talvitie-Kella on hakenut konsertteja varten lähes kaikkia mahdollisia apurahoja, mitä tieteessä ja taiteessa voi vuoden aikana hakea.

"Mistään, ei mistään ole tullut mitään apurahaa!"

Talvitie-Kella on joutunut pyytämään tuttaviaan mukaan konserttiin melkein vapaaehtoisvoimin. Lopulta hän sai ilmaiseksi harjoitus ja esiintymistilat ja teknisen kaluston Tutkivan teatterityön keskukselta.

"Ilman yhteistyötä Tutkivan teatterityön keskuksen kanssa en olisi voinut tehdä konsertteja."

Talvitie-Kella on joutunut työnsä alkuvaiheissa kuuntelemaan väitteitä, että hän vain harrastelee musiikkia tieteen teon lomassa ja yrittää päteä harrastelullaan. Hänelle on painotettu, että tiede on tiedettä ja taide taidetta. Hänen olisi kuulemma parempi jättää harrastukset harrastuksiksi ja keskittyä työaikana tekemään tiedettä. Nyt kun hän on tehnyt väitöstään muutaman vuoden ajan, moni on alkanut ymmärtää hänen tekotapaansa.

"On tässä edelleen epävarmuutta. Ei minulle kukaan ole luvannut, että tällainen väitöskirja menee läpi tiedeyliopistossa."

Helsingin yliopiston kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylän puolifiktiivinen kirja Isät Meidän on suurin piirtein yhtä hämmentävää luettavaa, kun Talvitie-Kellan väitöskonsertin kuuntelu. Isät meidän kattaa ensin 58 sivua fiktiivistä kasvutarinaa naapuriston lapsista, joita monia kohdellaan kaltoin kotona ja koulussa.

Lapsuus- ja nuoruuskuvauksien jälkeen alkaa yhden lapsista, jo aikuiseksi kasvaneen Jari Friskin, väitöstilaisuus, jota kuvataan reilut 200 sivua. Väitöstilaisuudessa Frisk selittää väitökseensä kuuluvaa lahjakkuusteoriaa. Teorian selittäminen etenee dialogimuodossa. Mukaan mahtuu myös taulukkoja. Lopussa käy ilmi, mitä kustakin lapsesta tuli isona.

"Se on varmasti vaikea ymmärtää, mutta kirja on tutkimuksen, pamfletin ja huonon romaanin välimuoto. Jotkut ovat luullet jopa, että minä olen Frisk", Uusikylä sanoo.

63-vuotias Uusikylä on erikoistunut lahjakkuuden tutkimukseen. Isät meidän alkoi syntyä, kun Uusikylä haastatteli 48 luovalla alalla toimivaa ihmistä. Mukana oli runsaasti julkisuuden henkilöitä. Syntyi noin 200 sivua taulukoita.

"Kypsällä iällä pitää uskaltaa kokeilla. Kirja on ehkä merkittävämpi kuin tutkimus, jossa selitettäisiin, millaisia isäsuhteen riskitekijöitä miespuolisilla kirjailijoilla on verrattuna naispuolisiin tutkijoihin. Tässä opiskelijoiden tulee luettua luovuudenteoriaa ohimennen."

Uusikylä yhdisteli haastateltavien kokemuksia ja kokosi heistä fiktion hahmoja. Lopuksi hän keksi hahmoille uudet nimet ja ammatit.

"Osa haastatelluista on hyvin näkyviä julkkuja. Late on aika yksi yhteen yksi ihminen."

Late on lahjakas poika, joka turhautuu koulussa, koska siellä on liian helppoa. Koulut jäävät vähiin ja hänestä tulee menestynyt kirjailija.

Tutkijakollegat eivät kiinnittäneet poikkeukselliseen tutkimusraporttiin juurikaan huomiota, mutta tuhannet kappaleet ovat käyneet kaupaksi ja lukijapalautetta on tullut.

"Yksi lukija ymmärsi kirjan luettuaan, että hänellä on oikeus olla hän. Kirjassa Late näkee pienenä mörköjä ja on muutenkin poikkeava, kuten luovat ihmiset usein ovat. Lukija ymmärsi, että hänkin saa olla."

Uusikylä ennustaa kirjassaan huippuyliopistot ja "epäpyhät allianssit", vaikka kirja on kirjoitettu yli kymmenen vuotta sitten.

"Kritisoin siinä korkeakoulukentän suuruudenhullutta. En olisi koskaan arvannut, kuinka todeksi ennustukseni käyvät."

Uusikylä ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä vastaavaa teosta opinnäytetyönään. Hän väitteli vuonna 1977.

"Poikkeavasti toimiva tarvitsee syvää asiantuntemusta, jotta voi olla varma, mitä tekee. Virheiden ja kritiikin pelko on luovuuden este. On kuitenkin rohkeaa kokeilla uutta."

Uusikylä korostaa, että Isät meidän -kirjassa hän pystyi sanomaan tärkeitä asioita suurelle yleisölle.

"Isät meidän on tärkeintä, mitä olen koskaan kirjoittanut."

Harri Filpan, 28, koko Ruutujen kaupalla -gradu on sarjakuva-albumimuodossa. Vain gradun tiivistelmä on leipätekstiä. Siitä huolimatta gradun teksti on yllättävän paljon tavallisen gradun tapainen. 136-sivuinen työ on täynnä tieteellistä tekstiä ja lähdeviitteetkin ovat paikallaan.

Hän valmistui vuonna 2007 Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi graafisesta suunnittelusta. Gradu käsittelee mainossarjakuvaa.

"En ole kirjoittaja. Jos olisin tehnyt gradun pelkillä teksteillä ja kuvat olisivat olleet vain liitteenä, ei siitä olisi tullut minun näköinen työ. Kannustan opiskelijoita käyttämään oma ammattitaitoaan opinnäytteessä hyödyksi."

Filpan sarjakuvia on julkaistu muun muassa Oulun ylioppilaslehdessä, Ilta-Sanomissa ja Glorian Kodissa.

"Sain idean tehdä graduni sarjakuvana, koska olen sarjakuvatekijä. Sarjakuvagradua ei ole myöskään varsinaisesti missään kielletty."

Sarjakuvamuotoinen gradu on täysin ainutlaatuinen ainakin Suomessa. Gradu on luettavissa netissä. Varsinkin sen ilmestymisen aikoihin, sivusto oli erittäin suosittu.

"Kyllä tässä on ollut ylimääräistä työtä. Työ on lähtenyt liikkeelle tekstistä. Kun teksti oli melkein valmis, muutin sen sarjakuvaksi."

Sarjakuvan kertoja on Filpan alter ego.

"Pääsin itse mukaan kerrontaan. Siinä on inhimillisyyttä."

Sarjakuvakerronta loi mahdollisuuden kertoa konkreettisia esimerkkejä aineiston mainossarjakuvien tekniikoista tekstin rinnalla. Sarjakuvassa piirtotekniikat vaihtuvat tavanomaisesta valokuvantarkkaan ja kollaasimaiseen sen mukaan, mitä tekniikkaa tekstissä käsitellään.

"Opettajat ovat suhtautuneet graduuni eritäin hyvin. Kukaan ei sanonut, että näin ei voi tehdä."

Hänen gradunsa toinen tarkastaja oli tamperelainen sarjakuvataiteilija P.A. Manninen, joka on ensimmäisenä Suomessa sarjakuvasta väitellyt tohtori. Filppa nojaa gradussaan jonkin verran Mannisen teoriaan. Toinen tarkastaja oli oman laitoksen professori Riitta Brusila.

"Tieteellinen kieli ei kehity, jos sitä ei haasteta. Graduoppaita lukiessani mietin, että poikkeus vahvistaa säännön. Kokeilun on tosin oltava perusteltu. Oma alani tukee sarjakuvaa. Kokeiluja pitäisi olla enemmänkin"

Filppa oli erittäin tehokas opiskelija. Hänen perusopintonsa kestivät vain reilut kaksi vuotta. Hän alkoi heti opiskelujensa ensimmäisellä kurssilla liittää kaikki projektinsa gradunsa aiheeseen mainossarjakuvaan. Kandin työkin valmistui samasta aiheesta. Gradun arvosana oli Eximia cum laude approbatur.

"Tiesin graduni aiheen jo ennen kuin tulin opiskelemaan. Paljon siihen kyllä meni työtunteja."

Mainossarjakuvasta ei ollut aikaisemmin teoriaa. Filpan ansiosta vanhat aikakaus- ja sarjakuvalehdet olivat kirjastosta paljon varattuna.

Tällä hetkellä Filppa työskentelee mainostoimistoyrittäjänä. Hän tekee väitöskirjaa pikkuhiljaa kuvista osana tieteellistä tekstiä. Sekin saattaa valmistua sarjakuva-albumina.

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Seppo Honkanen, kuva
Flipan kotisivut, joilla gradu: www.filppa.com/ruutujenkaupalla
Talvitie-Kellan väitös-blogi: www.vaitostyo.blogspot.com