Ujoja silmäyksiä sateen keskellä

Tänään sataa vettä. Taivas on siniharmaa ja ihmiset kulkevat kadulla alahuuli maassa lerputtaen. Luennolla yksi haukottelee äänekkäästi, toinen on jo nukahtanut ja hänen päänsä retkottaa kohti polvia. Loput opiskelijat nuokkuvat jossain unen ja valveen rajamailla tajuamatta sanaakaan niistä monimutkaisista asioista, joita luennoitsija selittää. Syksy on tullut ja alakuloisuus iskenyt ihmisiin. Murjottaminen leviää vastaantulijasta toiseen. Surullista, sanon minä.

Muistatko vielä yläasteen? Voin toki puhua vain omasta puolestani, mutta ainakin minä olin jatkuvasti ihastunut johonkuhun, joskus useampaan yhtä aikaa. Välillä sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä koulun komeimman urheilijapojan takia, välillä punastelin sen rääväsuisen muusikonrentun vuoksi. Joka tapauksessa ihastuminen oli ihanaa. Kouluun meno jännitti, eikä illalla meinannut saada unta silmään, kun seuraavaa aamua odotti niin kovasti (nopeammin aamu olisi toki tullut, jos olisin suosiolla antanut itseni vajota unelmien kautta syvään uneen).

Koulumatkalla polvet löivät loukkuun, kun ajattelin ihastuksen kävelevän käytävällä vastaan. Ja vielä pahempaa olisi, ollut jos häntä ei olisi näkynyt missään koko päivänä! Joka tapauksessa parasta yläasteen ihastumisissa oli se, että ne antoivat energiaa. Ihastumisen voimalla olin hereillä tunneilla (vaikkakin välillä ajatukset karkasivat sen söpön pojan hiuskiehkuroihin..) ja samalla energialla tein läksyt koulun jälkeen ja kävin harrastuksissa joka ilta. Koko yläasteen ajan minulla oli kestohymy huulillani, säästä huolimatta. Hyvä mieli pulppusi tarttuen myös muihin luokkatovereihini.

Mitä tästä opimme? Olisiko jokaisen aiheellista hommata itselleen ihastus? Mieti, kuinka ihanaa olisi mennä luennolle, kun tietäisi näkevänsä ihmisen, joka saa veresi virtaaman tavallista nopeammin. Sydän tuntuisi tulevan rinnasta ulos, kun ihastus astuisi luentosaliin tukka sateesta märkänä; vieno puna nousisi poskille, kun hymyilisit hänelle ja hän huomaisi sen.

Hän saattaisi yllättäen kävellä vastaan kirjaston käytävällä tai olla perässäsi ruokajonossa. Voisiko olla suloisempaa tunnetta kuin se jännitys, jonka salaisuutesi sinulle tuottaa? Kuvittele, jos hän huomaisikin viipyilevät katseesi ja vilkuilisi sinua kysyvästi.

Luennon jälkeen kävisit niin ylikierroksilla, että huomaamattasi hymyilisit jokaiselle kaduntallaajalle ja vaihtamistanne silmäyksistä saamallasi energialla kirjoittaisit kolme esseetä ja kaksi referaattia tuosta vain! Mahdollisesti ihastuksesi ei saisi koskaan tietää, että joku vilkuilee häntä luennolla. Joku päivä ihastus ehkä unohtuisi ja uusia tulisi tilalle. Tai sitten ihastuksen kohde huomaisi kiinnostuksesi ja kenties uskaltautuisi pyytämään sinua kahville...

Loppuen lopuksi kaikki on sinusta itsestäsi kiinni, antaisitko hänen huomata. Kannattaisiko siis kokeilla pientä piristävää leikkiä? Yliopiston käytäville ja luentosaleihin mahtuu kuitenkin NII-IIN paljon parempi valikoima söpöjä tyyppejä kuin yhteenkään baariin, luulisi sieltä siis löytyvän sellainen ihminen, joka miellyttää sinua.

Sateesta huolimatta haluan toivottaa jokaiselle pilkettä silmäkulmaan, sillä aurinko on jossain tuolla tummien pilvien takana.

Unohda stressi hetkeksi ja pysähdy katsomaan, mitä kaikkea kivaa ympäriltäsi voikaan löytyä. Ethän voi tietää vaikka olisit jonkun salainen ihastus...

Jenni Pekkala