Kirja-arvio: Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Kaikenlaiset seksihurjastelijat ja seksuaalivähemmistöt ovat dekkareiden tykinruokaa. Kirjailijat kirjoittavat tavallista vilkkaampaa sukupuolielämää viettävien hahmojen tielle usein murhaajan, oli tämä sitten mustasukkainen ihailija tai mieleltään häiriintynyt moralisti.

Vanhat asenteet hiipuvat pikkuhiljaa, mutta Stieg Larsson on valtavirran dekkaristeista silti vapaamielisin.

Hänen kirjojensa miespäähenkilö, toimittaja Mikael Blomqvist, on kivenkova hetero, mutta sukupuolielämältään aktiivinen ja moniavioinen olematta silti saalistaja. Hänellä on avoin suhde naispuolisen, naimisissa olevan päätoimittajansa kanssa.

Toinen partneri on kirjojen naissankari, sijaisperheissä ja mielisairaalassa kasvanut, Blomqvistia puolet nuorempi Lisbeth Salander. Salander puolestaan on seksuaalisesti kaikkiruokainen; hänen vakiokumppaninsa on lesbo bondagetaiteilija Miriam.

Pahikset eivät ole yhtä kiinnostavia: he ovat yleensä moraalittomia keski-ikäisiä heteromiehiä.

Seksuaalisuus ei silti määritä juonta tai henkilöitä, vaan se on pelkkä persoonallisuuden osanen. Tarinassa pyörii murhamysteerejä, korruptoituneita liikemiehiä, entisiä neuvostovakoojia ja ihmiskauppaa.

Larssonin toisessa dekkarissa Tyttö joka leikki tulella juonikuviot uhkaavat mennä jo överiksi - näyttämönä on kuitenkin vain Ruotsi. Tässä mielessä sarjan avaus, pienellä saarella tapahtunut Miehet jotka vihaavat naisia (WSOY 2006), oli tunnelmallisempi.

Koukkuun jäin silti nytkin. Larsson on hyvin kiinni ajankohtaisissa sosiaalisissa epäkohdissa, eikä kerronta töki kertaakaan. Hyvän alun jälkeen jännite kuitenkin hiipuu.

Tuomo Tamminen

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden). WSOY 2007.