Sekavat symbolit

Ryhmä arkeologeja löytää kätketyn luolan Pohjois-Suomesta. Luolan seinämästä löydetään muinaisen ihmisen maalaama symboli. Hetken ajan ihminen tuntee sisällään esihistoriallisen pyhyyden läsnäolon.

Seuraavaksi symboli painetaan T-paitoihin, mukeihin ja lippiksiin ja myydään Santaparkissa hyvään hintaan. Pakanat hakkaavat sen tatuointina rintaansa ja larppaajat julistavat sen voiman ja oveluuden symboliksi. Luolamaalauksen alkuperäisellä merkityksellä ei enää ole mitään väliä.

Kulttuurimme suosii symboleita, joiden alkuperä on hämärtynyt. Epäselvä semanttinen viestintä saa ajassamme suorastaan mystisen hehkun. Monitulkintaisissa merkeissä voimme nähdä, mitä tahdomme, ja arvottaa niitä oman mielemme mukaan.

Luova viestintä merkkien avulla kertoo ihmisen kaipuusta itsenäiseen ajatteluun ja uskomusmaailmaan. Merkitykset latistuvat kuitenkin helposti yksiulotteiseksi aatteellisuudeksi, joka pahimmassa tapauksessa vahingoittaa alkuperäistä lähdettään.

Symbolit ovat omiaan myös provosoimaan ihmisryhmiä, vaikka provosoitumiseen ei aina olisi edes syytä. Merkkejä käytetäänkin yhä enemmän vahvojen reaktioiden herättämiseen.

Seuraa pieni yleiskatsaus sekaviin symboleihin ja niiden kantajiin.

Länsinaapurin valeviikingit

Uutisia länsinaapureistamme. Viikinkejä ei koskaan ollut. Ei ainakaan sellaisia, joita välittömästi ajattelit. Mielikuva sarvikypäräisistä, parrakkaista ja muutenkin hevibasistien näköisistä viikingeistä on vääristynyt. Viikingit eivät käyttäneet sarvikypäriä eivätkä juoneet sahtia vihollisten kalloista.

Aidot aikalaislähteet viikingeistä ovat kyseenalaisia ja värittyneitä. Kirjalliset kuvaukset pohjoisista rosvoista ovat pääosin kirjoitustaitoisten ja jumalaapelkäävien pappien kirjoittamia. Siveelliseen pöyristelyyn taipuvaiset kristityt lienevät liioitelleet heimon väkivaltaisia ja hygieenisiä ominaisuuksia muistiinpanoissaan. Kronikoitsijat ovat aina tavoitelleet sotaisia ja kohtalokkaita käänteitä kuvatessaan kansojen historiaa.

Itse asiassa viikinki-sana nykyisessä merkityksessään on yleistynyt vasta 1800-luvulla. Ehostetut mielikuvat viikingeistä luotiin romantiikan aikaan, jolloin Pohjoismaat Suomea lukuun ottamatta pyrkivät nostamaan kansallista imagoaan itsensä ja muiden silmissä. Enää viikinki ei ollut likainen barbaari, vaan kultatukkainen Börje.

Toinen maailmansota vaikutti sankarikuvaston yleistymiseen etenkin Norjassa. Ylväillä kertomuksilla pyrittiin oikeuttamaan senhetkisiä puolustuspoliittisia ratkaisuja ja perustelemaan jopa oman kansan ylemmyyttä muihin nähden. Richard Wagnerin oopperat ja pangermaanisen kulttuurin ihannointi natsi-Saksassa nostivat viikingin arkkityypiksi täysin restauroidun satuolennon, joka miehittää mielikuvia edelleen.

Saattaa siis hyvinkin olla, että nykyiset uuspakanat, jotka ihannoivat "esi-isiensä" elintapoja, käyttävät nahkaliivejä, kypäriä ja vasarariipuksia ovat, enemmän viikinkejä kuin viikingit itse.

Punakeltainen Suomi

Suomen yleisesti tunnustetut kansalliset värit ovat alkujaan punainen ja keltainen tai oikeammin kultainen. Suomen ollessa Venäjän vallan alla kultainen leijonavaakuna punaisella pohjalla oli Suomen virallinen tunnus.

Vuonna 1854 Topelius kuitenkin ehdotti, että Suomen tunnusvärit tulisi vaihtaa. Topelius oli laskelmoivasti rähmällään Venäjän monarkian suuntaan. Hänet muun muassa nimitettiin Suomen historian professoriksi mitättömin ansioin ja ilman yliopiston ehdotusta.

Topeliuksella oli omat syynsä vaatia lipun värejä muutettavaksi. Kuitenkin legenda siitä, että sininen ja valkoinen edustaisivat sinisiä järviämme ja lumisia maisemiamme, on romantisoitu ja historiallisessa tarkastelussa epäkelpo. Onhan samoja maisemia reilusti muuallakin, esimerkiksi Venäjällä.

Nykyisen sinivalkoisen lippunsa Suomi saikin Venäjältä, tarkemmin Pietarin Keisarilliselta Jokipursiseuralta. Ensin lippua ja sen variaatioita käytti Suomen Nyländska Jaktklubben, mistä se yleistyi kaikkien Suomen pursiseurojen lipuksi. Lippukiistojen seurauksena jokipursiseuran lippu hyväksyttiin lopulta Suomen valtion lipuksi vuonna 1918.

Minusta on aina ollut jotenkin kiusallista laulaa "sinun puolestas elää ja kuolla" jokipursiseuran lipulle. Sopii toki myös ihmetellä, miten kultainen leijona punaisella pohjalla kuvaisi syrjäistä Pohjoismaata.

Itsensä kruunanneet

Rautaristi on muodostunut tunnusomaiseksi symboliksi muun muassa motoristeille. Enää rautaristi ei ole yksinomaan heidän käytössään, vaan siirtymässä erilaisten nuorisokulttuurien katteettomaksi omaisuudeksi. Rautaristin uskotaan symboloivan esimerkiksi voimaa. Nykyään sitä käytetään lähinnä esteettisistä syistä.

Rautaristin legitimoidut juuret ovat 1800-luvun Preussissa, vaikka itse merkki lienee vanhempi. Symboli on sotahistoriallisesti merkittävä: Preussin rautaristi oli ensimmäinen sotilaallinen ansiomerkki, jota ei myönnetty syntyperällisistä syistä, vaan urhoollisuudesta ja johtamistaidoista sotatilanteessa.

Nykypäivän kulttuurihistoriallisesti kädestä suuhun elävät rokkarit ovat korottaneet itsensä urhoollisuusmitalin arvoisiksi ja ilmeisesti uskovat selviytyvänsä sotatilanteen johtotehtävistäkin ansiokkaasti.

Ydinriisunnasta teinitennareihin

Hippisukupolven kanonisoima rauhanmerkki on ikivanha symboli, jonka tulkintoja on lukuisia. Ympyröity kolmijalkainen on yhdistetty niin noituuteen ja Saatanaan kuin seksuaalisuuteen ja rauhaankin.

Kirkollisissa piireissä "noidanjalaksi" kutsuttu merkki on edustanut aikoinaan pakanallisuutta. Symbolissa voi nähdä myös ylösalaisin käännetyn ristin, jonka sivusakarat on katkaistu. Jotkin tahot uskovat rauhanliikkeenkin olevan pedon asialla.

Vuodesta 1960 rauhanmerkki on ollut rauhanliike Sadankomitean tunnus. Sen kantaminen merkitsi Vietnamin sodan ja ydinaseiden vastustamista. Symboli on kuitenkin usein liitetty myös radikaalimpiin ideoihin, kuten ateismiin, vasemmistolaisuuteen ja vapaan seksin ihannointiin.

Nykyään rauhansymboli on hyvin tunnistettu ja tunnustettu nuorison keskuudessa, ja sillä onkin soveliasta koristella tiikerikuvioisen Tiimari-päiväkirjan sisäsivut.

Jantso Jokelin

Lähteet:
Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit. Otava 1981
Sakari Katajamäki: Harakanvarpaan arvoitus: www.helsinki.fi/jarj/rapi/harakka.html
Choppersien näkemys rautarististä: http://www.choppers.com/iron_cross.asp
Mikko Salasuo: Nuori tuunaa oman tyylinsä - yksilöllisesti, lehdessä Nuorten Akatemia: http://www.kultti.net/jutut/2007/12_nuora.html
Wikipedia