Kulttuurikampi — Veivauksia taiteesta

Monet elokuvat kertovat journalismista. Historian kanonisoiduin teos Citizen Kane käsittelee epäsuorasti lehtikeisari Randolph Hearstia ja Fellinin La Dolce Vita vakiinnutti käsitteen paparazzi. Tärkeimmät journalistielokuvat ovat kuitenkin syntyneet kun tarinan keskiössä on ollut rohkeus.

Journalistin hyve on rohkeus puolustaa tai etsiä totuutta. Journalismin tehtävä on ollut myös kyseenalaistaa auktoriteetteja. Auktoriteetti vaihtelee, mutta jokaisessa hyvässä journalistielokuvassa piilee into sen vastustamiseen. Journalistit ovatkin parhaimmillaan näyttäytyneet pelottomina huimapäinä.

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa esittelee pelottoman toimittajan prototyypin. Elokuva sukeltaa suoraan gonzon ruhtinaan, Hunter S. Thompsonin sauhupään sisälle. Hänen kirjoituksensa ovat jääneet elämään, sillä hän puolusti rohkeasti metodejaan.

Journalistien rohkeus on hollywoodilaisittain kuvattu ennemminkin Daavidin ja Goljatin taisteluna, esimerkiksi Good Night, and Good Luck, jossa toimittaja Edward Murrow nousee uutistiiminsä kanssa vastustamaan järjettömiä kansalaisvainoja. Ja toimittajat voittavat.

Watergate muutti journalismin ja Presidentin miehet journalistielokuvat. Tapauksesta raportoineet nousivat hetkessä rivitoimittajista sankareiksi. He kaivoivat jutun esille, kun se ei vielä edes ollut juttu. Tapaus pakotti itse presidentti Nixoninkin eroamaan. Goljat oli jälleen lyöty.

Rohkeutta nähdään myös brasilialaisessa City of Godissa, kun slummipoika lopettaa jengisodan valokuvaamalla. Elokuva vaikuttaa paikoin epärealistiselta, mutta lopputekstit kertovatkin sen perustuvan tositapahtumiin.

Hollywoodia on alkanutkin kiinnostaa juuri lähihistoria ja totuus. Nykyään elokuvat itse ovat journalisteja. Syriana, United 93 ja Tie Guantanamoon raportoivat nykyhetkestä suurille joukoille.

Se, onko Borat journalistielokuvan riemuvoitto, tullaan päättämään vasta vuosien kuluttua.

Otto Kylmälä