![]() |
|
"Mitäs tykkäsit?"
"En tykännyt. Levottomista alkaen Louhimiehen elokuvissa on ollut keskiössä miehen tuska."
"Levottomissa en pystynyt samastumaan kehenkään. Kun taas tässä oli vähän ärsyttäviä, mutta sympaattisia hahmoja, ja hyviä näyttelijöitä."
"Näyttelijät näyttelivät yli. Ainut positiivinen juttu elokuvassa oli uskonto, koska kirkko ei ole yleensä elokuvien aiheena."
"Kirkkomiljöö oli hauskaa vaihtelua. Se oli kuitenkin yleismaailmallisempaa se Antti-päähenkilön kamppailu itsensä ja ympäristön odotusten kanssa."
"Sitten siihen oli tungettu sellaista radikaalisuutta, että ihmiset voisivat samastua. Ei ollut vain naispappi, vaan naispappi, josta vihjaillaan, että se on lesbo ja jolla on räikeäksi värjätyt hiukset ja avioton lapsi."
"Se oli kyllä stereotyyppinen hahmo. Sen verran pitää näyttelijöihin palata, että Samuli Edelmann oli taas hyvä olkoonkin tai etenkin, että oli aika paljon munasillaan. Sitten oli Pentti Siimes, joka on tunnettu leppoisana huumoriveikkona. Nyt hän oli vähän seniili ex-piispa, mutta aivan totaalisen pirullinen ja hauska."
"Mä kuvittelin jo, että Samuli Edelmann munasillaan oli loppuun käytetty juttu. Ilmeisesti oli tajuttu, että kannattaa käyttää jokainen Samulin ihon sentti hyväksi."
"Kuin paljon heruu kouria?"
"Yksi ja puoli."
"Minä annan tasapainon vuoksi kolme."
* * 1/2
Hertta-Mari Kaukonen
Tuomo Tamminen
Riisuttu mies (2006)
Ohjaus: Aku Louhimies. Perustuu Veli-Pekka Hännisen käsikirjoitukseen. Pääosissa: Samuli Edelmann, Mikko Kouki, Laura Malmivaara, Matleena Kuusniemi. Kesto 119 minuuttia. K-15. Ensi-ilta 15.9.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen