![]() |
|
Monen opiskelijan kokonaisarvosanoja on pyöristetty alaspäin, kun yliopisto siirtyi viime elokuussa kolmeportaisesta viisiportaiseen arvosteluasteikkoon.
Tietojärjestelmä on muuttanut automaattisesti kaikki HT:t eli hyvillä tiedoilla hyväksytyt kokonaisarvosanat 3:ksi.
Monella opiskelijalla opintokokonaisuuden osasuoritusten keskiarvo on kuitenkin ollut vähintään 3,5, joka kuuluisi viisiportaisella asteikolla pyöristää 4:ksi.
"Kone on kone, ja kun sille annetaan raja-arvot, siinä voi käydä näin", yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintoasiain päällikkö Marja Jyrinki kertoo.
Yliopiston rehtori antoi epäkohdasta jo viime elokuussa päätöksen, jonka mukaan muuntovirhe tulee korjata opiskelijan eduksi.
"Mutta se edellyttää sitä, että opiskelijan pitää itse vaatia korjausta", Jyrinki huomauttaa.
Korjauspyyntö pitää tehdä opintokokonaisuudesta vastaavalle laitokselle, joten koottuja tietoja lukuvuoden aikana tehtyjen korjausten määrästä ei ole. Yksittäisiltä laitoksilta kerrotaan, että korjauksia on tehtyä muutamia kymmeniä.
Näin laskien korjauspyyntöjä on koko yliopistossa tehty satoja, ja tässä joukossa ovat vain ne, jotka ovat itse virheen huomanneet.
"Sen täytyy tapahtua opiskelijan toimesta, me emme voi kaikkia suorituksia tarkistaa", toimistosihteeri Pirjo Leppälä kasvatustieteiden laitokselta kertoo.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen