Leijasta tulee osa lennättäjää

Leijanlennätys- harrastukseni ensimmäiset sekunnit sujuvat lupaavasti. Narujen silmukat sormista läpi, kunnon vetäisy molemmilla käsillä ja - hurraa! - leija nousee ilmaan pellolta Iidesjärven rannalta.

Parinkymmenen metrin päässä kaarteleva leija tottelee lennättäjää sulavasti. Pienikin kädenliike muuttaa hopeanhohtoisen leijan suuntaa. Veto oikealla kädellä kääntää leijan oikealle ja päinvastoin.

Leijan omistaja Juha Kokkala jakaa neuvoja vierestä, mutta puuskittainen tuuli ja herkkä leija ovat huono yhdistelmä aloittelijalle. Kokkala saa yhtenään juosta suoristamaan maahan syöksynyttä leijaa sopivaan nousuasentoon.

Kun Kokkala ottaa narut käsiinsä, leijaa ei tarvitse nostaa toista kertaa ilmaan. Hän pyöräyttelee leijaa taivaalla selostaen samalla liikkeiden nimiä: axel, puoliaxel, 540, fade, pancake...

Tamperelaisopiskelija Kokkala on lennättänyt leijoja parisen vuotta. Harrastus ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta varsin pian lennättäminen vei mukanaan.

"Jossain vaiheessa iski hirveä vimma. Kävin lennättämässä leijaa Santalahdessa suurin piirtein kaikilla säillä. Vaikka rakeita olisi tullut", Kokkala muistelee.

"Jotain ihmeellistä tässä on, kun tämä addiktoi niin kovasti."

Leijan saa
viidelläkympillä

Leijat voidaan jakaa kahteen tyyppiin. Yksinaruiset ikään kuin ripustetaan taivaalle jopa sadan metrin korkeuteen.

Jos leijassa on useampi kuin yksi naru, se muuttuu koristeesta ohjattavaksi. Kokkalan leijat ovat kaksinaruisia, mutta leijoja tehdään myös nelinaruisina.

Harrastajan välineet eivät ole huoltoasemalta ostettuja kehyksiin laitettuja muovikasseja. Leijojen kärkiväli on yleensä 1,5:n ja 3 metrin välillä.

Kangas on hyvin kevyttä polyesteriä ja runko kestävää hiilikuitua. Keveimmät leijat painavat alle 100 grammaa.

Leijoja on moneen lähtöön ja hintaluokkaan, mutta kelpo välineen saa noin 50 eurolla. Kokkala neuvoo aloittelijaa hankkimaan heti riittävän hyvän leijan.

"Supermarkettileijat ovat pieniä, painavia ja huonoja lentämään. Sellaiset leijat aiheuttavat usein pettymyksiä."

Keski-Euroopassa lennättäminen on massojen laji. Suomessa lennättäminen on pienen piirin harrastus, sillä esimerkiksi helsinkiläiseen Leijaseuraan kuuluu vain noin 35 jäsentä. Syy ei ole ainakaan harrastamisen vaikeus.

"Alkuun pääseminen ei ole vaikeaa, jos on joku kokenut vähän opettamassa. Kuka tahansa voi tämän oppia."

Kokkala arvelee, että yksi syy on marginaalisuuteen on lennätyspaikkojen vähäisyys. Lennättäminen vaatii tilaa, ja metsäisestä maasta sitä ei aina löydy.

Tampereella hyviä, avaria paikkoja ovat esimerkiksi Santalahti Näsijärven rannalla ja pellot Iidesjärven itäpäässä.

Lennättäjä
herkistyy säälle

Kokkala pohtii, että lajissa viehättää yksinkertaisuus. On vain lennättäjä, leija ja tuuli.

"Harrastuksen takia on herkistynyt tuulelle ihan mielettömästi. Sellaisen tuulen, jota keskivertoihminen ei edes tunne, huomaa niskassaan. Säärintamien siirtymisiä on oppinut miettimään uudella tavalla."

Kokkalalle on kertynyt kotiin jo lähes parikymmentä leijaa. Kesällä harrastus syvenee vielä asteen, kun hän aikoo koota leijan alusta lähtien itse.

"Viehätys on mulle siinä, että tässä käytetään hyväksi sitä, mitä ympäristö antaa. Väline yritetään saada näyttämään siltä, että se on osa lennättäjää."

Lisätietoja lajista verkossa osoitteessa www.leijaseura.fi.