Tampereen yliopisto vanhuksen iässä

Tampereen yliopisto täyttää tällä viikolla vuosia. Yliopisto on 80 vuodessa kasvanut yli 15 000 opiskelijan sekä 1 000 opettajan ja tutkijan tiedelaitokseksi. Mutta tiedätkö mistä kaikki alkoi? Mistä oppisi on kotoisin?

Tampereen yliopisto ei syntynyt Tampereella, se ei ollut yliopisto eivätkä siellä opiskelleet edes ylioppilaat. Yliopiston tarinan alku vie kansalaiskorkeakouluun 1920-luvun Kallioon, Helsinkiin. Itsenäinen Suomi kaipasi yhteiskunnan rakentajia - sosiaalityöntekijöitä, kunnansihteereitä, kirjastonhoitajia ja toimittajia. Kansalaiskorkeakoulun ajatuksena oli antaa koulutus yhteiskunnalliseen ammattiin riippumatta siitä, oliko ylioppilastutkintoa vai ei.

Sörkan yliopistoksi tituleerattu Kansalaiskorkeakoulu sai oman talon vuonna 1930 Helsingin Kalliosta. Yhteiskunnallisen ammattitutkinnon pystyi opiskelemaan koulun opetusjaostoissa, jotka toimivat 1990-luvulle saakka. Opetusjaostot muistuttivat paljolti nykyajan ammattikorkeakouluja kandidaatin tukintoineen.

Sotien jälkeen koulun kehitys oli nopeaa, opetustarjonta lisääntyi ja opiskelijamäärä kasvoi. Nimikin vaihtui Yhteiskunnalliseksi korkeakouluksi (YKK). Oppilaitos alkoi saada akateemisia piirteitä: Opiskelijat valmistuivat yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta. Vakinaiset opettajat muuttuivat vakinaisiksi professoreiksi ja ensimmäinen tohtori väitteli YKK:sta
vuonna 1955. Kouluun perustettiin myös oma tutkimuslaitos tieteen tekemistä varten. Helsingin yliopisto vastusti YKK:n akateemistumista. Lisäksi yliopiston uusi valtiotieteellinen tiedekunta vei samoilla aineilla opiskelijoita YKK:lta. Muutenkin koulun olo Kalliossa alkoi käydä tukalaksi. Rahat olivat vähissä ja tilat ahtaat.

Tampere tarvitsi
korkeakoulun

Muuttoa Helsingistä pohdittiin pitkään. Monien kiemurojen jälkeen Tampere nousi kaupunkiehdokkaista parhaimmaksi taloudellisilla panostuksillaan ja puitteillaan. YKK:n moderniin päärakennukseen Kalevantielle muutti syksyllä 1960 suuri osa opettajista ja opiskelijoista.

Korkeakoulu vaikutti merkittävästi Tampereen kaupungin elämään. Se toi vanhaan työläiskaupunkiin akateemista väriä, opiskelijavapun ja itsenäisyyspäivän soihtukulkueet. Koska opiskelijamäärä kasvoi edelleen huimaa vauhtia, heti päärakennuksen valmistuttua alettiin suunnitella laajennusta ja lisärakennuksia.

Suunniteltiin jopa muuttoa Hervantaan. Opiskelijat vastustivat tätä kovasti, ja lopulta siltä säästyttiinkin. Parempana suunnitelmana pidettiin keskustakampuksen kehittämistä, joka jatkuu edelleen.

YKK:ssa opiskeli muihin korkeakouluihin verrattuna enemmän naisia. Kun korkeakouluopiskelijoiden naisten osuus koko maassa oli 48 prosenttia, Tampereella heitä oli 54 prosenttia. Kielet, kirjastotiede ja sosiaalialan koulutus vetivät naisia puoleensa. YKK koulutti pitkään ainoana maassa toimittajia ja kunnallisia osaajia. Vieläkin kuntien johdossa on paljon Tampereella oppinsa saaneita yhteiskuntatieteilijöitä.

Vuonna 1966 Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta tuli Tampereen yliopisto. Tuolloin opintoja pystyi tekemään kolmessa tiedekunnassa: yhteiskuntatieteellisessä, humanistisessa ja taloudellishallinnollisessa. Suunnitteilla oli lisää, lääketieteellinen ja matemaattis-luonnontieteelliset tiedekunnat. Opiskelijat saivat jo tuolloin nauttia tamperelaisesta erikoisuudesta, vapaasta sivuaineoikeudesta.

Politiikka tulee
yliopistoon

Yliopisto politisoitui 1960-luvun lopussa ja Tampereen yliopisto sai taas lempinimen, nyt se oli Sirola-opisto. Opiskelijajärjestöt muuttuivat viihteellisistä yhteisöistä etujärjestöiksi, jotka puolustivat äänekkäästi oikeuksiaan. Edustajisto valittiin näkyvin poliittisin kampanjoin, ja osa tamperelaisista professoreista alkoi tunnustaa näyttävästi punaista väriä.

Koko Tampereen yliopisto leimautui punaiseksi, vaikkei aate näkynyt kaikkialla. Samaan aikaan yliopistolle valittiin esimerkiksi kokoomuslainen rehtori.

Yksi yliopiston punaisimmista laitoksista oli toimittajakoulu, josta valmistuneiden toimittajien oli vaikea saada töitä joistakin lehtitaloista. Mielenosoitukset ja lakot olivat osa yliopiston arkea. Vuonna 1968 kun Helsingissä vallattiin vanha ylioppilastalo, Tampereen opiskelijat aloittivat lukuvuotensa maksulakolla. Opiskelijat kieltäytyivät ilmoittautumasta läsnäoleviksi lukukausimaksujen korotuksen vuoksi.

Aviisia toimitettiin räväkästi. Lehti agitoi opiskelijoita lakkoilemaan ja soimasi Tampereen kaupunkia. Lehti oli noina vuosina maan luetuin ylioppilaslehti.

Leppoisaa
opiskeluaikaa

Vielä 1970-luvulla yliopisto oli levällään eri puolella kaupunkia. Opiskelijat liikkuivat opintojen perässä ristiin rastiin Hatanpäällä, Hämeenkadulla ja päätalolla, myöhemmin myös Attilassa. 1980-luvun alussa kielten laitokset muuttivat Pyynikille.

Opiskelija-asuntoja oli Hervannassa, Messukylässä, Domuksilla ja Peltolammilla.

Vapaa-ajalla opintolaina kulutettiin Tillikassa istuen ja vaikka elokuvakerhoissa käyden. Haalareista ei ollut tietoakaan, eikä niitä kuviteltu koskaan yliopistolaisille tulevankaan. Opiskelijat tekivät laajasti opintoja ja kukin omassa tahdissa.

1990-luvulla lama ulotti lonkeronsa yliopistoonkin. Alettiin puhua rahasta.

Opiskelijoita ohjattiin aikaisempaa selvemmin kohti valmistumista, opetusta kehitettiin ja opettajilta vaadittiin enemmän tietoa ja taitoa. Yliopisto tuli aiempaa tiukemmin opetusministeriön valvontaan.

2000-luvulla Tampereen yliopistolla on uunituore Pinni B ja vanhaa päärakennustakin kohennetaan. Yliopisto on ajalle uskollisesti tehokkaampi, monitieteisempi, suurempi ja kansainvälisempi kuin koskaan. Vuosittain akateemisen tutkinnon suorittaa yli 1 500 ihmistä.

Lähteet: Viljo Rasila: Yhteiskunnallinen korkeakoulu 1925-1966 (1973) ja Mervi Kaarninen: Murros ja mielikuva (2000).

Kirsi Tirkkonen