Opintolainojen hinnoissa on yllättävän suuria eroja. Aviisin
vertailussa tamperelaispankkien välille syntyi yli 150 euron
hintaeroja, kun laskettiin vajaan 2000 euron lainan kuluja viiden
vuoden ajalta.
Vertailun tulosten perusteella ei kannata budjettiaan suunnitella,
koska korot voivat muuttua viidessä vuodessa reippaasti. Tulos antaa
kuitenkin suuntaa: lainan kilpailuttaminen kannattaa. Suuremmilla
lainasummilla hintaero on satoja euroja.
Kaupungin halvinta lainaa sai Säästöpankki Aktiasta, jossa kuluja
syntyi alle 300 euroa. Kalleinta lainaraha oli Handelsbankenissa, jossa
lainasta sai maksaa lähes 440 euroa.
Erotus syntyi lähinnä pankkien korkomarginaaleista. Kun Aktialle
riittää puolen prosentin marginaali, Tampereen Handelsbanken veloittaa
lainasta normaalin viitekoron lisäksi 1,75 prosentin marginaalin.
Toimitusmaksun määrä vaihtelee nollasta 45 euroon. Pankit myös
veloittavat erisuuruisia summia, jos lainan haluaa nostaa useassa
pienessä erässä.
Aktian lainatarjous on voimassa lokakuun loppuun. Sama tarjous tehtiin viime syksynä, ja se on tuonut lisää asiakkaita pankkiin.
"Me haluamme kiinnittää huomiota opiskelijaporukkaan. Sitä kautta
saamme tulevaisuuden asiakkaita", sanoo Tampereen keskustan Aktian
pankinjohtaja Maarit Vähäsaari.
Vähäsaari toteaa, että lainojen hinnat ovat laskeneet viime aikoina,
koska kilpailu pienentää marginaaleja ja korot ovat muutenkin alhaalla.
Kalleinta lainaraha on Handelsbankenissa. Pankinjohtaja Ilkka Pehkonen Tampereen konttorista toteaa, että paineita marginaalin alentamiseen on.
"Hyvistä asiakkaista on pulaa."
Pankin marginaali on vertailun suurin, mutta se voi pienentyä, jos lainan ottaja käyttää paljon Handelsbankenin palveluita.
"Luulisin, että marginaali voi tippua jopa prosenttiyksiköllä, mutta se
riippuu ihan henkilön tai lähipiirin pankkiasiointiprofiilista."
Juhani Saarinen