Autonominen tutkimus haastaa McYliopiston

Yliopisto ei ole enää autonominen sivistysvoima, vaan yritystalouden ja yhä yritysmäisemmän yhteiskunnan palvelija. Näin uskoo tutkija Jukka Peltokoski Jyväskylän yliopistosta.

"Tutkimuksen teko yliopistossa on entistä kontrolloidumpaa ja rahoitusta hierarkisoidaan voimakkaasti tarkasti valittujen piirien huippuohjelmille. Tavoitteena on tiedontuotanto jonkun kolmannen osapuolen tarpeeseen. Ulkopuolisella rahoituksella tutkimusta suunnataan markkinoiden päämääriin ja alistetaan yhteiskunnallisiin tarpeisiin", sanoo Peltokoski.

Samalla katoaa Peltokosken mielestä koko tutkimustyön idea, kun vastauksia haetaan ennalta annettuihin kysymyksiin.

"Ei oikeassa tutkimuksessa voi olla kyse vastauksen antamisesta jonkun antamaan kysymykseen. Tutkimuskysymys muotoutuu tutkimuksen aikana ja on osa tutkimuksen tulosta. Tavoitteena pitäisi olla, että tutkimustulokset avaavat uusia käsitystapoja yhteiskuntaan", Peltokoski sanoo.

Yrityksiä ja hallintoa palvelevan yliopiston haastajaksi hän esittää ajatusta autonomisen tutkimuksen verkostoista. Sellainen on kehitteillä esimerkiksi verkkolehti Megafonin ympärille. Tavoitteekseen tutkijat näkevät tiedontuotannon itsenäistämisen. Autonomisen tutkimuksen haasteena on tutkia yhteiskunnallisia konflikteja ja hakea myös paikkansa konfliktien osatekijänä.

"Viime kädessä on kysymys siitä, että osallistutaan yhteiskunnallisiin prosesseihin", Peltokoski sanoo.

"Neutraalia tutkimusta ei ole"

Seksityöntekijöitä tutkiva Anna Kontula ei ole yrittänyt peitellä työnsä yhteiskunnallisuutta. Hän on paitsi Tampereen yliopiston tutkija myös kansalaisaktivisti ja mukana politiikassa.

"Ajatuksena on kyseenalaistaa vallan rakenteita nostamalla keskusteluun sellaisia ilmiöitä ja näkökulmia, joiden tutkiminen ei palvele vallanpitäjien etuja ja jotka eivät siksi nouse esille virallisten instituutioiden rahoittamissa tutkimushankkeissa", sanoo Kontula.

Kontula julkaisi viime kesänä autonomisen tutkimuksen projektina tekemänsä raportin Tampereen kaupungin ruokapalvelujen keskittämisestä Tampereen Aterian alaisuuteen. Raportti syntyi tilanteessa, jossa organisaatiomuutos herätti suurta vastarintaa niin työntekijöiden kuin ruuan syöjien keskuudessa.

"Koulujen, sairaaloiden, päiväkotien ja kaupungin työpaikkojen keittiöt yhdistettiin. Ongelmia alkoi syntyä, mutta henkilökunnan puheet sivuutettiin asiaan kuuluvana muutosvastarintana. Haastattelin raporttiani varten yli 70 keittiötyöntekijää 45 keittiöllä. Tarkoituksena oli saada työntekijöiden ääni kuulumaan tilanteessa, jossa pomoja ei kiinnostanut kuunnella", Anna Kontula kertoo.

Helppoa autonomisen tutkimuksen tekeminen ei ole. Kontula ei saanut suitsutusta Tampereen Aterian johdolta, kun tilaamatta tehdyn raportin tulokset osoittivat, että työntekijät joutuivat muutoksen jälkeen tekemään työtä kasvaneen paineen alaisena ja kolmannes keittiöväestä paiski ylitöitä ilman palkkaa. Myös poliittisen aktivistin ja tutkijan roolien sekoittuminen oli monelle vaikea ymmärtää.

"Tutkimus voi olla itsenäistä sikäli, että se ei kumarra ulkopuolisen tilaajan intressejä, mutta neutraaliahan tutkimus ei ole koskaan. Autonomisessa tutkimuksessa sitä ei edes yritetä väittää", Kontula sanoo.

Kunnianhimoisena tavoitteena on avata koko tutkimusprosessi niin, että tutkijan ja tutkittavien välinen ero hälvenee. Anna Kontulalla on jo tulevaisuuden varalle ideoita, jotka voisivat viedä tutkimusta tähän suuntaan.

"Olen suunnitellut hankkiutuvani töihin johonkin suureen siivousfirmaan tai puhelinmyyntiyritykseen. Olemalla itse mukana työyhteisössä voi tehdä aidompaa tutkimusta työelämän murroksesta ja prekarisaatiosta. Parhaassa tapauksessa autonominen tutkimus voi myös nostattaa vastarintaa parempien työehtojen puolesta", Kontula miettii.

Tutkijat tarkkailun alla

Yliopiston "macdonaldisoituminen" koskettaa Anna Kontulan mielestä yhtä lailla opiskelijoita kuin tutkijoita.

"Puhutaan opiskeluaikojen ja sivuaineoikeuden rajaamisesta tai kampuksen kaupallistumisesta, kaikki ovat osa samaa ajattelutapaa. Tavoitteeksi on otettu tehokkuus tieteellisen vapauden kustannuksella", Kontula sanoo.

Peltokosken mielestä esimerkki McDonaldÂ’s-yliopiston esiinmarssista on jatkuva laadunvarmistusmenettelyn kehittäminen.

"Miksi tulee koko ajan uusia menettelyitä? Ne pyrkivät mittaamaan sellaista, jota ei voi mitata. Ei tiedon tuotanto ole mitattavissa olevaa työtä. Tavoite näyttää olevan ennemminkin, että tutkijat kokevat olevansa jatkuvan tarkkailun alla. Lisäksi kyse on huomiotaloudesta. On rakennettava cv- ja portfolioimagoa, näytettävä hyvältä sijoituskohteelta. Laadunvarmistus varmistaa, että tutkija alkaa riistää itse itseään alistamalla elämänsä työssä suoriutumiselle", Peltokoski sanoo.

Ilkka Kaita-aho

"Vuorovaikutus tuo resursseja"

Tampereen yliopiston hallintotieteen professori Risto Harisalo ei yhdy väitteisiin yliopiston alistumisesta tutkimuksia tilaavien yritysten valtaan.

"Totta kai tilanne on kyseenalainen, jos tilaaja sanelee, mitä pitää tehdä ja mihin tuloksiin olisi päästävä. Kysymys on kuitenkin siitä, että kuinka moni tilaaja toimii näin sijoittaessaan isoja summia häntä kiinnostaviin tutkimushankkeisiin. Uskon, että ei monikaan", sanoo Harisalo.

Harisalon mielestä yliopiston kannattaa ottaa vastaan sellaisia tutkimushankkeita, jotka vahvistavat yliopiston oman väen osaamista.

Ulkopuolisten rahoituslähteiden sulkeminen pois yliopiston budjetista on paitsi epätoivottavaa, myös mahdotonta.

"Pelkästään valtion rahoituksen varassa toimiva yliopisto on varsin vähään pystyvä, eikä se voi tarjota tutkijoille ja opiskelijoille heidän toivomiaan mahdollisuuksia. Vuorovaikutusta muun maailman kanssa ei pidä kavahtaa eikä pelätä: Se tuo resursseja, kehittää osaamista ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia - kaikki ominaisuuksia, joihin emme itse pysty", Harisalo miettii.

Harisalo ei kiistä, etteikö työssä suoriutumisen paine ja kokemus tarkkailun alaisena olemisesta olisi tutkijoille todellinen ongelma.

"Totta on, että liian pitkälle vietynä ohjelmallisuutena mainittuja ongelmia alkaa kertyä. Laatu ei saa viedä työstä pois siihen olennaisesti kuuluvaa spontaanisuutta ja keksimistä", sanoo Harisalo.

Ajatusta tutkijasta itseään markkinoivana sijoituskohteena hän haluaa arvioida kriittisesti.

"Eiköhän siinä ole kysymys siitä, että ihmisten annetaan kehittyä ja käyttää osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla."

"Mielestäni ei tässä ole sen kummempaa. Murhe tulee lähinnä siitä, että joku huomaa, ettei hänen osaamistaan kukaan kaipaa, mutta tähän on olemassa lääke — halu kehittää itseään", Harisalo sanoo.