Aviisin kuolema?

Poika otti kolmen sijasta neljä kalapalaa. Opettajat määräsivät palauttamaan ylimääräisen, mutta poika ei suostunut. Lopulta kouluun kutsuttiin poliisipartio.

Helsingin Sanomien verkkosivuilla tapaus synnytti ennätysvilkkaan keskustelun. Kommenteja tulvi 860 kappaletta. Paperilehden mielipideosastolle ei tullut yhtään kirjoitusta.

Charles Sullenberger laskeutui matkustajakoneella New Yorkin Hudson-jokeen torstai-iltana. Tapahtumasta kerrottiin Helsingin Sanomien paperilehdessä lauantaina. Se tuntui vanhan kertaukselta, sillä verkossa aihetta oli ruodittu liki kaksi päivää.

"Onko lehden tekemisessä enää mitään järkeä", Aamulehdessä työskentelevä tuttavani kertoo usein pohtivansa katsellessaan valtavaa koneistoa, joka sykkii yöstä toiseen saadakseen lehden ajoissa painoon.

Painaminen ja jakelu ovat kallista, hidasta ja epäekologista puuhaa. Kaiken huipuksi lopputuote saattaa olla vanhentunut jo ilmestymispäivän aamukahvipöydässä.

Paperilehteä tukevat vankat perinteet, tottumus ja helppo käyttöliittymä. Lehti toimii takuulla, digitaalitekniikka toimii, jos toimii.

On miellyttävää avata konkreettinen, rajallinen, tyylikkäästi taitettu lukupaketti. Paperi rahisee mukavasti. Lehteä lukiessaan tuntee hahmottavansa asiakokonaisuuksia. Mutta riittävätkö paperin edut taistelussa loputtoman monipuolista, nopeaa ja edullista verkkoviestintää vastaan?

Lehtien tulevaisuudesta keskusteltaessa paperin puolustajalla on hihassaan ainakin yksi valttikortti: lehteä voi lukea istuessaan pöntöllä. Nerokkuudestaan huolimatta vessalukemisto on jotenkin valju perustelu jättimäisen koneiston ylläpitämiseksi.

Kun sähköinen paperi rynnistää toden teolla markkinoille, laskee jopa pönttöargumentin teho.

"Sähköinen paperi" tarkoittaa ohutta lukulaitetta, jonka optiset ominaisuudet vastaavat paperia. Siihen voi ladata tuoreet uutiset tai maailman kirjallisuuden klassikot. Kankeita prototyyppejä on käytössä jo nyt.

"Amazonin markkinoille tuomasta sähkökirjojen lukulaitteesta Kindlestä on tullut supermenestys, jota verrataan jo Applen iPodiin", hehkutti Helsingin Sanomat 18. tammikuuta.

Kindlen muistiin mahtuu kerralla 200 kirjaa, joita on ladattavissa jo 200 000 kappaleen valikoima. Laitteella voi lisäksi lukea amerikkalaisia ja eurooppalaisia huippusanomalehtiä sekä lähettää sähköpostia ja kuvatiedostoja.

Lehtitalot tekivät erinomaista tulosta vuonna 2008. Paperimedian ongelmat eivät vielä näy ulospäin, mutta muutoksen merkit leijuvat ilmassa.

Verkkomedian kulutus kasvaa jatkuvasti. Vuorokausi on rajallinen, joten internetissä käytetty aika on väistämättä jostain pois.

Takavuosien uhkakuvista huolimatta radio tai televisio eivät vähentäneet painetun sanan kulutusta, mutta niiden vertaaminen verkkoviestinnän vaikutukseen ontuu. Internet on erilainen kilpailija. Se on kuin muovailuvahaa, joka sekä yhdistää perinteisen median muodot että luo jatkuvasti uusia.

Kustantajien kasvoille iskee todellinen kriisi, kun varttuneempikin väestö alkaa hankkia media-annoksensa internetistä. Jossain vaiheessa he kyllästyvät kantamaan lukemattomat lehdet paperinkeräyslaatikkoon ja ryhtyvät irtisanomaan kalliita lehtitilauksiaan.

Varsinkin sanomalehdet tarvitsevat korkean paikallisen lukijapeiton ollakseen kannattavia. Levikin pienentyessä myös mainostajat karkaavat. Oireita siitä on jo.

"Asuntoilmoittelu siirtyy lehdistä nettiin yhä nopeammin", kertoi Yleisradio 17. tammikuuta.

Yritykset eivät enää automaattisesti ohjaa mainosrahojaan summittaiseen paperimediaan, vaan tavoittelevat tiiviitä kohderyhmiä.

Väitetään, että ihminen yliarvioi viidessä vuodessa tapahtuvaa kehitystä, mutta aliarvioi kymmenessä vuodessa tapahtuvia muutoksia.

Eivät lehdet kertarysäyksellä mihinkään katoa. Lp-levyjäkin kuunnellaan edelleen. Niitä ihastellaan trendikkäinä erikoisuuksina.

Veikkaan, että paperilehtien ja lankapuhelinten kehityskaaressa on monia yhtäläisyyksiä. Ensin kotitalouksissa olivat rinnakkain kännykät ja vanhat kunnon lankapuhelimet. Jossain vaiheessa tarpeettomista lankapuhelimista luovuttiin hiukan haikein mielin. Monet käyttävät niitä edelleen, mutta puhelinyhtiöille ne alkavat olla korkeiden ylläpitokustannustensa vuoksi lähinnä rasite.

Parhaiten lehtien eloonjäämistaistelussa pärjäävät aikakauslehdet, sunnuntailiitteet ja muut harvoin ilmestyvät julkaisut. Ne kertovat taustoja, laajoja kokonaisuuksia ja kommentoivat tapahtumia. Ne eivät edes yritä taistella hetken uutiskilvassa.

Aviisilla nämä vahvuudet ovat. Aviisin paperisuutta perustelee myös, että lehden kautta Tamy saa käsin kosketeltavan yhteyden opiskelijoihin. Jakopiste yliopiston käytävällä on eri asia kuin aineeton verkkosivu.

Toisaalta Aviisin kohderyhmä on nuori, nopealiikkeinen ja tottunut hankkimaan informaation sähköisesti. 2010-luvulla nousee väistämättä kysymys, kannattaako ylioppilaskunnan todella maksaa paperilehden paino- ja jakelukustannuksia.

Jos sama summa käytettäisiin Aviisi-verkkomedian rakentamiseen ja ylläpitämiseen, tarjolla olisi ainutlaatuisen laadukas ja monipuolinen ylioppilasmedia.

Kun tietokoneet tulivat toimistoihin, katosi monta ammattiryhmää kokonaan. Todennäköistä on, että lähivuosina katoaa tuhansia työpaikkoja etenkin lehtitalojen ja -painojen suoritusportaasta. Yhdysvalloissa sanomalehdet korisevat jo lähes henkitoreissaan, kirjoittaa tohtori Jyrki Pietilä Aamulehdessä 19. tammikuuta.

Tammikuun aikana Turun Sanomat ja Iltalehti ovat kertoneet aloittavansa yt-neuvottelut. Helsingin Sanomia kustantava Sanoma News aikoo vähentää noin 100-200 työpaikkaa. Taloussanomien paperilehden Sanoma-konserni lakkautti jo yli vuosi sitten. Vaikka en lukenut Taloussanomia paperisena, luen sitä verkossa.

Pari vuotta sitten en olisi voinut ajatella aamua ilman lehteä. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut, etten avaa sitä joka päivä. Läppäristä on tullut aamukahviseuraani.

Paperilehdet ovat auringonlaskun ala, olkoonkin kyseessä hitaasti laskeva kesäaurinko. Se on sääli, mutta niinhän hevoskyytienkin katoaminen oli.

Onneksi reportaasien, asioiden taustoittamisen ja korkealaatuisen journalismin tarve ei katoa mihinkään, vaikka esitysmuoto muuttuukin.

Seppo Honkanen, teksti
Tero Koskela, grafiikka