Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Poikani Kevin -elokuvassa tehdään surutyötä

Äidin ja pojan suhde on alusta asti vaikea, mutta 15-vuotiaana Kevin tekee jotain anteeksiantamatonta.

"Mitä jos se on kusipää?", pohti ystäväni ennen ensimmäisen lapsensa syntymää.

Äidinrakkaus on käsite, jota ei ole kovin usein uskallettu kyseenalaistaa. Viattoman lapsen ja äidin symbioottinen suhde on myytti, johon ei ole pahemmin kajottu. Lionel Shriverin romaaniin pohjautuva elokuva uskaltaa esittää päinvastaisia kysymyksiä. Valmiita vastauksia ei Lynne Ramsayn ohjauksella ole tarjota, mutta näkökulma on yllättävän raikas trillerille.



Elokuvan onnistumiset ovat lähinnä päähenkilöä näyttelevän Tilda Swintonin ansiota.

Paikoin teennäiset kohtaukset pelastuvat Swintonin karisman ansiosta. Lähikuvat Swintonin kasvoista ovat paljon puhuvia.

Muut henkilöt jäävät sen sijaan yksiulotteisiksi. Kevinin isä (John C. Reilly) jää painotetusti yhden ominaisuuden hahmoksi. Rooli jää häiritsevän litteäksi, vaikka ratkaisulla yritetään kenties korostaa äidin vastuuta isän poissaollessa. Myös Kevin (Ezra Miller) jää selittämättömällä pahuudellaan vain avamattomaksi, kauniiksi paketiksi.

Rikottu aikajärjestys pitää katsojan mielenkiinnon yllä, vaikka pieni tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi. Äänimaisema pitää kiristyvän tunnelman kasassa, väkisinkin mieleen tulee Roman Polanskin elokuva Rosemaryn painajainen (1968), jossa nainen odottaa paholaisen lasta. Kuvausjälki on vaikuttavaa katsottavaa, mutta lukuisat kuvataideviittaukset saattavat tuntua tekotaiteelliselta kikkailulta.

Alussa mainittu ystäväni ei synnyttänyt kusipäätä, vaan sai pojan. Elokuvaa en silti suosittelisi raskaana olevalle. Sillä elokuvateatterista tuskin poistuu lisääntymisintoisia katsojia.



Sanna-Kaisa Lähdeaho



***



Poikani Kevin, ohjaaja: Lynne Ramsay, pääosissa: Tilda Swinton, John C. Reilly, Ezra Miller





| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto