Singh Daljit on suomen tunnilla Pekka

"Suomalaiset try to puhu englanti, I try to speak Finnish, mutta he ei puhu suomi", harmittelee intialainen Singh Daljit, 35, joka opiskelee Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen suomen kielen koulutusohjelmassa.

Kahdeksan kuukautta Tampereella asunut Daljit kertoo puhuvansa jo paljon suomea ja että opiskelu ei tuota erityisiä vaikeuksia. Daljit on valinnut muiden alkeisryhmäläisen tavoin suomalaisen luokkanimen, Pekka.

Opettaja Susanna Lampikoski järjestelee ennen tuntinsa alkua nojatuolit puoliympyrään ja pyytää muun muassa Kalevia, Mikkoa, Jussia, Mikaa ja Juusoa avuksi. Pian tuoleja kantaa turkkilainen, ranskalainen, portugalilainen, intialainen ja ukrainalainen opiskelija.

Vaikeinta Daljitin mielestä suomen opiskelussa on kirjoittaminen. "Pekkaa" uuden kielen tuottamisessa kotona auttaa suomalainen vaimo.

Muuten hän sanoo jo pystyvänsä käyttämään kieltä asioidessaan kaupassa ja törmätessään tuttuihin kadulla.

Daljit toivoo, että voisi kielikoulutuksen jälkeen jatkaa jo kotonaan Punjabissa harjoittamaansa ammattia. Tampereelle hän haluaisi perustaa intialaisia vaatteita myyvän yrityksen.

"Suomalaisten kanssa asioidessa kielen osaaminen on erittäin tärkeää", Daljit sanoo.

Hän toivoo pystyvänsä aktivoimaan sekä kieli- että ammattitaitoansa myös tulevaisuudessa.

"Haluan tehdä jotain, en tahdo vain istua kotona tai kävellä ympäriinsä", kertoo Daljit.

Leikkiä ei pidä
aliarvioida

"Parasta tässä työssä on opiskelijoiden osoittama kiitollisuus", kehuu opettaja Lampikoski.

"Opiskelijat kiittävät joka tunnin jälkeen; tästä olisi vaikea enää vaihtaa työpaikka jollekin suomalaiselle yläasteelle", Lampikoski naurahtaa. Aikuiskoulutuskeskuksen kielikoulutus on kotouttamislain sovellutus, joka kuuluu työvoimaviraston kotouttamissuunnitelmaan.

Kielikoulutuksen lisäksi Lampikosken viiden opettajan ja kahden kouluttajan tiimissä valmennetaan maahanmuuttajia suomalaiseen työelämään. Opiskelijoille kerrotaan suomalaisesta työkulttuurista ja etsitään harjoittelupaikkoja.

Suomen kielen opiskelijat viettävät koulussa kuusituntisia päiviä, siksi Lampikoski sanookin, ettei leikin merkitystä opetustapana saa aliarvioida, vaikka onkin kyse aikuisista.

Monikulttuurisen ryhmän koossapitämiseksi tarvitaan aktivoivia opetusmenetelmiä: kaikki toiminnallinen, jossa yhdistyy liike ja sana, mahdollisesti myös kuva, on tarpeen. Lampikoski toteaa, ettei kielioppipapereiden ja taivutuslistojen jakaminen aina toimi ihmisille, joista lähes jokainen tulee suomalaista suullisemmasta kulttuurista.

Opetustilanteessa on oltava myös varovainen valittaessa keskustelunaiheita. "Kerro itsestäsi suomeksi" -tyyppiset harjoitukset voivat olla kiusallisia ihmiselle, joka mieluummin unohtaisi repaleisen menneisyytensä esimerkiksi pakolaisena.

Ryhmä tuo tärkeän tunteen kuuluvuudesta johonkin: on välttämätöntä, että luokka on turvallinen paikka, jossa on tilaa myös tunteille. Lampikoski harmitteleekin alituista kiirettä, joka toisinaan syö aikaa kertaukselta, mikä on oppimisen kannalta välttämätöntä. Kuuluvuus ryhmään toivottavasti edesauttaa opiskelijan henkistä hyvinvointia ja ehkäisee yksinäisyyttä.

Lampikosken kokemuksen mukaan motivaation synnyttäminen opiskelijassa ei aina ole helppoa, kun työnsaantimahdollisuuksilla sitä ei ainakaan voi yrittää tehdä. Monet opiskelijat ovat myös huolissaan jatkosta: kurssin päätteeksi usein kysytään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

"Kukaan ei halua olla hyödytön", Lampikoski sanoo ja lisää, että suomalainen työkulttuuri on ankara vaatiessaan lähes poikkeuksetta erinomaista, myös kirjallista, kielitaitoa. Maahanmuuttaja haluaa yleensä oppia keskustelukieltä, joka on avain kontaktien luomiseen suomalaiseen työelämään ja itse suomalaisiin.

Ikävä kyllä monille opiskelijoille luokkatilanne saattaa olla ainoa mahdollisuus aktivoida orastavaa kielitaitoa, joko siksi ettei sosiaalisia kontakteja luokkatilanteen ulkopuolella vielä ole, tai koska usein murtaen tai sanoja etsien puhuva kuulee yleensä vastauksensa englanniksi.

Suomalaisille on vielä vierasta puhua omaa kieltä ulkomaalaisten kanssa. Suomalainen luulee tekevän palveluksen vaihtaessaan kielen englantiin, maahanmuuttaja taas kokee jokaisen suomeksi vaihdetun sanan toivotuksi kieliharjoitukseksi.

Jokaista opettajaa ilahduttaa vanhojen opiskelijoidensa näkeminen ja edistyminen, vaikka aina maahanmuuttajien elämänkerrat eivät ole menestystarinoita.

Lampikoski kertoo kohdanneensa entisiä opiskelijoitaan muutaman kerran Tampereen etnisisssä ravintoloissa tyytyväisinä siitä, että he voivat palvella opettajaansa ilman tulkkia.

Rasismin vastainen viikko Tampereella 18.-23.3. Ohjelma ja lisätietoa: www.ihmisoikeusliitto.fi ja www.becomingmorevisible.net

Inari Saltevo