Marionettimanifesti

Jos japanilainen animaatioelokuva on tehnyt kaikista esineistä, lähisukulaisista, eläimistä ja hirviöistä seksuaalisesti haluttavia objekteja, niin eurooppalaisen taideanimaation voima on siinä, että sen jälkeen kaikki voi näyttää pelottavalta.

Tšekkiläisen Jan Svankmajerin Jabberwocky, vartin mittainen stop-motion -lyhytelokuva, jossa on ainoastaan leluja, kiiltokuvia, löytötavaraa ja kissa on pelottavinta, mitä olen koskaan nähnyt. Tunnelmaltaan se on osunut lähemmäs omia painajaisiani kuin mikään kaupallinen kauhu.

Heti perässä tulevat Quay-veljesten alitajuntaa sorkkivat ja preparoituja nukkeja vilisevät kauhuanimaatiot.

Tampereen 37. elokuvajuhlilla esitetään virolaisen animaation parhaimmistoa. Erilaisiin stop-motion -tekniikoihin, nukketeatteriin, muovailuun ja tietokoneanimaatioon perehtynyt Nukufilm on kehittänyt animaatiotekniikoita, joilla ei vielä ole edes nimeä. Viisikymmentä vuotta jatkunut perinne siirtyy uusille tekijöille, mutta elävän animaation henki pysyy.

Animaatioelokuva, erityisesti stop-motion, jossa elottomat objektit saavat suorastaan maagisen hehkun, on kenties maailman salaperäisin ja kiehtovin taidemuoto.

Se hyödyntää leluja, muovailumassaa, jauhelihaa, purettuja sähkölaitteita ja vaikkapa eläinten kalloja ja luo niistä hurmaavaa balettia, josta voivat tapauskohtaisesti nauttia aikuiset tai lapset tai jopa molemmat.

Svankmajerin uraauurtavissa elokuvissa nähdään ihmisiä ja marionettejanäyttelemässä rinnakkain. Sisäelimet ryömivät pöydillä, saviolennot muuttavat muotoaan ja raaÂ’at sisäfileet naida paukuttavat jauhoissa.

Aivan yhtä makaabereihin mittoihin yltää tuskin kukaan, mutta virolaiset ovatkin taiteen saralla kunnostautuneet hilpeämmässä absurdismissa. Tämä näkyy myös animaatioissa.

Lapsilla on luontainen kyky kuvitella esineille mahtavia voimia, herättää ne leikeissään henkiin ja toteuttaa galaksienvälisiä psykodraamoja silkoilla olentojen hahmotelmilla, nukeilla, piirroksilla, kepeillä tai vaikkapa narunpätkillä.

Taideanimaatio on aikuisen ja lapsen mielenmaisemien ristisiitos, selkäpiitä karmiva ja kouriintuntuva kytkös kahden maailman välillä. Esikuvina animaatiossa voivat toimia yhtä hyvin niin lastenloru kuin Kafkan novellikin, sirkusnäytös tai Freudin teoriat.

Filkkareilla esitettävässä ohjelmistossa on sekä lasten että aikuisten animaatioita. Mait Laasin Teekond Nirvaanasse (Way To Nirvana, 2000) -pätkässä nuori mies huomaa ohjaavansa kuoleman junaa, joka on täynnä vanhuksia.

Riho Untin koko perheen animaatiossa Vennad Karusüdamed (Brothers Bearhearts, 2005) kolme maalauksesta karannutta karhua matkustaa Pariisiin. Ensimmäisessä eri tekniikoita on sekoiteltu, jälkimmäinen on perinteinen nukkeanimaatio. Jokaiselle löytynee siis jotain.

Animaatioelokuvat esitetään kuitenkin 6-7 elokuvan ryppäissä, joten animaatiotaiteen koko kirjon näkemiseltä ei voi välttyä. Ellei sitten kesken kaiken juokse kirkuen ulos teatterista.

Jantso Jokelin

Nukufilm 50 vuotta 1
pe 9.3. klo 16 Hällä
Nukufilm 50 vuotta 2
la 10.3. klo 12 Hällä

www.nukufilm.ee