Lihaa kaikilla mausteilla

Kukkia ja sidontaa (Suomi 2004). Ohjaus: Janne Kuusi. Käsikirjoitus: Aleksi Bardy, Janne Kuusi ja Stella Polaris. Näyttelijät: Teijo Eloranta, Sari Havas, Jami Hyttinen, Kirsti Kuosmanen, Outi Mäenpää, Tiina Pirhonen, Micke Rejström, Simo Routarinne, Sari Siikander, Elina Stirkkinen, Kari-Pekka Toivonen ja Tobias Zilliacus. 1 h 47 min. K-15. Ensi-ilta 15.10.

Kasvissyöjät saavat olla kiitollisia elämäntapavalinnastaan, kun katselevat Kukkia ja sidontaa -elokuvan alkua. Makkaratehtaalla ruho muuttuu tahmeaksi valkoiseksi massaksi, jota työntekijät ohjaavat luonnonsuolen sisään.

Mitä alun perusteella voi odottaa? Makkaranteon rasvaisuuden ja lihallisuuden täytyy olla vain ohut häivähdys siitä irstailun ja moraalittomuuden sosiaalisesta verkostosta, joka kytkee makkaratehtaan johdon ja työläiset yhteen.

Juuri näin. Näyttelijät tirisevät omassa rasvassaan kuin valurautapannulla paistuvat pekoniviipaleet. Ja juuri se tekee elokuvasta niin todentuntuisen. Moraali väistyy intohimon tieltä, ja hahmot eivät pysty selittämään itselleenkään, miksi toimivat niin kuin toimivat. Jos joku väittää, ettei tämä ole realismia, menköön itseensä.

Kukkia ja sidontaa -elokuvaa tähdittävät improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijät, ja myös käsikirjoitus on syntynyt improvisoiden. Näyttelijät ovat saaneet hakea hahmojaan jopa tunnin kestävillä improvisaatioilla ja näistä palasista Aleksi Bardy ja Janne Kuusi punoivat kokoon käsikirjoituksen. Itse kameran edessä ei enää improvisoitu vaan toimittiin valmiin suunnitelman pohjalta.

Ratkaisu toimii. Hahmot ovat ristiriitaisuudessaan ja epäloogisuudessaan uskottavia, ja näyttelijöiden energisyys on uskomatonta, mutta ei kuitenkaan liiallista. Teatteriyleisön edessä improvisoijan täytyy antaa kaikkensa ja ylikin, liioitella ja heittäytyä.

Kamera kuitenkin näkee kaiken läheltä, ja siksi paljas improvisaatio suoraan kameralle olisi varmasti elokuvakatsojalle vaivaannuttava kokemus, kuin katsoisi Turkan Seitsemää veljestä kaksi tuntia isolta kankaalta.

Miehet miehiä,
naiset naisia

Juoni etenee nopeasti eikä kyllästytä missään vaiheessa. Elokuvan suola ovat kuitenkin mainiot roolihahmot. Tobias Zilliacuksen Elis on buddhismista innostunut jokamies, yhtä aikaa syvällisiä puhuva valaistunut maailmanmatkaaja ja maskuliinisuutta pursuava lähibaarin nuori uros.

Kari-Pekka Toivosen Ali on saanut kannettavakseen oudon yhteisön kaikkein normaaleimman roolin. Hän nousee tätä kautta päähenkilöksi, jota ilman muiden ihmisten kieroumia ei enää voisi suhteuttaa mihinkään. Ali yrittää toimia oikein kuunnellen sekä sydäntään että järkeään, mutta olosuhteet ovat liian äärimmäiset normaalille toiminnalle, ja Ali ajautuu epätoivoisesta tilanteesta toiseen.

Outi Mäenpään Eve hysterisoituu, kun Ali lähtee kävelemään hänen luotaan. Eve on valmis tekemään mitä vain saadakseen miehensä takaisin.

Muutenkin elokuvan naiset pääasiassa määrittyvät vain ja ainoastaan suhteessa miehiin. Elokuvan maailma tosin vaikuttaa muutenkin sijoittuvan jonnekin menneisyyteen, mutta tarkkoja ripustuskoukkuja lähihistoriaan ei löydä. Sari Havaksen Kaisa on naisista ainoa, jolla on intohimoja myös uransa suhteen.

Liikaa
sulateltavaa

Jami Hyttisen Osmon hermostuneisuus on ihanan liikuttavaa. Tehtaan johtajaa Jyrkiä esittävä Simo Routarinne on sen luokan naistenmies, että hänen liki messiaaninen seksuaalienergiansa värisyttää myös mieskatsojan punttia.

Näyttelijöitä elokuvassa on vielä enemmänkin, liikaa. Jokaisen hahmon ja kuvion onnistunut seuraaminen on vaikeaa, kun juoni hyppii aina uuteen parisuhdekiemuraan, joka kuitenkin liittyvät kokonaisuuteen. Onneksi juoni ei ole elokuvan kantava voima, joten hahmojen vyörytys ei juuri häiritse.

Kuvaus on kaunista ja nopeaa, mukavan mainosmaista, ja Ilkka Talasrannan tivolimainen musiikki sopii elokuvan henkeen.

Kukkia ja sidontaa on farssiksi harvinaisen todentuntuinen ja kiimaisen nopeatempoinen. Se on jotain tuoretta verrattuna sekä kotimaisiin alleviivaaviin tai mustanpuhuviin farsseihin että ulkomaiseen sileäksi hiottuun sitcomiin.