Ã„nkyrä, älä valita!

Kun tarpeeksi paljon valittaa, maailmasta tulee parempi paikka", väitti eräs tapaamani henkilö.

Ei varmasti tule. Kun tarpeeksi paljon valittaa, onnistuu pahoittamaan muidenkin mielen. Tuskin edes valittajan oma mielentila purnaamalla paranee.

Kanteluiden ja valitusten määrä on lisääntynyt rajusti koko 2000-luvun alun, kertoo Turun Sanomat.

Kantelut oikeusasiamiehelle ovat lisääntyneet 78 prosenttia ja kantelut oikeuskanslerille 37 prosenttia vuosituhanteen vaihteeseen verrattuna. Kuluttajariitalautakunnassa valitusten määrä on kasvanut puolella.

Hoitohenkilökunnasta tehdyt valitukset Valviraan ovat lisääntyneet 80 prosentilla. Uutta kanteluiden ennätystä odotetaan myös Julkisen sanan neuvostossa.

On hienoa, että kaltoinkohdellulla on mahdollisuus vaatia oikaisua. Mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. Internet mahdollistaa äärettömän helpon virallisen valittamisen. Elämäänsä kyllästyneet voivat purkaa pahaa oloaan turhuuksista ruikuttamiseen. Se kuormittaa virkakoneistoa valtavasti. Pahimmillaan perusteettoman valituksen käsittely pysäyttää rattaat vuosikausiksi.

Paisuva valitusvirsivuori kertoo paitsi aidoista ongelmista, myös perusnegatiivisesta elämänasenteesta. Se syövyttää ilon. Se latistaa tunnelman.

Ihminen näkee niitä asioita, joihin kiinnittää huomiota. Ã„nkyrä näkee epäkohtia kaikkialla. Hän kohottaa omat mielipiteensä moraalisiksi ohjenuoriksi, joiden mukaan muidenkin pitäisi elää. Ã„nkyrän mielestä maailmasta olisi syytä kieltää, rajoittaa ja pyyhkiä pois jotakuinkin kaikki, mistä hän ei itse satu pitämään. Ã„nkyrä protestoi, valittaa ja huomauttelee. Omasta mielestään hän tekee tärkeää pioneerityötä: korjaa maailman virheitä.

Ã„nkyrä on aina vaatimassa mutta harvoin antamassa. Hän arvostelee muita, mutta unohtaa katsoa peiliin. Hän ei ymmärrä, että hänen oma käytöksensä on suurin este hänen ajamiensa asioiden menestykselle.

Sitä satoa niitetään, jota kylvetään.

Myönteisyys leimataan usein köykäisyydeksi. Suurimpana älykkönä pidetään tyyppiä, joka esittää negatiivisimman näkemyksen maailman menosta. Miksi?

On äärettömän helppoa arvostella muita ja alleviivata epäkohtia. Paljon vaikeampaa näyttää olevan kiittäminen ja sen tunnustaminen, ettei todellisuus välttämättä hassumpi paikka olekaan.

Seppo Honkanen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (3)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Olli Herranen (01.10.10, kello 13:32)
Hyvä teksti Seppo. Tietty jos haluaisi saivarrella, voisi tämänkin lausunnon nähdä kritiikin kohteena olevaksi moraalista ylemmyyttä huokuvaksi prinsiipiksi :D

Tässä tekstissä tulee analyyttisesti esille parikin tapaa käsittää "valittaminen". Ensimmäinen on (julkisiin) organisaatioihin usein kiinnittyvä virallinen valitusprosessi. Tämä yleensä on se, kuten Honkanen tuo ilmi, joka aktualisoituu kun koetaan että ollaan oltu vääryyden kohteena tai toinen vaihtoehto on se, että koetetaan saada jotain hyötyä irti siitä periaatteella "jos ei se ota niin ei se annakaan". Vaikka Honkasen näkökulma on terävä, toisin silti vaihtoehtoisen perspektiivin mukaan ajatukseen, joka itse asiassa hieman välittyykin tekstistä.

Jos asiaa ajattelee yhteiskunnallisesta näkökulmasta, voi tämän kanteluiden ja valitusten määrän nähdä myös oireellisena yleistyneelle asiakkuus-ajattelulle. Nähdäkseni kansalaisuus tuotetaan kasvavassa määrin synonyymiksi toimijuuksille kuluttaja-asiakas-tilaaja. Voiko näin ollen ihmetellä, jos ihmisten kokemus ja ymmärrys myös kasvavassa määrin rakentuu siihen kuvioon, jossa he katsovat olevansa näissä edellä mainituissa asemissa oikeutettuja lähes mihin tahansa päähänpistoon vääryyden kokemuksen seurauksena, joka nyt vaan sattuu tulemaan mieleen? Asiakashan on aina oikeassa, vai?

Toinen suunta mihin tämä ajatus repeää, on tosiaan "aina kannattaa kokeilla" -puoli. Se että ihmiset tietävät byrokratian olevan vajavaista ja aina on mahdollisuus pienellä valituksen tekemisellä saada ehkä jotain lisäarvoa, kannustaa luonnollisesti valittamaan. Se tietty mikä jää siinä aina sitten varjoon, on se julmettu määrä töitä joka näiden valitusten käsittelyprosesseissa aktualisoituu. Tämä siis vain huomiona, joka tulee jo yliopisto-byrokratiassa esille.

Tietenkään ei pidä sitten kuitenkaan unohtaa sitä, että ihmiset myös ihan oikeasti kokevat vääryyttä ja ihan oikeasti kokevat sitä kautta tulleensa kohdelluiksi huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Tästä pääsemmekin toiseen puoleen.

Monenlainen valittaminen on varmasti yleistynyt, mutta niin on myös vastakohtaisesti erilaiset yhtä rasittavat puhetavat haasteista ongelmien sijaan ja muut vastaavat ilmaisemisen tavat. Siis ikään kuin maailmassa ei olisi mitään muita kuin asenneongelmia. Tämän kaiken anti-valitusmentaliteetin vallitessa on myös onnistuttu (poliittisesti) imaisemaan iso osa kritiikistä mukaan tämän yksinkertaisen valitus-käsitteen alle. Tämän on saanut esimerkiksi yliopistoliikkeessä tuta nahoissaan. Vastakysymyksenä Honkasen kysymykseen "Suurimpana älykkönä pidetään tyyppiä, joka esittää negatiivisimman näkemyksen maailman menosta. Miksi?" kysyisin, että jos joku näkee tässä nykyisessä tsemppitsemppijeejee-puheilmastossa jotain epäilyttävää ja outoa, on sekin välittömästi menneisyyteen katsomista, vihervasemmistolaista aivovammaa, ymmärtämättömyyttä, asenneongelmaa, negatiivista maailmankuvaa, turhaa valittamista jne. Miksi? Kuitenkin kyseessä on monta kertaa yritys nostaa joitain aiheita leveästä virrasta esille, jonka suuntaa määrittelee pääasiallisesti hyvin erityyppisillä voimavaroilla varustetut tahot.

Olen kuitenkin ehdottomasti samaa mieltä siitä, että kaiken maailman turha valittaminen ei edistä mitään. Olisi myös aina suotavaa, että mahdollisuuksien rajoissa tehtäisiin rakentavia ehdotuksia ongelmien poistamiseksi, joka ei kyllä ole aina kovin helppoa, viitaten esim. keskustelevien tahojen mittakaavaeroihin. Kuitenkin suhtautuminen omiin elämän olosuhteisiin myönteisemmällä ja vähemmän herkkänahkaisella tavalla tai miettimällä itselleen jotain mielekästä tekemistä voisi olla parempi tapa hoita orastavaa masennusta tai syrjäytymistä, kun esim. terapia tai lääkitys.

Koska itse tunnustaudun änkyräksi, valittajaksi, ankeuttajaksi tai ihan mihin tahansa negatiiviseksi leimattuun viiteryhmään kuuluvaksi (ja sitä kautta jokainen voi sitten kuitata tämän puheenvuoron sillä), niin haluan heittää haasteen ilmoille. Viittaan tässä yliopistolakiuudistukseen ja siihen negatiivisten ankeuttaja-valittajien joukkoon, joka sen seurauksena syntyi. Jos käy läpi julkista keskustelua aiheen tiimoilta, johon yliopiston johto on osallistunut (kirjoitetut jutut, rehtoriblogi, keskustelutilaisuudet, jne), niin kuinka monta viittausta johdolta on tullut siihen suuntaan missään vaiheessa, että tässä uudistuksessa (sekä lakiuudistukset että yliopiston sisäiset) olisi ollut mitään kritisoitavaa? Tähän emme laske retorista huomautusta "ainahan muutokseen liittyy haasteita" tai vastaavia. Olen vilpittömän kiinnostunut jos joku löytää tällaisia viitteitä. Toisaalta voi siis myös kysyä, että onko varmasti niin, että yliopistolaki ja muun muutoksen tuodot ovat niin briljantteja, että niiden kohdalla ainoa järkevä tapa reagoida niihin on vain lopettaa valitus ja laittaa hihat heilumaan? Tähän suuntaan viittavia lausuntoja on ainakin rehtoriblogissa pilvin pimein.

En oikeasti halua vähätellä Honkasen pointteja, mutta toisaalta sitäkin virttä on kyllä kuultu ...
Olli Herranen (01.10.10, kello 13:36)
En oikeasti halua vähätellä Honkasen pointteja, mutta toisaalta sitäkin virttä on kyllä kuultu aika paljon joka puolelta. Olisiko ehkä syytä miettiä, mistä tällainen käytös on seurausta, eikä vain nuijia sitä? Tämän tapainen ajattelu on ainakin joskus ollut suosittua yliopistossa.
Seppo Honkanen / Aviisi (04.10.10, kello 16:04)
Hyviä huomioita, Olli Herranen.