Koti-ikävä

Jämsänkoski, kuulostaako tutulta? Olen kotoisin siltä pieneltä paikkakunnalta, joka luki luultavasti sinunkin matikanvihkosi takakannessa. 7 000 asukkaan Jämsänkoski on punainen demaritäplä kepulaisen keskisuomalaisuuden ytimessä. Sykkivä sydän on paperitehdas, suonissa virtaa tukkirekkoja.

Useiden sukupolvien ajan jämsänkoskelaisten ei ole tarvinnut lähteä synnyinpaikkakunnaltaan maailmalle, sillä tehdas on luonut työpaikkoja koko perheelle. Monille koskelaisille koko sosiaalinen elämä on yhä kiinni paikkakunnan suurimman työnantajan, UPM-Kymmenen tehtaassa. Tehdasusko säilyi 1960-luvullakin, vaikka Jämsänjoen kalat uivat tehtaan päästöjen vuoksi vatsa pystyssä myötävirtaan. Uskon vei globalisaatio. Paperiteollisuuden irtisanomiset eivät ole Jämsänkoskella vain lukuja tilastoissa, sillä tehtaalta haetaan leipää lähes joka tölliin.

Ja leipää riittää. Paperimiesten kovat palkat ovatkin koskelaisten yleinen kateuden aihe. Asukkaiden hyvän ostovoiman takia hintataso pysyy kroonisesti korkealla, mikä vähentää entisestään paikkakunnan potentiaalisten uusasukkaiden määrää. Tilaa kyllä olisi. Kaupungin keskustassa on tyhjiä liiketiloja niin paljon, että kun alakoulu 2000-luvun vaihteessa remontoitiin, kaikille koulun 300 oppilaalle pystyttiin järjestämään korvaavat luokkatilat kaupungin keskustan alueella.

Teininä halu pois pienistä kurjistuvista piireistä oli kova, nyt pikkukaupungin idylliä on oppinut arvostamaan. Tarpeen tullen Tampereelta pääsee Jämsänkoskelle puolessatoista tunnissa. Kotiseuturakkautta ei mikään globalisaatio vie.

Päivi Pihlajarinne