Kolumni: Nyt puhuu opettaja

Taloustiede on siitä hyvä, että se käy kaikenikäisille tieteenharjoittajille. Aloittelija paneutuu uteliaana tutkintovaatimusten mukaisiin oppisisältöihin, jotka opintojen edetessä rupeavat vähitellen kirkastumaan. Kauppatieteiden maisterin Economics of This & That -kaleidoskoopista näkyy jo kuvia, joilla on elämässä eteenpäin vievä voima.

Markkinatalouden nuorelle sankarille taloustiede antaa kaksi kallista asiaa: päämäärän ja keinot sen saavuttamiseksi. Päämäärä on pyhä myntinlyönti eli yhteiskunnallista hyvää sampoava omaneduntavoittelu.

Keinopuolella taloustiede opettaa tehokkuuden periaatetta niin yritystoiminnassa, kaupassa ja spekuleerauksessa kuin kotoisemmissakin toimissa kuten perhesuunnittelussa, elämäntapavalinnoissa ja muuttopäätöksissä. Päivät täyttyvät elinvoimaisista optimaaliponnistuksista aivan Economics of American Steelhead -kirjallisuuden hengessä.

* * *

Markkinameno sopii nuorsankareille, mutta ei aina hyvi kaikkia yhtäläisesti. Joku saattaa jo kyynistyä, kun portsareista tehdään bisnesmiehiä, maallikkosarnaajista talousmoguleja, taparikollisista isänmaan Toivoja, pyjamanlahkeista keisarinhousuja, kauppakamareista parlamentin ylähuoneita ja oligarkiasta osa luonnonjärjestystä. Havainnot panevat epäilemään, että mainittu kirjallisuudenlaji on tullut luetuksi hätäisesti ja ottamaan esille myös EAS vol 2:n, jossa koko juoni vasta paljastuu.

Varttuneemmassa iässä sitä sitten käsittää ponnistelun lopullisen joutavuuden. Ennen pitkää käy nimittäin kovapintaisimmallekin selväksi, ettei ihminen juuri eroa maapallon muista orgaanilajeista: maa siinä ottaa hetkeksi ihmisen muodon ollen aikansa osana isompaa ratasta. Seuratessaan nokialaisten disconnecting people -hoitokäytänteiden lanseeraamista tulosvastuullisiin kroonikkolaitoksiin, varttuneempi taloustieteen harjoittaja toivoo vilpittömästi, että Economics of Sodoma & Gomorra -opilla olisi täällä enemmän harrastajia.

Mitäpä tästä pitäisi ajatella, kun tutkintovaatimuksia käydään taas kohta uudistamaan? Tyydytäänkö edelleen siihen, että opiskelija löytää elämänkaariperiaatteella oman taloustieteensä vai pitäisikö hänet varttuneemman kokemuksella ohjata suoraan kypsänkitkerään kyynikkoradikalismiin?

Perinteinen linja taitaa olla vahvoilla, koska nuoren väen kukkea markkinausko on hyväksi kansantuotteelle, joka maistuu varsin hyvälle varttuneemman marmattajankin suussa.

Hannu Laurila
kansantaloustieteen professori