![]() |
|
Perustulo eli kaikille automaattisesti jaettava perusturva on viime aikoina noussut yhä enemmän julkiseen keskusteluun, ja se on saanut kannatusta eri puolilta puoluekenttää. Sen ideana on korvata suurin osa nykyisistä lukuisista sosiaaliturvaetuuksista yhdellä järjestelmällä ja vähentää samalla byrokratiaa sekä kannustinloukkuja. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta kannattaa perustuloa opiskelijoiden toimeentuloa parantavana uudistuksena. Tamyn lisäksi muun muassa HYY ja JYY ovat ottaneet kantaa perustulon puolesta.
Miksi opiskelijoiden sitten kannattaa edistää perustuloa? Nykyinen opintotuki on huonosti yhteensovitettavissa muiden etuuksien ja erilaisten elämäntilanteiden kanssa. Esimerkiksi perheelliset opiskelijat ja mielenterveyskuntoutujat joutuvat nyt taistelemaan monimutkaisessa tukiviidakossa, jota perustulo selvittäisi merkittävästi.
Perustulo vapauttaa opiskelijat päättämään itse siitä, miten he haluavat opiskella. Se antaa mahdollisuuden opiskella kokopäiväisesti ilman pakkoa osa-aikatöihin elämisen turvaamiseksi. Sen myötä voi paneutua opiskeluun ja vaikkapa oman tietotaidon kehittämiseen järjestötoiminnassa ilman tarvetta nostaa lainaa ruokaa varten. Perustulo antaa myös mahdollisuuden ottaa vastaan kiinnostavia ja omia opintoja tukevia työtilaisuuksia ilman tulorajojen riittävyyden laskeskelua. Ennen kaikkea se tuo opiskeluun joustavuutta ja helpottaa erilaisissa tilanteissa olevien opiskelijoiden opiskelua.
Tamy kannattaa 600 euron suuruista perustuloa, jonka lisäksi asumista tuetaan tarvittaessa. Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan 600 euroa on minimisumma, jolla yksin asuva ihminen voi tulla toimeen ilman asumis- ja joukkoliikennekustannuksia. Perustulon tulee olla vastikkeetonta ja verotonta sekä elinkustannusindeksiin sidottua. Useimmissa perustulomalleissa uusi järjestelmä rahoitetaan verotuksen rakenteen muutoksella, joka pitää verotuksen tason suurin piirtein nykyisellä tasolla tai kiristää sen progressiota jonkin verran.
Kuulostaako liian hyvältä? Perustulo ei ole vain sosiaalipoliittinen unelma. Sitä on mahdollista tutkia lisää sekä kokeilla sen toimimista käytännössä. Perustulon käyttöönoton valmistelemiseksi on vireillä kansalaisaloite. Jos aloite saa taakseen 50 000 nimeä, se pääsee eduskunnan käsittelyyn ja perustulo on taas yhden askeleen lähempänä todellisuutta. Tamy on mukana kansalaisaloitekampanjassa ja suosittelee lämpimästi jokaiselle opiskelijalle perustuloaloitteen allekirjoittamista.
Anni Heinälä
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen
Lisätietoja aloitteesta löytyy osoitteesta:
http://perustulo.org/
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen