Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Perkele: Opiskelijaelämää ja seksiä – tai ei

Päivällä opiskelua, illaksi töihin, takaraivossa tykyttää stressi tenttiin lukemisesta, tekemättömästä esseestä ja tyhjästä rahapussista. Pitkän päivän jälkeen sängyssä kiinnostaa vain nukkuminen. Tuttu tilanne? Opiskelijoiden voisi äkkiseltään ajatella olevan huoletonta ja viriiliä porukkaa, jolla ei seksiongelmia ole.

Tilanne on kuitenkin usein toinen. Kun yhdistetään työnteko ja opiskelu ja lisätään mukaan pikaisen valmistumisen paineet tuloksena tuskin on hyvä seksielämä. Tilanne ei välttämättä ole parempi niillä, jotka eivät käy töissä. Heillä on aikaa, mutta huoli toimeentulosta saattaa syödä seksi-innon.

Seksuaalisuus ja seksin harrastaminen on olennainen osa identiteettiä ja parisuhdetta. Jos seksirintamalla on ongelmia, vaikuttavat ne väistämättä koko elämään. Vaikka seksi hyppää silmille joka puolelta, ei se ole kaikkien arkipäivää. Ilman seksiäkin voi elää.

Ylioppilaiden terveystutkimuksen mukaan viidennes opiskelijoista ei ole kuluneen vuoden aikana harrastanut lainkaan seksiä.

Ilman seksiä ei tule lapsia. Opiskelijoista vain kahdeksalla prosentilla on lapsia, kun vastaava luku muussa väestössä on 38 prosenttia. Suurin osa heistä haluaisi lapsia tulevaisuudessa. Monelle voi tulla kiire.

Opiskelijat ovat tottuneet suunnittelemaan tulevaisuuttaan. He ovat vastuuntuntoisia eivätkä halua lapsia epävarmaan taloudelliseen tilanteeseen. Moni haluaa äidiksi tai isäksi vasta kun on vakiinnuttanut paikkansa työmarkkinoilla. Näinä pätkätöiden aikana alkaa ikäviisari siinä vaiheessa olla monella lähellä kolmeakymppiä, ellei jo ylikin.

Elämässä voi ja pitääkin suunnitella monia asioita. Valitettavasti lapsia ei aina saa silloin, kun haluaisi, ja kaikki eivät saa lapsia ollenkaan. Naisilla ikä on kriittinen tekijä. Vähän päälle parikymppisenä hedelmällisyys alkaa laskea ja 35 vuotta täyttäneistä enää puolet tulee raskaaksi ilman lääketieteen apua.

Lapsettomuuden mahdollisuus on tainnut unohtua tältä sukupolveltamme, joka on koko nuoruutensa kuullut ylistystä e-pillereiden eduista ja syönyt niitä vuosikausia, onhan niitä määrätty paitsi ehkäisyyn myös kuukautisvaivoihin ja akneen.

Keskustelu hedelmöityshoitolakiesityksestä on saattanut myös hämärtää tosiasioita. Kun keskustellaan vain siitä, kenellä on oikeus saada hoitoja, on kokonaan unohtunut, että hoidot eivät aina tuota tulosta.

Jos molempien sukusolut ovat ok, lääkärit pystyvät saamaan aikaan alkion, mutta siihen se sitten jääkin. Lääketiede ei ole vielä keksinyt miten alkio saadaan kiinnittymään kohtuun ja kehittymään eläväksi elämäksi. Siinä ollaan luonnon tai Luojan armoilla.

Palatkaamme seksiin. Hyvän olon viikolla voi kysellä seksistä asiaan perehtyneeltä psykologilta ja pohtia seksologi Jukka Virtasen johdolla onko opiskelu + vanhemmuus + seksi mahdoton yhtälö.

Make love, not war!

Anne Lindfors
Tamyn sosiaalipoliittinen sihteeri

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto