Aviisin kuvituksissa puhaltavat uudet tuulet. Tässä numerossa aloittaa uusi sarjakuva ja pilapiirros. Tamperelainen Otso Höglund, 42, piirtää Parisuheakatemiassa itsensä näköistä keski-ikäistä miestä opastamaan nuoria opiskelijoita rakkaudessa. Helsinkiläinen Reetta Korpela, 29, ironisoi ihmisten käyttäytymistä apinahahmoisilla pilapiirroksillaan. Molemmat uudet taiteilijat lupaavat haastaa ajattelua.
"Minulle asioiden kertominen, painottaminen ja kriittisyys vallitsevia oloja kohtaan ovat tärkeimmät syyt piirtää", Otso sanoo.
"Haluan aiheuttaa ihmisille oivaltamisen ilon ja huvittaa heitä ja samalla kyseenalaistaa", Reetta sanoo.
Otson Parisuheakatemia on kehittynyt hänen omakustannelehdessään Mörössä olleesta Otson Parisuhekoulusta.
"Oli aika luontevaa muuttaa se akatemiaksi, kun tämä on yliopisto-opiskelijoiden lehti."
Otso ammentaa sarjakuviinsa kokemuksia omista aikaisemmista parisuhteistaan.
"Jos olisin ottanut kaiken itseeni, mitä parisuhteissa on tapahtunut, olisin kuollut katkeruuteen. Huumori auttaa ja tätä huumoria olen yrittänyt siirtää sarjakuviinkin."
Ihmisestä on tehokasta kertoa jollain muulla kuin ihmishahmolla. Korpelan Nyt-liitteen sarjakuva Pieni kuolema kertoo luurangoilla ja ViikkoSavossa ilmestyvä Helkkari piruilla ihmisten omituisuuksista.
"Apina on niin lähellä ihmistä, että sen kautta on helppo kuvata ihmistä. Apina on välillä inhimillisempi kuin ihminen itse. Apina on totuus ihmisestä", Reetta miettii.
Sarjakuvasivulle palaa takaisin myös Kati Kovácsin ja Pauli Kallion Onnen lahjat.
Hertta-Mari Kaukonen