Mañana mañana toteutuu myös Helsingin Kalliossa

Saadapa seisoa tuotantoyhtön nurkassa, kun Ville Jankeri ensimmäisen kerran esitteli elokuvaideansa. Jankerin Pussikaljaelokuvassa kun ei juonellisesti tapahdu juuri mitään. Elokuva on myönteinen kuvaus elämäntapatyöttömistä, joiden aika kuluu jouten oloon. Tosin esittelytapahtuman humoristista arvoa syö tieto siitä, että elokuva pohjautuu Mikko Rimmisen menestyskirjaan Pussikaljaromaani.

Toiveikkaan nuoruuden ja vakaan keski-iän väliin pudonneiden päähekilöiden (Eero Milonoff, Jussi Nikkilä, Ylermi Rajamaa) elämä on eteenpäin valuvaa krapulapäivää. Asiat tapahtuvat huomenna, viikon päästä, eivät koskaan. Elokuvassa joutilaisuus on valittu arvo, ei syy-seuraus-suhteiden tuoma kylkiäinen. Elämä nilkuttaa itsepäisesti eteenpäin, niin että jossain vaiheessa havahdutaan huomaamaan, että nuoret tytöt näyttävät pantavilta pienine rintoineen, mutta heidän edessään itsensä tuntee auttamattoman vanhaksi.

Jankeri paikkaa juonen puutetta dialogilla, joka tosin ei kokonaan pysty kannattelemaan elokuvaa. Päähenkilöiden uskottava rosoisuus kuitenkin pelastaa paljon. Soljuva ajankulku olisi sen sijaan saatettu saavuttaa paremmin täsmällisemmillä musiikkivalinnoilla. Nyt ympäristön havainnointi jää kameran sattumanvaraisiksi maisemakuviksi.

Elokuvajulisteessa on päädytty perinteisen mitäänsanomattomaan ratkaisuun, vaikka neljänneksi päähenkilöksi nimetty kaupunginosa Kallio olisi tarjonnut mahdollisuuksia paljon parempaan.

Parhaimmillaan elokuva on kuvatessaan ristiriitaa päähenkilöiden ja ulkopuolisten tulkinnan välillä. Tämä tulee hienosti esille kohtauksessa, jossa miehet seisovat sillalla. Epätoivoiselta näyttävässä tilanteessa sillalla junaraiteiden päällä seisovat henkilöt eivät katso alas hypätäkseen, vaan nähdäkseen, missä seisovat.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

***½