"En ole koskaan kokenut tyytyväistä oloa"

Jarkko, 28, miettii pitkään muodolliseksi tarkoittamaani kysymystä, mitä hänelle kuuluu.

"Syksy on ollut rankka. On tapahtunut sellaisia positiivisia asioita, että olen hoidossa edennyt nyt ihan hyvin", hän sanoo lopulta ja hymyilee.

Jarkon on vaikea saada kosketusta omiin tuntemuksiinsa, koska hänelle on syntynyt luonnehäiriö varhaislapsuudessa.

"Isälläni on persoonallisuushäiriö. Kummatkin pikkusiskoni ovat olleet psyykkisten ongelmien takia hoidossa. Poikana olin kuitenkin enemmän isäni kasvatettavana kuin siskoni, joten olen joutunut kärsimään eniten."

Isä tyrannisoi koko perhettä.

"Vastaansanominen ei ollut mahdollista. Se oli raakaa henkistä väkivaltaa."

Isä kuritti lapsia myös fyysisesti.

"Isä purki raivoansa meihin tukistamalla ja piiskaamalla. Äiti ei kilttinä ihmisenä voinut isälle mitään, vaikka yrittikin parhaansa. En voinut koskaan olla oma itseni kotona, vaan olin aina varuillani. En ymmärtänyt, että isä on sairas, vaan olin hädissäni."

Nuoruus ilman kapinaa

Perhe kävi joka syksy mustikkametsässä. Jarkko joutui olemaan mukana, vaikka kärsi pahasta siitepölyallergiasta. Metsässä oltiin kokonainen päivä.

"Minulla oli aina järkyttävät määrät nenäliinoja ja lääkkeet otin jo etukäteen. Se oli jokavuotinen helvetti. Metsässä piti olla jo 4-vuotiaana."

Isä esti Jarkon nuoruuden puhkeamisen.

"Ei minulla ollut mitään murrosikää tai kapinointia. Finnit tietysti tulivat."

Jarkon perhe kuuluu pienen uskonnolliseen yhteisöön.

"Moni olisi voinut pitää isän käytöstä Raamatulla päähän lyömisenä. Hän uskoi, että perheen pää on mies, ja hän voi sen takia määrätä kaikesta. Onneksi äiti osasi selittää meille lapsille, että isän käytös ei ole Raamatun ohjeiden mukaista."

Jarkko kokee saaneensa lohtua uskostaan.

"Jos minulla ei olisi uskon kautta tietoa, ahdistuisin maailman tulevaisuudesta. Uskoni rauhoittaa tietyltä osin minua."

Vihdoin oikeassa paikassa

Jarkolla ei ole kuitenkaan mielenrauhaa. Hän kokee tunteensa hyvin sekavina, ihmisten kanssa toimeen tulemisen hankalana ja elämänhallinnan mahdottomana.

"Koska en saa tunnetasolla mielihyvää elämästä, haen sitä korostuneesti ruumiini kautta eli esimerkiksi ruoasta."

"Epävakaus on vaikuttanut osittain ihmissuhteisiini, vaikka sitä on hankala myöntää."

Kun Jarkko muutti kotoa, tukahdutettu ahdistus pääsi valloilleen. Hän paloi loppuun vuoden päästä.

"Päätin viimeisenä yrityksenäni laittaa elämäni uuteen "järjestykseen". Tein suuria muutoksia elämässä. Vaihdoin esimerkiksi asuinpaikkaa ja työpaikkaa samassa rykäyksessä. Ajattelin, että jos sekään ei auta, teen itsemurhan."

Jarkko jäi sairauslomalle syksyllä 1999.

"Tuntui lottovoitolta päästä juuri epävakauteen erikoistuneeseen sairaalaan, jossa minua viimein ymmärretään."

Jarkko on ollut vuoden päiväsairaalassa, josta hän menee kotiin illoiksi ja viikonlopuiksi. Hoito koostuu omahoitajakeskusteluista ja erilaisista ryhmäterapioista.

"Hoito on henkisesti niin rankkaa, että nukuin aluksi kaikki vapaat hetket sairaalassa."

Jarkko on huolissaan, ehtiikö hän parantua sairaalajakson aikana, joka kestää kaksi vuotta.

"En ole koskaan kokenut tyytyväistä oloa. Tulevaisuus on ihan kysymysmerkki. Toivoisin, että saisin elämänhaluni takaisin ja jaksaisin käydä töissä ja hoitaa asiani."

Nimi on muutettu.

Hertta-Mari Kaukonen

Epävakaa persoonallisuushäiriö on hoidettavissa

Epävakaasta luonnehäiriöstä kärsivä ihminen ei hahmota persoonallisuutta kokonaisvaltaisesti.

"Luonnehäiriöt ovat selvästi lisääntyneet, mikä näkyy muun muassa hallitsemattoman alkoholin käytön ja huostaanottojen lisääntymisenä. Tähän on monia syitä. Ei osata tehdä esimerkiksi eroa terveen avuntarpeen ja epäterveen avustusriippuvuuden välillä", Suomen ainoan epävakauteen erikoistuneen sairaalan, Tampereen päiväsairaala 2:n apulaisylilääkäri Jorma Tähkä sanoo.

Tähkä on kehittänyt teorian epävakauden synnystä ja hoitamisesta. Lapsuudessa koetun henkisen ja fyysisen väkivallan takia lapsen persoonallisuus voi vaurioitua pysyvästi.
"Huonot kasvuolosuhteet pysäyttävät identiteetin kehittymisen", Tähkä sanoo.

Päiväsairaalassa potilaat käyvät avohoidossa arkipäivisin kahden vuoden ajan. Potilasta opetetaan erottamaan toisistaan hänen persoonansa lapsuudessa vahingoittunut puoli ja kehityskelpoinen puoli, jolloin hän voi välttää traumojen toistamista.

"Hoidossa lääkäri nimeää potilaan tunteita ja niiden merkityksiä kuten äiti lapselle, jotta potilas oppii myöhemmin tunnistamaan ne itse", Tähkä sanoo.

Puolentoista vuoden onnistuneen hoidon jälkeen potilaat alkavat hahmottaa omaa ja muiden ihmisten identiteettiä kokonaisvaltaisella tavalla. He alkavat ymmärtää ensimmäistä kertaa elämässään sen tuskan, jonka heidän persoonallisuutensa sairas ja tuhoava puoli on aiheuttanut muille ihmisille. Se saattaa ilmetä painajaisina, joissa he näkevät itsensä piruina. Samaan aikaan he oppivat rakastamaan, suremaan, katumaan ja tuntemaan kiitollisuutta.

"Tällä hetkellä näyttää siltä, että ehkä jopa 75 prosenttia potilaista on parannettavissa", Tähkä sanoo.

Lisätietoa: www.jormatahka.com